Perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma
Perioraalidermatiitti (POD) eli suunympärysihottuma on ruusufinnin kaltainen kasvojen alueen ihotauti. Siinä esiintyy suun ja nenän ympärillä punoittavaa ihottumaa ja pieniä näppyjä.

Mitkä ovat perioraalidermatiitin oireet?
Ihottuma suun ympärillä
Perioraalidermatiitin oireita ovat suun ympärille ilmestyvä punoittava ihottuma ja pienet vieri viereen nousevat näpyt. Suunympärysihottuman näpyt ovat punoittavia papuloita ja märkänäppylöitä, jotka eivät parane itsestään. Suunympärysihottuman näppylät eivät yleensä oireile, toisin kuin kipeät finnit. POD ihottuma voi kuitenkin joskus kutista tai kirvellä.
Näppylöitä ja punoitusta ei ole huulten puna-alueella, vain suun ympärillä olevalla iholla. Oireet voivat vaihdella lievistä vaikeisiin. Joskus suun ympärillä näkyy muutama näppy, ja pahimmillaan suun ympärille muodostuu näpyistä punoittava rengas. Välillä oireet voivat kadota pitkäksikin aikaa, kunnes POD lehahtaa uudelleen.
Ihottuma nenän alla
Perioraalidermatiitti saattaa levitä myös nenänpieliin eli ihottuma nenän alla voi olla perioraalidermatiittia.
Ihottuma silmien ympärillä – periokulaaridermatiitti
Perioraalidermatiitissa näpyt saattavat levitä suunympäryksen lisäksi jopa silmäkulmiin ja luomille saakka. Jos ihottumaa on vain silmien alueella, sitä kutsutaan periokulaaridermatiitiksi.
POD, akne vai rosacea?
Joskus POD voi olla vaikea erottaa esimerkiksi rosaceasta tai aknesta. Ruusufinnissä iho punoittaa ja kuumottaa poskien alueelta. Aknessa finnit ovat usein kipeitä ja niitä on kasvojen eri alueilla. Perioraalidermatiitin ominaispiirre on, että sen ihottuma ja näpyt keskittyvät selkeille alueille suun, nenän tai silmien ympärille, eivätkä leviä kaikkialle kasvoille.

Mistä perioraalidermatiitti johtuu?
Perioraalidermatiitin aiheuttajaa ei täysin tiedetä. Sen uskotaan liittyvän bakteerien liikakasvuun iholla.
POD on melko yleinen kasvoihottuma. Sitä esiintyy eniten nuorilla ja keski-ikäisillä naisilla, mutta joskus myös miehillä ja lapsilla.
Liian voimakkaat ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteet, ihon peseminen voimakkailla pesuaineilla, ärsyttävät kemikaalit, joita on esimerkiksi hammastahnassa ja kodin siivousaineissa, sekä kortisonivoiteiden käyttö voivat laukaista perioraalidermatiitin ja pahentaa sen oireita. Myös kosmetiikan liiallinen käyttö tai omalle iholle väärät tuoteet voivat saada ihon vetämään herneen nenäänsä.
POD:in puhkeaminen voi liittyä myös hormonitoiminnan häiriöihin, hormonaaliseen ehkäisyyn, kovaan stressiin tai suolistoon. Suun ympärille ilmestyvät näpyt voivat olla merkki ongelmista ruoansulatuksessa tai suolistossa.
Suuret lämpötilojen vaihtelut, UV-säteily sekä tuliset ja mausteiset ruoat voivat pahentaa suunympärysihottuman oireita.
Kasvomaskin käyttö saattaa joillakin aktivoida POD:ia. Silloin on tärkeää kiinnittää erityisen tarkkaa huomiota ihonhoitoon. Paksut ja alkoholia sisältävät ihonhoitotuotteet voivat ärsyttää ihoa entisestään.
Perioraalidermatiitin hoito
POD:in hoito voi olla haastavaa, sillä ihottumaa pahentavia ainesosia on vaikea tunnistaa. Ihonhoitotuotteet tulee pitää mahdollisimman yksinkertaisina ja minimissä. Hoidossa tulee suosia hyvin mietoja ja kosteuttavia tuotteita, jotka vahvistavat ihoa ja vähentävät sen reaktiivisuutta.
Herkälle iholle sopivat ihonhoitotuotteet ovat yleensä sopivia. Voimakkaita pesuaineita, kuorintoja, paksuja naamioita ja voimakkaita anti-age -tuotteita kannattaa välttää.
Suosittelemme käymään säännöllisesti kosmetologilla kasvohoidossa. Sarjahoitona tehtynä esimerkiksi kasvolymfa tuo tuloksia yhdistettynä oikeisiin tuotteisiin. Tuotteet kannattaa valita yhdessä kosmetologin kanssa. Vaikean ja hoitoyrityksistä huolimatta sitkeästi pysyvän perioraalidermatiitin hoito kuuluu ihotautilääkärille.
Suunympärysihottuman perushoito koostuu miedosta puhdistustuotteesta, kasvovedestä, kevyestä kosteusvoiteesta ja silmänympärysvoiteesta sekä aurinkosuojatuotteesta. Halutessaan hoitoa voi täydentää lisäämällä rutiiniin rauhoittavan seerumin, jos iho sitä sietää. Kun näpyt alkavat rauhoittua, voi rutiiniin ottaa pikkuhiljaa mukaan ravitsevan kasvoöljyn.
Tässä tulevat Jolien asiantuntijoiden täsmävinkit POD:in hoitoon.
Puhdistustuote perioraalidermatiitille
Perioraalidermatiitille tulee valita hellävarainen, maitomainen puhdistustuote. Puhdista kasvot ja kaula puhdistusmaidolla, huuhtele viileällä vedellä ja taputtele kuivaksi pyyhkeellä.
Vältä puhdistuksessa vaahtoavia, hankaavia ja kuivattavia puhdistustuotteita, jotka voivat ärsyttää suunympärysihottumaa. POD-ihoa ei kannata myöskään kuoria.
Kasvovoide ja silmänympärysvoide perioraalidermatiitille
Liian rasvainen voide saattaa aiheuttaa POD-iholle ärsytystä ja tukkia ihohuokosia, ja taas toisaalta liian kevyt fluidi ei sido ihoon riittävästi kosteutta.
Paras voide perioraalidermatiitille on aamuin illoin käytettävä täyteläinen emulsio, eli niin sanottu öljy-vedessä-voide.
Käytä myös silmänympärysvoidetta aamuin illoin. Se kannattaa levittää alaluomelle ja kulmaluulle nimettömällä, joka on heikoin sormi. Niin et tule painelleeksi herkkää silmänympärysihoa liian voimakkaasti.
Seerumi ja öljy perioraalidermatiitille
Käytä rauhoittavaa seerumia, jos ihosi ei ärsyynny siitä. Levitä seerumi iholle iltaisin kasvoveden jälkeen, ennen kosteusvoidetta.
Voit ottaa ravitsevan kasvoöljyn käyttöön, kun näpyt ja tulehdus alkavat rauhoittua. Aloita kasvoöljyn käyttö pikkuhiljaa, muutamalla kerralla viikossa ja etene vähitellen päivittäiseen käyttöön.
Voit aina kysyä meiltä apua iho-oireiden tunnistamiseen ja sopivien tuotteiden valintaan.
Olet lämpimästi tervetullut hoitolaamme ihonhoitokonsultaatioon. Vaihtoehtoisesti voit lähettää meille konsultaation sähköisesti (ilmaiseksi) täältä.
Voit myös varata ajan kasvohoitoon, jonka yhteydessä kosmetologi auttaa valitsemaan ihollesi sopivimmat hoitotuotteet. Kasvohoito tuo helpotusta myös kotihoitoon. Varaa aika Jolie Spahan.
Vastaamme kaikkiin kysymyksiisi ihonhoidosta chatissa, sähköpostilla ja somessa – sekä tietenkin paikan päällä myymälässämme Töölössä. <3
Usein kysyttyä perioraalidermatiitista
Mikä on perioraalidermatiitti?
Perioraalidermatiitti (POD) eli suunympärysihottuma on ihosairaus, joka vaikuttaa kasvojen alueeseen suun ympärillä. Se ilmenee punaisina ja kutisevina näppylöinä suun ympärillä, nenän alla ja luomilla.
Miten perioraalidermatiittia hoidetaan?
Keskity hellävaraiseen hoitoon ja valitse mahdollisimman yksinkertaisia ihonhoitotuotteita ja pidä ne minimissä. Hoidossa tulee suosia hyvin mietoja ja kosteuttavia tuotteita, jotka vahvistavat ihoa ja vähentävät sen reaktiivisuutta.
Perioraalidermatiitin perushoito koostuu miedosta puhdistustuotteesta, kasvovedestä, kevyestä kosteusvoiteesta ja silmänympärysvoiteesta sekä aurinkosuojatuotteesta.