Flourish

Unelmiensa toteuttajat

27.02.2013, Outi Rinne

Olenko jo kertonut, että käyn unelmien ammattikorkeakoulua?

Niin ainakin mielessäni kutsun Naisyrittäjyyskeskuksen koulutusta, jossa parhaillaan suoritan luovien alojen yrittäjäammattitutkintoa. Arvokkaan ja ah, niin välttämättömän käytännön opin lisäksi olen koulutuksessa tutustunut toinen toistaan upeampiin omien unelmiensa toteuttajiin. Rohkeisiin naisiin, jotka ovat lähteneet omalle polulleen, seuranneet kutsumustaan ja sitoutuneet tekemään töitä tavoitteidensa eteen.

Yksi näistä rohkelikoista on Merja, pitkän uran tehnyt markkinoinnin ammattilainen, joka jossain vaiheessa huomasi viihtyvänsä paremmin käden taitojen parissa kuin konttorissa. Luovuuden ilo ja riemu toivat Merjan mukaan myös helpotusta hektisen työn aiheuttamaan stressiin ja väsymykseen ja imaisivat lopulta mukaansa siinä määrin, että syksyllä 2010 Merja jätti päivätyönsä ja heittäytyi kokonaan käsityöläiseksi.

Omien tuotteidensa lisäksi Merja tarjoaa yrityksessään Kasperiinassa erilaisia käsityö- ja askartelukursseja, joilla hän paitsi opettaa uusia inspiroivia taitoja ja tekniikoita, välittää asiakkailleen voimauttavaa onnistumisen iloa. Ja minkä jokainen käsityöihminen jo tietääkin, sen myös tutkimukset ovat todenneet: Käsillä tekeminen ja askartelu vähentävät stressiä ja niillä on todettu olevan saman tapaisia vaikutuksia, kuin syvähengityksellä ja muilla rentoutustekniikoilla tai meditaatiolla.

Olemme molemmat kokeneet, kuinka luova tekeminen ja itsensä toteuttaminen avaavat myös uusia reittejä unelmien polulla. Niinpä minulla on ilo ja kunnia järjestää Merjan kanssa yhteinen unelmien työkalupaja, jossa autamme takomaan unelmista totta.

Päivän aikana jokainen saa  konkretisoida tavoitteensa, visionsa tai toiveensa omalle unelmakartalleen. Tämä aarre- tai unelmakartta toimii työvälineenä tavoitteiden selkiyttämiseen, sillä päämäärään on toki helpompi päästä, kun kohde on selvillä. Lisäksi valjastamme visiot voimaksi valmistamalla yksilölliset korut, johon jokainen ankkuroi tarvitsemansa tahtotilan ja tunteen unelman saavuttamiseksi.

Mistään magiasta ei ole kyse (vaikka rippunen taikaa onkin aina piristävää…), vaan konkreettisista mielen työkaluista joilla voimme ohjata ajatuksiamme ja toimintaamme lempeästi kohti tavoitteitamme palvelevia valintoja.

Unelmakartta_ja_voimakoru

Puolen päivän kurssi kustantaa 139 € ja sisältää kaiken tarvittavan materiaalin, unelmien polulle valmentavan ohjauksen sekä virkistävän kahvi- ja teehetken. Ilmoittautua mukaan voi Merjalle: merja(at)kasperiina.fi. Suosittelen myös pistäytymistä Merjan inspiroivassa blogissa.

 

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.