Yellowmood

Yellow moodin vuosi 2014, osa 3/4

04.01.2015, Hannamari Rahkonen

Näyttökuva 2015-12-29 kello 21.52.51

Heinäkuu

Vuoden syväonnellisin kuukausi. Lämmintä oli kuin Rivieralla konsanaan ja yöttömät yöt tarjoilivat parastaan. Tunsin niin suurta kiitollisuutta vallitsevasta elämäntilanteesta, kaikki oli balanssissa. Kesäbasaari oli mahtava upean kokoonpanon ansiosta. Super-Pirtelöbaarin työympyröissä sain olla keskellä huikean villiä ja positiivista tiimiä – kiitos Merru, Milla, Antti, Maaka, Silli, Lentävän Poron hullu ja paras teatterijengi, Hih-hi! -vaatekaupan pojat ja Emppu. You made my summer!

Uin kesällä enemmän kuin viimeiseen kahdeksaan vuoteen yhteensä ja tulin siihen lopputulokseen, että luonnonvedessä uinti näyttää korreloivan suoraan onnellisuuden sekä hyvän mielen kanssa. Kesä villitsi kokeilemaan uusia hiuskoristeita, asettamaan kauniit kosmetiikkapakkaukset esille ja kuvaamaan Rollon suurinta graffitiaitaa, joka puretaan aika pian.

Heinäkuu kului karkeasti jaotellen töissä sekä rannalla. CrossFit-treenien suhteen minulla tuli kahdeksan kuukautta säännöllistä treeniä täyteen ja niinpä kirjoitin tuossa ajassa tapahtuneesta kehityksestäni oman postauksen – minulla oli suunnittelematon kesätauko, joka teki ihan hyvää.

Kotirintamalla asennettiin paikoilleen kevytrakenteiset OSB-seinät, jotka maalasimme yön pikkutunteina valkoisiksi. Kuvasin myös laajemmin olohuoneemme DIY-puuseinän, joka ilahduttaa joka päivä.

Näyttökuva 2015-12-29 kello 21.54.34

Elokuu

Elokuu oli tietyllä tavalla hieman väliinputoaja kesäkuukausien joukossa. Harmittelin vähän ilman yhtäkkistä viilenemistä, sillä olin juuri päässyt vuosien tauon jälkeen sellaiseen luonnonvesissä uimisen moodiin, ettei tosikaan. Elokuussa odottelin jo Super-Pirtelöbaarin kesäprojektin päättymistä ja alkavaa lomaa sekä fiilistelin pitkästä aikaa kotiin liittyvillä jutuilla.

Inspiraationi näytti kohdistuvan viime kuussa eniten kosmetiikkaan ja kirjoitinkin postaussarjan nuorelle iholle sopivista ihonhoitotuotteista, meikkituotteista ja tein aiheeseen liittyen vielä meikkitutoriaalin. Alkava syksy sai minut valitsemaan meikkipussista jo hieman maanläheisempiä ruskean ja pronssisen sävyjä, joista muodostin itseni näköisen Fall 2014-meikkilookin. Kotimaisille luonnonkosmetiikkamarkkinoille saatiin mahtava tulokas, Supermood, ja lisäksi ihastuin Mádara by Noora Shingler-pihlajavoiteisiin.

Valitsin elokuussa itselleni ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen uudet silmälasit ja pyysin valintaprosessiin myös teidän apuanne. Loppujen lopuksi ihastuin noihin mustasankaisiin vaihtoehtoihin ja hankin ne omakseni. Kävin elokuussa tasan kerran treenaamassa – parasta mihin pystyin homealtistuksen jälkeen. Osallistuin myös Suomen lukiolaisliiton järjestämään #kutsumua-kampanjaan, jonka tarkoitus oli herätellä ihmisiä puuttumaan kiusaamiseen, olipa se millaista tahansa.

Kotipuolessa saimme mieheni kanssa yöhepulin ja maalasimme vihdoin keittiön seinän mustaksi sekä intouduimme pinnoittamaan myös kauhtuneen tiskikoneen hieman uusiin sfääreihin. Viileän elokuun luottolounaana toimi erittäin maukas linssikeitto, joka kerää edelleen ylistäviä kommentteja.

Näyttökuva 2015-12-29 kello 22.11.49

Syyskuu

Syyskuu oli meidän kesälomakuukautemme, jota olin odottanut kovasti. Teimme reissun Helsinkiin, jossa lämpömittari kohosi 25 asteeseen ja sain hyvästellä kesän kunnolla, ajatuksen kanssa. Syyskuu oli täydesti eletyn kesän ja hirvittävien homeoireiden ilmaannuttua kuin läimäisy kasvoille, mutta toivotin silti syksyn tervetulleeksi.

Reissusta palattuamme olimme kotosalla ja kävimme pienellä retkellä Lammassaaressa. Havahduin siihen, että lomalla jokainen aamu tuntuu sunnuntailta – varsinkin kun kahvi kannettiin useampaankin kertaan suoraan sänkyyn. Nautin aikatauluttomuudesta, vapaasta kalenterista ja valmistauduin henkisesti lokakuun työsumaan (joka pääsi silti yllättämään). Loman viimeisellä viikolla sain infernaalisen flunssan ja olin seuraavat kaksi viikkoa tosi kipeä.

Aloitin blogin puolella Yellow moodin väripäiväkirjan, joka piti sisällään vihreän, keltaisen, punaisen ja mintun. Halo photography käynnisteli toimintaansa lomallani, jolloin kuvasin kauniin Seppälän perheen sekä heidän poikansa Sebastianin, Emilion ja Nolanin.

Kosmetiikkarintamalla kokeilin John Masters Organicsin tuotteita, reittasin neljä täsmätuotetta normaalille ja ajoittain kuivalle iholle sekä turvauduin nuutuneen ihoni kanssa Iroisien limettihillo-naamioon.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.