Yellowmood

Yellow mood // yellow

22.09.2014, Hannamari Rahkonen

Väripäiväkirjan kolmannesta osasta vastaa keltainen, joka on ollut itselleni todella voimaannuttava väri väsyneinä elämänjaksoina.

yellow_kurebazaar_lemon_ecocosmetic_Jolie_yellowmood_hannamarirahkonen

Opin juomaan sitruunavettä noin neljä vuotta sitten. Välillä olen muistanut juoda sitruunavettä säntillisemmin ja välillä vähemmän säntillisemmin, mutta yhtä hyvää se on kuitenkin aina. Pidän myös sitruunaisista hajuvesistä ja lisään sitruunaa aina kanaruokiin mausteeksi.

Meillä oli lahjakortti DNA:n kauppaan ja ainoa järkevä käyttökohde olivat keltaiset kuulokkeeni. Ne eivät ole ehkä aivan parhaat äänentoiston kannalta, mutta pirteyttä niistä löytyy muiden puuttuvien ominaisuuksienkin edestä.

Olen syntynyt lokakuun lopussa ja syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Rakastan pakkasen kohmettamia poskia lenkillä, kuuraista maata sekä hiljalleen kellertyviä sekä punertuvia lehtiä. Ruska on täällä pohjoisessa varsinainen luonnon taidenäyttely, jonka soisin jokaisen kokevan paikan päällä.

Pidän korkokengistä ja hankin kuvan keltaiset korkokengät muistaakseni vuonna 2009. Ne ovat supermukavat jalassa, vaikka korkoa onkin 10 senttiä. Näillä kengillä on tanhuttu monet tanssit ja se alkaa kyllä jo näkymään.

Pastellinkeltainen Kure Bazaarin Kerria on varma valinta syyspäiville.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.