Flourish

Työkaluja itsensä hyväksymiseen

17.08.2014, Outi Rinne

Flyer1.1

Uskallatko päästää irti?

Tänä syksynä on kulunut kolme vuotta siitä, kun päätin lähteä etsimään hyvää elämää. Irtisanouduin palkkatyöstä, joka söi voimiani, jossa jouduin venymään yli rajojeni, jossa mikään ei tuntunut riittävän. Hyppy tuntemattomaan tuntui vapaudelta, jota en melkein uskaltanut ottaa vastaan.

Riitätkö itsellesi?

Kolmeen vuoteen on mahtunut yhtä ja toista. Olen myös oppinut kaikenlaista. Osan kantapään kautta. (- kiitän erityisesti niistä!) Minulle on myös tullut yhä selvemmäksi se, että yhdestä oravanpyörästä voi sujuvasti hypätä toiseen: Tapasin samassa tilanteessa olevaa ystävääni, joka totesi irtiottonsa jälkeen alkaneensa pitää huolta itsestään “apinan raivolla”. Entinen markkinoinnin tehopakkaus ja monikansallisen firman myyntitykki oli pian tähtioppilas joogatunnilla, juoksi lenkkejä monitorit kuumana, detoxasi, ja ahmi kirjallisuutta myönteisestä ajattelusta, mindfulnesista ja meditaatiotekniikoista. Kunnes uupui uudelleen. Myös hyvää elämää voi alkaa suorittaa.

Saman perfektionismin voi siirtää myös uuden uran luomiseen: Nyt, kun on vihdoin mahdollisuus toteuttaa itseään, se täytyy tehdä täysillä, hetkeäkään hukkaamatta. Samalla unohtuu se, mikä usein hyvinvoinnissa on kaikkein olennaisinta: Oleminen.

Muutostilanteessa uuden synnyttäminen vaatii riittävästi hautomisaikaa. Sitä, että antaa voimiensa kerääntyä, rajojensa selkiytyä ja oppii todella hyväksymään sen, että sinä olet tarpeeksi. Juuri nyt.

Mitä jos oleminen on tarpeeksi?

Syksyn käynnistyessä on helppoa tuntea painetta sännätä taas suorittamaan ja olemaan tehokas. Siksi haluan juuri nyt tarjota vastaiskun perfektionismille. Järjestän iltapäivän workshopin kaikille todellista hyvinvointia ja itsensä hyväksymistä etsiville naisille. Valmentajakollegani Riikka Cliffordin kanssa avaamme Naisen Työkalupakin, josta jaamme välineitä todelliseen itsensä hyväksymiseen: kehon, mielen ja sielun hyvinvointiin. Riikka on Yhdysvalloissa ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi kouluttautunut pitkän linjan liike-elämän ammattilainen, joka toimii tällä hetkellä uravalmentajana. Meitä yhdistää positiivisen psykologian ja voimavarakeskeisyyden lisäksi vahva kiinnostus ihmisen henkisyyttä ja sen kautta avautuvia muutoksen ja kasvun mahdollisuuksia kohtaan.

Flyer1.2

Hyvän elämän avaimet workshopissa 21.9.2014

Naisen Työkalupakki -workshop koostuu käytännönläheisistä harjoituksista, joiden tavotteena on löytää henkisen hyvinvoinnin avaimia ja oppia soveltamaan niitä päivittäisessä elämässä. Hyvän olon keitaana toimii: Il Canto-sali Helsingin Kulosaaressa, osoitteessa Svinhufvudintie 1 (Kulosaaren ostoskeskuksessa, metroaseman kupeessa). Päivän hinta on 98 € (sis. alv) käsittäen luennot, runsaasti käytännönläheisiä harjoituksia, kirjallisen ja sähköisen materiaalin sekä teetä, kahvia ja kevyttä purtavaa. Huom. Early bird -hinta: 79 €, kun ilmoittaudut 31.8. mennessä! Lisätiedot ja ilmoittautumiset: riikka@clifford.fi tai p. 040-5888437.

Flyer1.3 unnamed

Kuva: Simo Rinne

 

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.