Tutustu meihin

Jolien myymälässä ja hoitolassa nämä ammattitaitoiset, kokeneet kosmetologit; ihonhoidon ja meikkien asiantuntijat, ovat valmiina ratkaisemaan iho-ongelmasi tai luomaan sinulle upean meikin.

Mariela

Marielalla on yli 15 vuotta työkokemusta asiakaspalvelun ammattilaisena ja toimii nykyään Jolien spa managerina. Vuosikymmen sitten hän valmistui myös kosmetologiksi, ja perusti tuolloin oman hoitolan Tampereelle. Sittemmin Marielan muutettua takaisin pääkaupunkiseudulle, hän on työskennellyt kosmetiikan maahantuonnin parissa.

Marielan kiinnostus luonnonkosmetiikkaan heräsi jo nuorena, kun hänelle puhkesi psoriasis ylioppilaskirjoitusten aikaan. Tuolloin hän kiinnostui luonnonkosmetiikasta sekä sisäisestä hyvinvoinnista, ja halusi yrittää tehdä itse kaikkensa ihonsa ja terveytensä eteen. Vuonna 2012 Marielan esikoisen syntymän jälkeen hyvinvointi-intressi sai vielä lisää vauhtia, ja lopullinen siirtyminen luonnonkosmetiikkaan oli selvää. Jooga ja pilates ovat myös lähellä hänen sydäntään.

Marielan kauneuskäsitys on holistisen yksinkertainen. Kauneus tulee sisältä: kun elimistö ja suolisto voivat hyvin, myös iho ja mieli voivat hyvin. Hoitajana Mariela on aidosti läsnä ja haluaa keskittyä jokaiseen asiakkaaseen yksilönä. Häneltä saat aina kokonaisvaltaisen, asiakkaan tarpeita ja toiveita kunnioittavan hoitokokemuksen. Mariela pyrkii hoidon aikana harmoniseen rauhaan ja pystyy tarjoamaan hoidettavalleen rentouttavan ja vaikuttavan pysähtymisen hetken.

Janina

Janina on työskennellyt kosmetologina vuodesta 2015 ja liittynyt timanttiseen tiimiimme tammikuussa 2021. Kosmetologiopinnoista Janina kiinnostui omien iho-ongelmien kautta ja sitä kautta kiinnostui kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Omiin iho-ongelmiin hän on saanut apua muun muassa Esse Organic Skincare sarjan avulla.

Janinan rauhallinen olemus ja läsnäolo rentouttaa niin mielen kun kehon. Kasvo- ja vartalohieronnat ovat Janinan erityisosaamista hänen intensiivisten otteiden ja lämpöisten käsien ansiosta.
Janinan vahvuuksiin kuuluu myös Jolie span pedikyyrit jotka hän toteuttaa perusteellisesti toiveet huomioiden. Pedikyyrin jälkeen pehmeät jalkapohjat ja rentoutunut mieli on taattu!

Janinan lempituote kasvojen ihonhoidossa on ehdottomasti Essen Protect Oil, jonka avulla kasvojen herkkä iho on rauhoittunut selvästi. Toinen ehdoton suosikki, joka löytyy niin kotona kuin käsilaukusta, on Madaran Infusion Vert Repairing -käsivoide. Tämän käsivoiteen avulla kädet pysyvät hoitotyössä pehmeinä.

Psst.. Betjänar också på svenska!

Marika

Positiivisuus ja läsnäolo ovat Marikan suuria voimavaroja, jotka hän haluaa välittyvän hoitotyössä myös asiakkaille. Marikan läsnäolon vahvuutena on tuoda kosketukseen syvempi merkitys.

Luonnonkosmetiikka on Marikalle tuttua jo vuosikymmenien takaa. Ekologiset arvot, puhtaat raaka-aineet sekä ihon ja kehon syvempi yhteispeli ovat aina olleet lähellä sydäntä. Myös liikunta ja koko kehon hyvinvointi kuuluu monipuolisesti Marikan elämään ja tuo hänelle elämäniloa sekä vastapainoa työn rinnalle.

Marikan ehdottomiin suosikkituotteisiin kuuluu Esse Organic Skincare Plus -linjan tuotteet.

Beda

Tuorein Joliemme, Beda, siirtyi yrittäjän saappaista hemmottelemaan Jolien ihania asiakkaita. Kuuden vuoden yrittäjyys jäi Lahteen ja uudet tuulet puhalsi Helsinkiin joulukuussa 2022. Hoitotyön ohella Beda toimii kouluttajan roolissa probioottiselle ihonhoitosarjallemme, Esselle. Beda mieltää itsensä kosmetiikan suurkuluttajaksi,  mutta jo vuosien ajan pyrkinyt valitsemaan tuotteet ekologisuuden, luonnonmukaisuuden ja sisällön rikkauden mukaan. Ihoa Beda on halunnut jo vuosia hoitaa mahdollisimman luonnollisin tavoin, pyrkien tukemaan luonnollista kehon ja mielen hyvinvointia. Tietoa ja taitoa Bedalle on kertynyt vuosien varrelta myös hiustenhoidon puolelta sekä kauneudenhoitoalan neuvontapalvelututkinnon kautta.

Bedan hemmottelevissa käsissä pääset nauttimaan kokonaisvaltaista hoitoa, niin iho-ongelmien parissa tai ollessasi takuu varman rentoutumisen tarpeessa. Lempeä ja levollinen läsnäolo valtaa kehon sekä mielen näissä käsissä!

Bedan kylpyhuoneen tähtituotteet löytyy Esseltä. Bedalle jo useamman vuoden turvatuotteena toiminut Essen Cream cleanser on pitkäaikaisin suosikki, joka poistaa tehokkaasti mutta hellävaraisesti meikin kasvoilta. Toinen luottotuote on Essen Body Oil. Sen huumaava tuoksu yhdessä täydellisen koostumuksen kanssa rauhoittaa mielen sekä kosteuttaa ihon parhaalla mahdollisella tavalla.

Heidi H.

Äitiyslomalla 

Heidi on työskennellyt monipuolisesti luonnonkosmetiikan parissa vuodesta 2017, niin hoitolassa että myymälän puolella. Pirteä ja empaattinen Heidi vastaa nykyään Jolie shop Töölön myymälästä sekä hemmottelee asiakkaitaan kerran viikossa span puolella.

Heidi rakastaa auttaa asiakkaitaan! Heidi ottaa sydämen asiaksi asiakkaansa erilaiset huolet ihon hoitamisessa ja ihon kunnon ylläpitämisessä. Hän etsii mielellään asiakkaan kanssa yhteistyössä yksilöllisesti sopivia tuotteita ja ihonhoitoratkaisuja. Hän kutsuu luokseen niitä, joiden mielessä on luonnonkosmetiikkaan vaihtaminen tai joiden iho kaipaa uutta hoitosarjaa tai hoitorutiinia. Luonnonkosmetiikka vastaa Heidin omia arvoja, ja tarjoaa iholle vain parasta! Heidi haluaa työskennellä oikeasti toimivilla tuotteilla ilman mitään turhuuksia.

Hänen omat ehdottomat lempituotteensa ovat Esse Organic Skincaren Sensitive -linjan tuotteet joiden avulla Heidi on saanut oman ihon kuntoon. Vartalon ihoa Heidi hellii Patykan ylellisillä ihonhoitotuotteilla.

Heidi S.

Museokadun myymälää emännöi Heidi, joka on itseoppinut luonnonkosmetiikkaspesialisti. Aihepiiri on nuoresta asti kiinnostanut häntä ja Heidi seuraa mielellään kauneusvaikuttajia ympäri maailmaa ja hankkii jatkuvasti uutta tietoa alan trendeistä ja uutuuksista.

Omaa ihoaan Heidi hoitaa Esse-sarjalla ja onkin saanut siitä loistavan avun oikuttelevalle iholleen. Meikit ovat Heidin intohimo ja niitä löytyy hänen kotoaan paljon, koskaan ei voi olla liikaa poskipunia! Heidi uskoo että jokaiselle löytyy se oikea huulipunasävy ja että meikin vaikutusta itsetunnolle ei pidä vähätellä. Kaunistautuminen itseä varten on terapeuttista ja antaa voimaa!

Inspiraationsa Heidi ammentaa Pariisilaisnaisten vaatekaapeista ja meikkipussiin eksyy aina uusia peitevoide kokelaita. Heidin mielestä jokaisen naisen meikkipussissa tulisi olla joku tuote jolla saa kulmat kauniiksi ja posket heleäksi. Vapaa-ajalla Heidi rentoutuu perheensä ja koiriensa kanssa ja nauttii hyvistä sarjoista, sekä neulomisesta. Vaatteet ja muoti kiinnostaa Heidiä myöskin ja jos hän ei tekisi töitä Joliessa, olisi hän varmasti jossain putiikissa asettelemassa mekkoja henkareille. Kauneus kaikella tapaa ja kaikessa on lähellä Heidin sydäntä. Työssään Heidi rakastaa eniten sitä kun asiakas katsoo meikkauksen jälkeen peiliin ja toteaa olevansa kaunis.

Tytti

Tytti on monelle Jolien asiakkaalle varmasti kosmetologiopintojen ajoilta tuttu kasvo. Tytti suoritti Joliessa niin myymälän kun span puolella kosmetologi opintojen työharjoittelujaksoja ja tämän kautta siirtynyt Jolien timanttiseen tiimiin mukaan. Ihanaa!

Tytin mielenkiinto ammattia kohtaan lähti luonnonkosmetiikasta kun hän löysi omalle iholleen sopivat tuotteet pelastamaan haastavat iho-ongelmat. Atooppinen sekä pintakuiva sekaiho vaatii lempeää mutta tasapainottavaa hoitoa jota luonnonkosmetiikka tarjoaa. Tytin mielestä tärkeintä ihonhoitotuotteissa on hellävaraisuus ja tehokkuus joka toteutuu mm ammattisarja Essen tuotteissa. Jo Joliessa työharjoittelussa ollessa, Tytti hurmioitui Essestä ja ehdottomat lempparituotteet ovat Esseltä: puhdistava ja rauhoittava Clay Mask -naamio sekä upean glown jättävä Foundation -meikkivoide. Yksi luottotuote on myös True Organicsin Undercover agent deodorantti joka ei petä koskaan! Vapaa-ajalla Tytti ulkoilee aktiivisesti perheen ja koiran kanssa.

Tytin miellyttävän rauhallinen olemus, varmat ja lempeät kädet hemmottelevat sekä kasvot että kehon. Tytti haluaa olla aidosti läsnä ja ottaa asiakkaan toiveet huomioon parhaalla mahdollisella tavalla.

Psst.. Aikoja varattavissa rajoitetusti!

Helene

Helene is back! Ihana Helene on palannut Jolien tiimiin osa-aikaisesti opiskelun ohella ja tästä me sekä moni asiakas on onnesta sekaisin.

Helene on työskennellyt hyvinvoinnin ja asiakaspalvelun parissa toistakymmentä vuotta, ensin joogaopettajana, hoitolayrittäjänä ja sittemmin ekokosmetologina Jolie spassa. Tällä hetkellä Helene opiskelee organisaatiopsykologiaa ja opiskelun vastapainoksi hemmottelee muutaman päivän kuukaudessa Jolie spassa.

Helenen osaaminen on parhaimmillaan kokonaisvaltaisissa ja hemmottelevissa hoidoissa. Kosketuksella on valtava voima luoda turvaa ja rauhaa. Kosketuksen kautta keho ja mieli voivat rentoutua ja alkaa parantamaan itseään. Kehossa ja ihossa tuntuvat elämäntilanteet, muutokset ja tunteet. Helene uskoo, että haastaviinkin ihon oireisiin vastaus löytyy usein perusasioiden äärelle palaamisesta; siitä miten itseään hoitaa ja kohtelee.

Kosmetologilla käynti voi parhaimmillaan olla säännöllinen hetki elämässä, jossa voi pysähtyä olemaan ihan vain itseään varten. Hetki, jossa voi rauhassa kuulostella oloaan ja antaa itselleen aikaa ja hyvää.

Psst.. Aikoja varattavissa rajoitetusti!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.