Totta vai tarua – 10 myyttiä luonnonkosmetiikasta

Luonnonkosmetiikka haisee ruoholle

Aikaisemmin luonnonkosmetiikan tuoksut ovat pitkälle tulleet suoraan tuotteiden sisältämistä raaka-aineista. Tällöin on luonnollista, että tuoksu on hyvin autenttinen ja tuotteen sisältämien kasviöljyjen ja -uutteiden tuoksuinen. ”Raakatuoksut” jakavat mielipiteitä; toinen rakastaa niitä, kun toinen sanoo, että tuoksut ovat pahoja, maamaisia, alkukantaisia tai voimakkaita.

Uuden ajan luonnonkosmetiikkasarjat keskittyvät vahvasti myös kaupallisuuteen ja siten tuoksulla on suuri rooli. Jolien asiakkaista monille tuoksu on yksi tärkeimmistä kriteereistä tuotteen valinnassa. Eteerisiä öljyjä sekoittelemalla ja niistä komponentteja eristämällä saadaan luonnonkosmetiikankin tuoksumaailmaan esimerkiksi makeutta ja raikkautta.

Ranskalaiset Patyka ja Novexpert ovat loistavia esimerkkejä sarjoista, jotka ovat tietoisesti kehittäneet tuoksumaailmojaan kohti valtavirtaa. Suosittelemme aloittamaan luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteiden käytön näistä, mikäli oma nenä vierastaa ”vihreitä” tuoksuja.

puhdasta luonnonkosmetiikkaa

Aitoa, puhdasta & laadukasta

ilmaiset näytteet

Kolme ilmaista näytettä per tilaus

ilmainen toimitus yli 100

Ilmainen toimitus yli 69 euron tilauksiin

Luonnonkosmetiikka ei ole tehokasta

Luonnonkosmetiikka nimenomaan ON tehokasta, sillä varsinaisten vaikuttavien aineiden lisäksi esimerkiksi kasvovoiteessa jo voidepohja muodostuu ravitsevista kasviöljyistä. Luonnonkosmetiikan tuotekehitys on ottanut valtavia harppauksia ja kehittyy edelleen huimaa vauhtia. Nykyteknologia mahdollistaa kasviperäisten raaka-aineiden muokkaamisen laboratoriossa huipputehokkaiksi anti-age -vaikutteisiksi ainesosiksi. Luonnonkosmetiikka on mitä parhainta ikääntyvän ihon hoitoa.

Silikonit jättävät hiuksiin silkkisen tunnun ja kiillon sekä luovat illuusion hyvinvoivista hiuksista. Todellisuudessa tuote ei välttämättä ole juurikaan aidosti hoitanut, ainoastaan ”meikannut” hiuksen pinnan.

Luonnonkosmetiikan hiustuotteet eivät tee tuota silkkistä pintaa. Luonnonkosmetiikan hiustuotteisiin vaihtamisen jälkeen vaatii useita viikkoja, jopa kuukausia, että silikonikertymät poistuvat hiuksista ja luonnollisen hoitoaineen sisältämien kasviöljyjen ja -uutteiden ravitsevat vaikutukset alkavat näkyä ja hius jälleen palautua pehmeäksi ja kiiltäväksi. Välivaiheen aikana hius voi hetkellisesti vaikuttaa karhealta, kuivalta, kiillottomalta ja pörröiseltä. Valitettavan usein luonnonkosmetiikan hiustuotteiden käyttäminen lopetetaan tähän vaiheeseen ja tuotteet todetaan toimimattomiksi. Tuotteet saattavat vaatia hieman aikaa, jotta aidosti hoitava vaikutus näkyisi.

Joistakin silikonisista kasvovoiteista, seerumeista ja primereista voi tulla vastaava, sileä tunne iholle. Ihotuntuma on ihanan pehmeä ja ihohuokoset näyttävät heti häivyttyneen. Luonnonkosmetiikan silikoniton tuote ei tee samaa välitöntä efektiä ja tuolloin toisinaan koetaan, että tuote ei hoida. On hyödyllistä kuitenkin nähdä välittömän ihotuntuman ohi arvioitaessa tehoa.

Luonnonkosmetiikan koostumukset eivät toimi

Käyttömukavuus on tärkeä osa tuotetta, vaikka shampoo voi toki toimia ilman suurta vaahtoakin. Laadukas luonnonkosmetiikka levittyy ja imeytyy nykyään jo niin erinomaisesti, ettei synteettisten apuaineiden puuttumista enää huomaa.

Esimerkiksi shampoiden vaahtoavuutta on luonnonkosmetiikassa lisätty, mutta mikäli shampoo ei tunnu vaahtoavan omaan makuun tarpeeksi, suosittelemme kampaajien niksiä tuplapesusta. Vaahdota hiukset kahteen otteeseen, ensimmäisessä pesussa saat pestyä muotoilutuotteet ja muun ”irtolian” pois, jolloin toisessa pesussa pääset kunnolla pesemään hiuspohjan ja miedoimmankin vaahdon muodostava shampoo vaahtoaa toisella kerralla enemmän. Tämä tapa ei vie normaalia enempää aikaa, sillä vaahdotukset voi tehdä nopeasti ja ensimmäisen huuhtelun ei tarvitse olla täydellinen. Pieni määrä riittää molemmilla kerroilla, joten käytetyn tuotemääränkään ei tarvitse kasvaa.

Ilman silikoneja on haastavaa valmistaa silkkisiä koostumuksia, mutta nykyään tähän on panostettu ja esimerkiksi voiteiden ja meikkien taso on kehittynyt nopeasti. Aina huonosti levittyvä tuote ei ole merkki huonosta koostumuksesta, vaan syy voi löytyä myös tuotteista, joita olet levittänyt esimerkiksi tuotteen alle. Tuotteiden yhdistelyyn on hyvä kiinnittää huomiota.

Luonnonkosmetiikasta ei löydy vastinetta ikisuosikille

Tyylikästä luonnonkosmetiikkaa on nykyään tarjolla niin runsaasti, että jokaisen makuun löytyy jo varmasti sopiva sarja. Testaa Jolien valikoimasta esimerkiksi seuraavia:

Luksusfiilistä kaipaaville ja selektiivisen kosmetiikan käyttäjille: Kjaer Weis, Patyka

Minimalisteille, fashionistoille ja designin ystäville: True Organic of Sweden, Alima Pure, Absolution

Rohkeille, uteliaille ja tehoja kaipaaville: Whamisa

Apteekkisarjojen käyttäjille: Novexpert

Instagram -sukupolvelle ja trendsettereille: BYBI Beauty

Hoitolasarjoja ja ammattimaisuutta suosivalle: Urang, Esse Probiotic Skincare

Luonnonkosmetiikassa ei ole hyvää ripsiväriä

Törmäämme usein kommenttiin, että käytän ihonhoidossa ja meikkituotteissa paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta ripsiväriä en uskalla vaihtaa.

Ripsiväri on yksi haastavimmista tuotteista valmistaa luonnonkosmetiikan keinoin, mutta moni sarja on onnistunut siinä erinomaisesti. Tutustu esimerkiksi Kjaer Weisin Im-Possible-ripsiväriin. Luonnonkosmetiikan ripsiväri paitsi meikkaa, myös hoitaa ripsiä, ja on siksi loistava vaihtoehto, mikäli omat ripset ovat kärsineet esimerkiksi ripsien pidennyksistä.

Aiemmin luonnonkosmetiikan ripsiväreillä sai helpommin pelkästään pituutta, mutta nyt värimassoista on onnistuttu saamaan tarpeeksi runsaita ja harjoista sopivia myös tuuheuden tuomiseen. Pysyvyys ei ole enää ongelma, kunhan itselle löytyy se sopiva koostumus. Vedenkestäviä luonnonkosmetiikan ripsivärejä on edelleen todella, todella vähän, mutta useimmat kestävät kuitenkin säätä.

Kannattaa muistaa, että vedenkestävä ripsiväri ei aina ole vastaus pysyvyysongelmiin. Vedenkestävä kestää nimensä mukaisesti vettä, mutta on öljyliukoinen. Jos ripsiväri leviää helposti ihon rasvaisuudesta johtuen, kannattaa valita nimenomaan ripsiväri, joka ei ole vedenkestävä. Ihon öljyisyys saa vedenkestävän ripsivärin irtoamaan ja leviämään helposti. Tavallinen eli vesiliukoinen ripsiväri ei kuitenkaan reagoi näin öljyn kanssa ja kestää paremmin ihon rasvoittumista.

Luonnonkosmetiikasta ei löydy hyviä muotoilutuotteita

Hiusten muotoilutuotteet ovat kokemuksemme mukaan kehittyneet luonnonkosmetiikassa viimeisimpien joukossa ja niitä on Jolienkin laajassa tutkassa edelleen melko kapea tarjonta. Suosikiltamme Less is Morelta löytyy kuitenkin erittäin laadukkaita, kampaamotasoisia muotoilutuotteita, jotka sopivat myös juhlakampausten työstämiseen ja kiinnittämiseen.

Luonnonkosmetiikan muotoilutuotteiden etuna on, että ne eivät kerry samalla tapaa hiukseen, kuin esimerkiksi synteettinen hiuslakka voi kertyä. Tuotteet on helppo pestä pois shampoolla. Lisänä voi käyttää tarvittaessa toisinaan syväpuhdistavaa shampoota.

Luonnonkosmetiikan muotoilutuotteiden antama pito on joustavampaa ja ne tuovat useimmiten hiuksiin sivutuotteena upean kiillon. Tämä noudattelee nykypäivän trendiä, enää tuotteiden ei edes toivota kiinnittävän hiuksia täysin liikkumattomaksi kypäräksi. Koska muotoilutuotteiden tuotevalikoima on luonnonkosmetiikassa kapeampi, voi jokin käyttämäsi tuotetyyppi puuttua kokonaan. Suosittelemme kokeilemaan rohkeasti eri vaihtoehtoja. Uusia tuotteita kokeilemalla voi löytää erinomaisia tapoja hiusten muotoiluun, taltuttamiseen ja kiinnittämiseen.

Luonnonkosmetiikan värikosmetiikassa ei ole tarpeeksi pigmenttiä

Luonnonkosmetiikassa on nykyään useita ammattitasoisia meikkisarjoja, kuten suosikkimme Kjaer Weis, jonka meikeissä on erittäin vahvat pigmentit ja hyvä pysyvyys. Tutustu esimerkiksi peittävään meikkivoiteeseen.

Myös luonnonkosmetiikan värikosmetiikan sävyvalikoima on ajan myötä kasvanut ja enää ei tarvitse tyytyä pelkästään maanläheisiin sävyihin. Täysin luonnonkosmetiikan keinoin on kuitenkin haastavaa valmistaa esimerkiksi kirkkaita pinkkejä. Siksi moni sarja käyttää lisänä synteettisiä pigmenttejä. Näitä on kuitenkin aivan pieni osa koostumuksesta, noin 1–2 %.

Olen allerginen, en voi käyttää luonnonkosmetiikkaa

Kaikelle voi allergisoitua, myös luonnonkosmetiikalle.

Asiakkaissamme on paljon hajusteallergikkoja, jotka ovat herkistyneet synteettisille tuoksuille. Useimmiten he voivat käyttää luonnonkosmetiikan tuoksuja. Tämä on kuitenkin aina tapauskohtaista.

On tärkeää tunnistaa, mille on allerginen, ja välttää allergisoivia ainesosia. Harva on allerginen kaikille mahdollisille kasviöljyille ja muille luonnonkosmetiikan raaka-aineille. Etsimällä ja kokeilemalla löytyy varmasti sopivia tuotteita. Voit kysyä neuvoja verkkokauppamme chatissa tai pistäytyä myymälässä.

Minulla ei ole varaa käyttää luonnonkosmetiikkaa

Jos sinulla on varaa käyttää kosmetiikkaa, on sinulla varaa käyttää myös luonnonkosmetiikkaa. Hyvälaatuisesta luonnonkosmetiikasta löytyy vaihtoehtoja jokaiselle kukkarolle.

Edullisemmatkin luonnonkosmetiikan tuotteet hoitavat ihoa, jolloin vähempi purkkimäärä ja kerta-annos luultavasti riittää, mikä tuo säästöä käytössä. Luonnonkosmetiikassa on myös mainioita monitoimituotteita, joista saat aitoa ihonhoitoa moneen tarpeeseen yhdestä purkista. Kysy  meiltä rohkeasti lisää!

Luonnonkosmetiikkaa on vaikea ostaa

Jos et ole aikaisemmin käyttänyt luonnonkosmetiikkaa tai luonnonkosmetiikan brändit eivät ole sinulle tuttuja, voit aina olla yhteydessä meihin. Jolien myymälöiden asiantuntevat myyjät sekä verkkokaupan asiakaspalvelu auttavat mielellään käyntiin pääsemisessä – ja ilomielin myös jatkossa.

Tilaa Jolien uutiskirje

Uutena asiakkaana saat heti 10 % alennuskoodin sähköpostiisi.