Yellowmood

Kotona

03.12.2012, Hannamari Rahkonen

Koti. Kotosalla. Kotiin.

Jolie tuntuu minulle kodilta, vaikka näpyttelen kasaan vasta ensimmäistä postaustani. Sisustuslehtien sivuilta saa helposti käsityksen siitä, että materialistiset asiat tekevät kodin. Vaikka tietyillä hankinnoilla on paikkansa kodin tunnelman luomisessa, väitän ettei se yksin riitä. Kun aloin miettimään mitä kaikkea koti merkitsee minulle, sain mielikuvan ensimmäisestä omasta yksiöstäni, jonne muutin 17-vuotiaana. Ahkiomaantiellä vuonna 2006 minulla oli 70-luvun oranssi retrokeittiö repsottavine kaappeineen, muovimatolla lattiasta kattoon päällystetty myrkynvihreä kylpyhuone ja ranskalainen parveke, jonka tarkoitusta en tullut ikinä ymmärtämään. Muutossa mukanani tulivat ne välttämättömimmät mitä nyt tuon ikäisellä on; sänky, ruokailuryhmä vuodelta viisi ja lipasto, joka ei ollut vintagea nähnytkään. Tavaroiden joukossa olivat myös ne jokaisen vähänkään itsensä esteetikoksi tuntevien ihmisten kauhistus: 80-luvun kukkapussilakat, joita edes 17-vuotiaan avoin mieli ei arvostanut. Ehkä ne olisivat olleet vuonna 2020 retroa? No, meni jo.

Minun on edelleen helppo löytää juuri omilleen muuttaneen 17-vuotiaan sekä nykyisen 24-vuotiaan minäni ajatusmaailmasta ne samat hyvän elämän teesit, jotka liittyvät siihen miten sana koti mielessäni määrittyy. Niissä koti on ennen kaikkea kukkurallinen ystäviä, jotka kävelevät pokkana kaapeillesi hakemaan kysymättä tarvitsevansa, paikka jota ei alunperinkään ole tarkoitus rakentaa kulissiksi muita varten, vaan aidoksi tyyssijaksi itselleen ja perheelleen. Ja onko mitään parempaa kuin nauraa itsensä ystäviensä kanssa niin vatsa kippuralle, että seinänaapuri koputtaa patteriisi keskellä päivää?

Japanise Chin

Muistellessani entisiä kotejani muistan ensisijaisesti juuri niissä tapahtuneita asioita, en välttämättä sinne ostettuja kalusteita tai muita niihin tehtyjä hankintoja. Jokainen asunto jättää jälkensä muistojen vanaan, joista voi vuosien mittaan ammentaa kauniita ajatuksia harmaisiin päiviin. Muistamme tapahtumat jotka saattoivat olla ohi sekunneissa, mutta jotka päättivät syöpyä mieleemme.

Yellow Mood, Design

Ostimme mieheni kanssa ensiasuntomme tämän vuoden elokuussa. Kyseessä on jättimäisen 70-luvulla rakennetun omakotitalon yläkerta ja onneksemme ihana ystäväpariskuntamme osti tämän talon alakerran. Rakastan nykyisen kotimme avaruutta, jossa on tilaa olla ja työskennellä. Tämä on koti, jossa voin jättää ne keskeneräiset maalaukseni kaikkine päivineen vaikka viikoksi lojumaan nurkkaan ilman, että ne ovat tiellä. Koti, jonka toimistonäkymä on vertaansa vailla. Kaikesta kauneudestaan huolimatta tämäkin olisi vain mitäänsanomaton koti, jos täällä asuvien ihmisten mielestä ei löytyisi rakkautta ja iloa. Minulle koti on miellyttävin paikka silloin, kun se on täytetty hyvillä ajatuksilla ja kevyellä ilmapiirillä. Sellaista on helppo kaivata poissaollessa ja sellaiseen on mukava saapua. Nämä ovat asioita, joihin eivät ne hienoimmatkaan sohvat tai kaakelit pysty ja siitä Yellow moodissakin on osittain kyse.

Finlayson elefantti, BOSKKE

Valmis on mukavaa, mutta uskallan silti väittää että keskeneräisyys on parasta. Olen katsokaas niitä projekti-ihmisiä, aina joku kesken. Keskeneräisyyden kauneus piilee ehkä juuri siitä että aina voi tehdä pientä parannusta tai fiilata tekeillä olevaa asiaa vielä vähän parempaan suuntaan. Tälläkin hetkellä elän keskeneräisyyden keskellä; vaatekaapit odottavat rakentajaansa (meillä on viistokatto), 1900-luvun alun lipaston hiominen on edessä, ruokapöytä valmisteilla vanhoista kuusilankuista ja miljoona pientä projektia siinä sivussa. Ja nimenomaan kaikkiin näihin te pääsette kurkistamaan tässä blogissa. Täällä rempataan, rakennetaan, epäonnistutaan ja suditaan maalia seinien lisäksi vahingossa myös hiuksiin. Yellow mood on positiivisuutta, aitoja materiaaleja, itsetekemistä, persoonallisuutta ja arjen raikkautta. Se on vahingossa pöydälle kaatuneita kahvikupillisia, ompeluhermostumisia ja siinä sivussa hallittua kaaosta.

Olkoon Yellow moodin tyyssija Joliessa oleva onnellinen, rakkaudellinen, positiivinen, helposti lähestyttävä ja kaunis. Olkoon se kaikkea sitä hyvää, mitä toivon sekä omaani että teidän elämäänne. Näiden sanojen saattelemana liityn hymyilevin kasvoin maailman lämminhenkisimpään tiimiin, Jolieen, jossa kaikki on kaunista, vähintäänkin ihanaa.

avatar
12 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
10 Comment authors
Hannamari RahkonenSannaPäiviKatja KokkoAnna Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Raiku
Vieras
Raiku

Onnea uuteen kotiisi siis! Olisi pitänyt arvata kuka täällä alkaa kirjoitella, kun facebookissa vihjailtiin uudesta blogista. Sovit tänne kyllä niin mainiosti, ja Jolien kauttahan itsekin sinut ja HaLon löysin. Hyvää uuden alkua aurinkoiselle blogille!

Hannamari Rahkonen
Vieras
Hannamari Rahkonen

Voi kiitos ihana Raiku! Viihdyn kuin kotonani jo nyt, aivan alkumetreiltä pitäen <3 Kiitos sun kauniista kommentistasi!

-A-
Vieras
-A-

Hieno aloitus ja tunnelmalliset kuvat! Jään odottelemaan jatkoa 🙂

Huopis
Vieras
Huopis

Oi, tämäpä olikin iloinen yllätys! ^^

Outi
Vieras
Outi

Tervetuloa jolie-jengiin! Uusi blogisi näyttää kauniilta ja näkökulma on ihan paras!

Jutta Ruonansuu
Vieras
Jutta Ruonansuu

Tervetuloa ihana Hannamari! Ole kuin kotonasi! <3

Anna
Vieras
Anna

Kuulostaa hyvältä! Haloa olenkin seurannut jo usean tovin, ja uskon että tätä uuttakin blogia on mukava seurailla, sopii hyvin tänne Jolieen 🙂 monia sisustusblogeja en jaksa lukea jonkinlaisen materialistisuuden takia, mutta voisin kuvitella että teidän kodista löytyy sitä lämpöä ja rouheutta mitä sisustusblogeilta kaipaisin 🙂

Katja Kokko
Vieras
Katja Kokko

En malta odottaa tulevia juttuja! Tunnen jo nyt luissani, että sisustusinspiraatio iskee! Tervetuloa joukkoomme Hannamari <3

Päivi
Vieras
Päivi

Kiva, kun tulit Hannamari!

Hannamari Rahkonen
Vieras
Hannamari Rahkonen

Oi että! Mitä tässä voi muuta tehdä kuin kiittää teitä kaikkia? Olen niin onnellinen tästä vastaanotosta, miljööstä, ihmisistä — kaikesta! <3 Pieni sydän kohta pakahtuu.

Sanna
Vieras
Sanna

Tämä on ihana asia! Malttamattomana odotan jo tulevia juttujasi – tästä tulee ihan huippua! Sinä maalaatkin? Saammeko nähdä täällä enemmänkin töitäsi? Kovasti onnea uudelle blogillesi <3

Hannamari Rahkonen
Vieras
Hannamari Rahkonen

Voi kiitos Sanna! Minä olen vähintään yhtä innoissani itse 🙂 Maalaan silloin tällöin akryyleilla, esimerkiksi tuo kollaasi kakkosen aasialainen pikkutyttö on mun käsialaa. Harkitsen sitä, laitanko tänne enemmän mun maalaustöitä — se on vähän jännittävää koska itsesensuuri iskee niin helposti! 😉 Mieheni töitä voin kyllä laittaa, hän on todella taitava.

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10 % alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.