Yellowmood

Kanarianlintu treenaa (taas)

11.08.2014, Hannamari Rahkonen

Kengät saatu Merreliltä.

Pari kuukautta humpsahti ohitseni kuin siivillä ja ilma tuoksuu jo alkusyksyltä. Se on samalla haikeaa, mutta toisaalta todella ihanaakin, sillä syksy tarkoittaa jälleen mielenkiintoisia työprojekteja. CrossFit-treenien suhteen en ole ottanut kesällä mitään stressiä, koska työaikataulu on ollut sanalla sanoen tiukka eikä kymmenen tunnin töissä juoksemisen jälkeen ole tehnyt mieli lähteä kyykkäämään.

crossfit_merrel_yellowmood_paljasjalkakengät 6

Töissä juoksemisen lisäksi olen harrastanut liikuntaa ostamalla uusia liikuntavaatteita sekä CrossFit-varusteita, heh. Tilasin boksimme kautta Roguelta kumppareita sekä Abmatin ja Tuomas tilasi meille erikseen vielä omat hyppynarut eBayn kautta.

crossfit_merrel_yellowmood_paljasjalkakengät 2

Katselin keväällä KappAhlin valikoimissa olleita makeita mintunsinisiä housuja, mutta en raaskinut tuolloin sijoittaa niihin, koska treenivaatekaapista löytyi jo välttämättömimmät. Pari viikkoa sitten näistä pirteistä housuista sai -50 % hinnasta vielä puolet pois. Housujen materiaali on paksua ja napakkaa, joten ne pysyvät todella hyvin yllä vauhdikkaammassakin menossa.

crossfit_merrel_yellowmood_paljasjalkakengät 3

Jännitys tuntuu olevaan kohdallani sisään integroitu ominaisuus, joten pienen tauon jälkeen CrossFit Santasportille fillaroi tyttö, jolla oli samoja perhosia vatsassaan kuin harrastusta aloitellessa viime marraskuussa. Vaan mitäpä turhia, meininki oli edelleen yhtä huippu ja paluu odotettu. Aloittelin tekniikkatunnilla, joka tuntui kaikista fiksuimmalta tavalta palata treenien pariin.

Huomasin, että kyykyissä liikkuvuus on ottanut vähän takapakkia ja painopiste menee taas vähän varpaille, mutta tästäpäs sitä taas tehdessä vetreytyy. Nyt varmasti hetken aikaa menee kropan muistutteluun, mutta luotan siihen, että lihasmuisti ottaa nerona ohjakset käsiinsä nopeammin kuin ehdin huomata.

crossfit_merrel_yellowmood_paljasjalkakengät 4

Teimme torstain treeneissä cleania ja sen kohdalla tekniikkani näytti koutsin mukaan hyvältä, mutta rytmityksessä on kovasti hiomista. Cleanissa pitäisi olla hidas lähtö siihen saakka, kun tanko on polvien kohdalla ja siitä ylöspäin räjähtävä suunta ylös, mutta itselläni rytmitys menee päinvastoin: lähtö on räjähtävä, mutta tanko tulee turhan hitaasti rinnalle. Haaste on otettu vastaan ja taas on yksi konkreettinen treenitavoite tälle syksylle, se on hyvä!

crossfit_merrel_yellowmood_paljasjalkakengät 1

Paluu boksille kasvatti treeninälkää ja muistutti siitä miten mahtava aivojen nollaustapa se onkaan. Rauta toimii oikein hyvänä terapiakumppanina varsinkin tässä elämäntilanteessa, joten tätä lisää.

Kuvat otettu Sony a5000-kameralla

Tekstin avainsanat: CrossFit, Hyvinvointi, Liikunta, Treenit, Treenivaatteet, Yellow mood

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.