Sekaiho
Sekaiho on yleinen ihotyyppi, johon kuuluu niin rasvoittuvia kuin normaaleja tai kuiviakin kasvojen alueita. Tyypillisesti sekaiho on rasvainen kasvojen t-alueelta eli nenän, otsan ja leuan alueelta, mutta muualla kasvoilla voi olla kuivia kohtia.
Sekaiholla talineritys on yleensä lisääntynyt jonkin verran. T-alueen iho voi kiillellä ja rasvoittua päivän mittaan melko voimakkaastikin. Tällä alueella on mahdollisesti myös mustapäitä ja muita epäpuhtauksia. Ihohuokoset erottuvat selkeästi ja iho voi olla samea. Poskista sekaiho voi olla kuiva ja kiristävän tuntuinen. Sinne tänne voi puhjeta finni silloin tällöin.
Suomessa sekaiho ja ihon pintakuivuus ovat yleisiä. Usein vaihteleva sää, vuodenaikojen vaihtelut ja suuret lämpötilanmuutokset koettelevat ihoa ja aiheuttavat pintakuivuutta. Myös puhdistuksen jälkeen sekaihoa saattaa kiristää.
Sekaihon hoito – parhaat ihonhoitotuotteet sekaiholle
Miten hoitaa sekaihoa? Mitkä ovat hyvät sekaihon tuotteet? Sekaihon hoito vaatii tarkkuutta, sillä kasvojen eri osat saattavat tarvita erilaisia tuotteita. Erityisesti sekaihon ja helposti pinnastaan kuivuvan, pintakuivan sekaihon, hoitamisessa tuleekin ottaa huomioon vuodenaikojen vaihtelut ja kuulostella, minkälaista hoitoa iho kulloinkin tarvitsee. Iho voi reagoida herkästi myös ruokavalioon.
Puhdistus, riittävä kosteutus ja aurinkosuoja ovat tärkeitä asioita sekaihon hoidossa. Tärkeää on pitää ihon hydrolipidikalvo tasapainossa ja tasapainottaa talineritystä. Kun tiedät muutaman yksinkertaisen vinkin sekaihon hoitoon, iho pysyy terveen näköisenä ja hyvinvoivana.
Yleisin virhe sekaihon hoidossa on se, että käytetään liian kevyitä tuotteita, jolloin ihon pintakuivuus korostuu ja epäpuhtaudet jäävät ikään kuin jumiin ihoon. Vaikka t-alue kiiltelisikin, tulee iholle silti tarjota riittävästi kosteutta, eikä sitä saa kuivattaa pesuvaiheessa.
Sekaihon puhdistus – sopiva puhdistusaine sekaiholle
Puhdistusainetta valitessa tulee olla tarkka, ettei valitse liian voimakkaasti pesevää vaihtoehtoa. Sopivia puhdistustuotteita sekaiholle ovat esimerkiksi kaksoispuhdistus (puhdistusöljyn ja -vaahdon yhdistelmä), hellävaraiset puhdistusgeelit, balmit sekä puhdistusmaidot ja -voiteet. Tärkeää on, että puhdistus poistaa tehokkaasti kaiken meikin ja saa ihohuokoset kunnolla puhtaiksi, mutta ei jätä iholle kiristävää tunnetta.
Sekaihon puhdistustuote voi sisältää entsymaattisesti ihoa kirkastavia ainesosia. Puhdistusta voi täydentää pari kertaa viikossa pehmeitä ja hellävaraisesti kuorivia rakeita tai savea sisältävällä puhdistustuotteella.
Suosittelemme sekaihon puhdistukseen kaveriksi musliiniliinaa, jolla puhdistusaineen saa pyyhittyä iholta huolellisesti.
Sekaiholle riittää, että kasvot puhdistaa ainoastaan iltaisin. Aamulla kasvot pyyhitään misellivedellä tai kasvovedellä kostutetulla vanulapulla.
Paras kasvojen puhdistusaine sekaiholle
Sekaihon kosteutus
Puhdistuksen jälkeen iho kosteutetaan kasvovedellä. Kasvovesi sekaiholle voi tilanteen mukaan olla joko kosteuttava tai tasapainottavampi ja huokosia supistava. Kasvovedestä iho saa tarvitsemaansa vesikosteutta ja se myös auttaa muita hoitotuotteita imeytymään paremmin. On mahdollista myös käyttää aamuisin huokosia supistavaa ja iltaisin kosteuttavaa kasvovettä.
Sekaihon silmänympärysvoiteeksi voi valita joko kosteuttavan geelimäisen tai voidemaisemman tuotteen ihon kuivuuden mukaan. On mahdollista myös käyttää aamuisin kevyempää tuotetta ja iltaisin hieman täyteläisempää voidetta.
Kosteutukseen kannattaa valita vähintään yksi seerumi ja yksi voide sekä mielellään vielä kasvoöljy. Hoitoa on mahdollista räätälöidä ihon vaihtelevien tarpeiden mukaan, kun kotoa löytyy useampia hoitotuotteita.
Valitse seerumi sekaiholle ihon sen hetkisen tarpeen mukaan. Paras seerumi sekaiholle voi olla esimerkiksi kosteuttava, puhdistava tai kirkastava. Voit myös käyttää eri seerumeita esimerkiksi t-alueelle ja poskille, jos näillä alueilla on erilaiset tarpeet. Lämmitä seerumia käsien välissä ja imeytä se ihoon hieromalla. Lue lisää seerumeiden käytöstä ja vaikutuksista.
Sekaihon kosteusvoide on runsaasti kosteuttava, mutta ohut. Iholle suojaavan kalvon muodostavien okklusiivien eli kasvivahojen määrän kannattaa olla pieni, jottei iholle pääse syntymään tukkeumia. Opettele tunnustelemaan ihosi tarpeita, jotka vaihtelevat yleensä vuodenaikojen mukaan. Ihon kuivuessa pakkasella ja alkukeväästä, sekaihon kasvovoide voi olla hieman paksumpi. Kesäisin iho taas on janoinen, jolloin kasvoveden ja kosteuttavan seerumin merkitys korostuu.
Hiero lopuksi kasvoille kasvoöljyä tai sekoita se seerumin tai kosteusvoiteen joukkoon. Sopiva kasvoöljy sekaiholle voi sisältää esimerkiksi arganöljyä, jojobaöljyä, kaktusviikunaöljyä tai manteliöljyä. Sopiva määrä kasvoöljyä on pari tippaa aamuisin ja 3-4 tippaa iltaisin. Mikäli iho on kiristävän pintakuiva esimerkiksi talvella, öljyä voi käyttää enemmänkin.
Hyvä ihonhoitorutiini sekaiholle on esimerkiksi:
- Aamulla kasvoveden päälle kosteuttava tai puhdistava seerumi ja emulsiovoide eli kevyt voide.
- Iltaan kasvoveden kanssa kasvovoide ja -öljy.
- Kaikkia tuotteita ei ole pakko levittää aina koko kasvoille, vaan iltaisin voi esimerkiksi levittää kasvoöljyn kauttaaltaan, mutta käyttää voidetta ainoastaan kuiville alueille.
- Tarvittaessa päivävoide sekaiholle voi olla ohuempi ja yövoide sekaiholle paksumpi.
Paras kasvovesi sekaiholle
Whamisa Toner Refresh -Kirkastava Kasvovesi
55,60 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.Paras seerumi sekaiholle – puhdistava, kirkastava tai kosteuttava
Paras kasvovoide sekaiholle
Paras kasvoöljy sekaiholle
Täsmähoito sekaiholle
Sekaiho kannattaa kuoria kerran viikossa, jotta ihohuokoset saadaan syväpuhdistettua. Lisäksi tämä kirkastaa ihoa ja auttaa hoitotuotteita imeytymään ihoon paremmin. Kuorinnaksi kannattaa valita melko pienirakeinen, mutta kuitenkin tehokkaan tuntuinen tuote. Myös hedelmähappokuorinnat, sekä kuorinnat, joissa on yhdistelty mietoja hedelmähappoja ja rakeita, sopivat hyvin sekaiholle. Huomioi kuorinnan voimakkuutta valitessasi ihon rakenne, kunto ja herkkyys. Paksummalle iholle sopii hieman voimakkaampi kuorinta. Kuorinnan tehoa voi säädellä myös vaikutusaikaa vaihtelemalla.
Kuorinnan jälkeen kasvoille levitetään joko puhdistava tai kosteuttava kasvonaamio. Näitä voi käyttää vuorotellen tai tarpeen mukaan. Erilaisia naamioita voi käyttää myös samaan aikaan niin, että levittää puhdistavan naamion t-alueelle ja kosteuttavan muualle. Myös kirkastavat naamiot sopivat sekaiholle loistavasti. Vältä iholle kuivuvia naamioita hedelmähappokuorinnan jälkeen.
Muista suojata sekaiho hyvin auringolta. Valikoimastamme löytyy hyviä aurinkovoiteita, jotka sopivat sekaiholle tai tukketuvalle iholle.
Sekaihon kasvokuorinnat – entsymaattinen tai mekaaninen kuorinta
Sekaihon kasvonaamiot – kosteuttava, puhdistava tai kirkastava naamio
Sekaihon meikkivoide ja aurinkovoide
Mádara Skinonym Semi-Matte Peptide Foundation – Meikkivoide
41,50 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.SELLER
Esse Foundation – Hoitava Meikkivoide SPF30
69,90 € Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.