Näin suojaat kasvosi auringolta
Valon määrä lisääntyy vauhdilla keväisin, ja sen tuoma elinvoima tuntuu varsinkin meistä suomalaista hyvältä. Siitä kannattaa ehdottomasti nauttia!
Kasvojen iho on koko ajan näkyvillä ja sitä emme voi peittää vaatteilla, vaikka isot hatut toki suojaavat jonkin verran ja ovat lisäksi kaunis kesäasuste. Liiallinen auringonpalvonta aiheuttaa ongelmia, kuten ihon ennenaikaista ikääntymistä.
Olemme keränneet sinulle parhaat vinkit, kuinka ihoa kannattaa alkaa valmistella jo täydellisiä kesäkelejä silmällä pitäen!
Kirkastavat seerumit hyvä keino pigmenttimuutoksia vastaan
Kasvojen ihoa kannattaa alkaa valmistelemaan aurinkoa varten jo hyvissä ajoin ennen kesäkautta. Jos saat esimerkiksi pigmenttiläiskiä helposti, keskity melaniinin tuotantoa ehkäiseviin tuotteisiin ihonhoidossasi jo hyvissä ajoin kohti kesää siirryttäessä. Ne kirkastavat ja vaalentavat läiskiä tehokkaasti.
Myös jotkut hormonaaliset ehkäisyvalmisteet altistavat ihon pigmenttimuutoksille. Jos siis mietit, miksi saat aina kesäisin laikkuja kasvoihisi, kannattaa selvittää, onko mahdollisesti kyse hormonaalisesta vaikutuksesta.
Lue lisää pigmenttimuutoksista ja tutustu parhaisiin niitä ehkäiseviin tuotteisiin

Päivitä ihonhoitotuotteet kesäksi kevyempiin
Keväisin ihoon saattaa nousta myös epäpuhtautta kuivan katupölyn ja kuivan ilman yhdistelmästä. Kosteutta haihtuu ja iho saattaa mennä tukkoon. Siksikin on hyvä päivittää ihonhoitotuotteet vastaamaan juuri sen hetken tarpeita.
Talven tarpeisiin hankittu paksu voide tulee vaihtaa kevyempään ja kosteuttaa silti ihoa runsaasti. Ohuet vesimäiset seerumit ja hoitonesteet ovat tämän kauden ykkösvalintoja. Kasvoöljyjä ei kannata kesäkaudeksi heittää kaapin perälle, sillä niilläkin on ihon kosteuden haihtumista estäviä eli suojaavia vaikutuksia. Hyvin hoidettu iho myös ruskettuu tasaisemmin ja päivetys kestää iholla kauemmin.
Valitse kesäksi meikkipohja suojakertoimella
Myös meikkipohjat auttavat suojaamaan ihoa. Kesäksi kannattaakin valita suojakertoimellinen meikkipohja. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi:
Suojakertoimella varustetut meikkivoiteet eivät kuitenkaan yksin riitä suojaamaan ihoa samalla tavalla, kuin itse aurinkovoiteet. Syy on yksinkertaisuudessaan se, että meikkivoidetta tulisi levittää todella paksu kerros, että suojakerroin toteutuisi, eikä kasvojen hautaaminen kesällä paksun meikkivoidekerroksen alle kuulosta houkuttelevalta. Meikkivoiteissa on usein myöskin melko matala suojakerroin. Mutta jos liikut esimerkiksi ulkona ilman, että asetut ottamaan aurinkoa, on meikkivoiteen suoja kasvoille yleensä riittävä.
Luonnonkosmetiikan mineraalimeikkipohjissa on aurinkosuojaa omasta takaa titaanioksidin ja sinkkioksidin ansiosta, mutta kuten todettu, se ei yksinään riitä suojaamaan kasvoja, jos oleskelet auringossa pidempiä aikoja. Se on hyvä plussa vielä aurinkovoiteen päälle suojaksi.
Usein myös kasvoille suunnatuissa meikkipohjissa on vain jompikumpi suoja, UVA tai UVB, kuten esimerkiksi Essen meikkivoiteessa. Saadaksesi riittävän aurinkosuojan, ei Essen meikkivoide riitä suojaamaan ihoa rannalla auringossa, vaan sen lisäksi tarvitset aurinkovoiteen. Suosittelemmekin levittämään sekä aurinkovoiteen että suojakertoimellisen meikkivoiteen saadaksesi parhaimman tehon ja suojan!
Suojaa ihosi huolellisesti ja oman ihotyyppisi mukaan
Itse aurinkovoide kasvoille tulee valita omaa ihotyyppiä pohtien. Jos iho on vaalea, ei juurikaan rusketu ja siinä voi esiintyä pisamia, olet herkästi palavaa ihotyyppiä. Silloin valintasi on korkea suojakerroin: SPF 50 tai SPF 50+. Jos taas ihosi kestää aurinkoa paremmin ja hiusvärisi on luonnostaan tummempi, voit valita aurinkovoiteista SPF 30 tai siitä alaspäin omaa ihoasi tunnustellen.
Aurinkokauden alussa kannattaa suojakertoimen olla aina korkeampi, sillä iho ei ole vielä tottunut pitkän talven jälkeen suojautumaan itse auringolta. Pikkuhiljaa se kehittää omaa suojaa ja siten voi turvallisemmalla mielellä oleilla auringossa pidempiä aikoja. Muista kuitenkin välttää kaikista kuuminta ja polttavinta keskipäivän aurinkoa, noin klo 12–16. Aurinkovoidetta tulee lisätä iholle myös pitkin päivää, erityisesti uimisen jälkeen.
Myös sillä on merkitystä, kuinka paljon voidetta kasvoille ja vartalolle levittää. Pieni määrä ei välttämättä takaa, että purkissa luvattu suojakerroin toteutuu. Siksi on muistettava laittaa voidetta kunnolla joka paikkaan, myös luomiin ja korvalehtiin, jotka helposti unohtuvat suojata.
Missä järjestyksessä ihonhoitotuotteet tulisi kesällä levittää?
Hyvä muistisääntö on levittää aurinkovoide viimeisenä, niin sitä ei tule vahingossakaan pyyhittyä pois. Ensin levitetään ihonhoitotuotteet ohuimmasta paksuimpaan, koostumuksen perusteella. Meikkivoidetta käytettäessä aurinkovoide levitetään meikkivoiteen alle. Myös puuterimaisen pohjan kanssa aurinkovoide tulee meikkipohjan alle.
Aurinkovoidetta ei kannata säästellä. Sitä voi levittää vielä meikkipohjan päälle tuomaan kuulautta korostusvoiteen tavoin kasvojen korkeimpiin kohtiin, jotka altistuvat auringolle muutenkin ensimmäiseksi. Nenänvarteen esimerkiksi kannattaa levittää korkeakertoimellinen voide etenkin kesän alussa, koska nenä palaa erittäin helposti.
Kannattaa muistaa, ettei suojakertoimellisten tuotteiden päällekkäin käyttäminen ynnää niiden suojakertoimia yhteen, vaan lopullisen suojakertoimen määrä on maksimissaan se, mitä korkeimman suojakertoimen sisältäneessä tuotteessa lukee.
Kasvojen suojaamisessa oleellista on tunnistaa oma ihotyyppi, jossa ammattilainen (esimerkiksi Jolien myymälässä) voi auttaa sinua valitsemaan juuri sinulle sopivan aurinkovoiteen. Rusketus suojaa ihoa jonkun verran, mutta ei estä ihon palamista.
Aurinkoisia kesäpäiviä, nauti auringosta turvallisesti!