Toimitus

Minun luonnonkosmetiikkatarinani – Suvi, 38 vuotta, Helsinki

16/02/2019, Jolie

Alkuvuoden juttusarjassa olemme pyytäneet muutamia jolielaisia asiakkaita jakamaan oman luonnonkosmetiikkatarinansa. Kysymme liiketoimintamme merkkihenkilöiltä, miksi he käyttävät luonnonkosmetiikkaa ja millaisia tuloksia ovat sillä omaan ihonhoitoonsa saaneet. Kuinka he jaksavat kulkea vuodesta toiseen Jolien rinnalla? Ensimmäisenä juttusarjassa esiintyi Hanna, yksi Jolien pitkäaikaisimmista kanta-asiakkaista. Toisena on vuorossa Suvi, joka on vakiokasvo erityisesti Uudenmaankadun Jolie shopissa.

Suvi, 38 vuotta, Helsinki

Kuinka sinusta tuli luonnonkosmetiikan käyttäjä ja mitkä ovat sinulle tärkeimmät syyt käyttää luonnonkosmetiikkaa?

Aloin kiinnostua luonnonkosmetiikasta hiljalleen noin seitsemän vuotta sitten. Kiinnitin paljon huomiota ravintoasioihin ja söin jo silloin pääasiassa kasvispainotteista luomuruokaa. Sitä mukaa kiinnostuin myös siitä, mitä aineita iholleni laitan. Halusin ruokkia kehoani sekä sisäisesti että ulkoisesti mahdollisimman hyvillä raaka-aineilla. Aloitin testaamalla kasvojenhoitotuotteita, meikit tulivat kuvioihin vähän myöhemmin. Muistan, että aivan ensimmäiset tuotteeni olivat L’atelier des Délicesin kasvojen puhdistusgeeli, kasvovesi, kasvovoide, kuorinta ja naamio. Tuotteet tuntuivat hyviltä ja aloin vakuuttua luonnonkosmetiikan toimivuudesta. On hyvä tiedostaa, että luonnonkosmetiikan tuotteissa ei ole ihmisille ja luonnolle haitallisia tai vaarallisia kemikaaleja ja että tuotteen koko elinkaari on mahdollisimman turvallinen, eettinen ja ekologinen. Luonnonkosmetiikan meikit hiipivät hitaasti, mutta varmasti jokapäiväiseen käyttööni. Kjaer Weis korvasi Diorit enkä ole katunut hetkeäkään. Ihoani hoidan nykyään In Fioren öljyillä, May Lindstrom Skinin ja Kypriksen tuotteilla ja säännöllisillä kasvohoidoilla ammattilaisen käsissä.

Millaisia tuloksia olet saanut ihonhoidossasi luonnonkosmetiikalla?

Ihoni on pysynyt todella hyvänä ja kuulaana. Toki tuotteiden ja hoitojen lisäksi hoidan ihoani välttämällä turhaa stressiä, myönteisellä elämänasenteella, hyvillä 8 tunnin yöunilla (tästä en tingi), joogaamalla, itselleni sopivalla, monipuolisella ruokavaliolla ja juomalla runsaasti vettä.

Onko sinulla lempituotteita ja/tai -brändejä Jolien valikoimassa ja miksi?

Kyllä vain! Kjaer Weisin meikit ja siveltimet ovat olleet luottotuotteitani jo vuosia. Foundation meikkipohjasta en luovu, tällä saa ihanan kuulaan meikkipohjan. Kjaerin voidemaiset poskipunat levittyvät hyvin, hoitavat ihoa ja raikastavat kasvot. Kjaer Weisin luomivärit korvasivat aikanaan Diorin vastaavat, eivätkä ne jääneet missään ominaisuudessa toiseksi!

 

Abelin tuoksuista Green Cedar on ollut ehdoton lemppari tänä syksynä. Tuoksu pysyy tosi pitkään. Hiuksia hoidan Less is Morella, suosikkini on Cajeput Pure Balance Conditioner – hoitoaine. May Lindstrom Skin The Honey Mud -puhdistusvoide on taikurituotteeni. Käytän sitä pääasiassa naamiona, jonka entsyymit tekevät uskomattoman hyvää. Myös tuoksu on ihana. May Lindstrom Skin The Clean Dirt kirkastaa ihon ja silottaa pienet näpyt välittömästi. Käytän sitä tarpeen vaatiessa, kun iho tarvitsee hieman tehoja.

Yksi lempiseerumeistani on jo pitkään ollut Kypriksen Antioxidant Dew, joka kosteuttaa, hoitaa ja virkistää kasvoja jo muutamalla pisaralla. Todella kevyt koostumus antaa paljon kosteutta ja iho pysyy heleänä. Kasvovesistä käytän Whamisan Deep Rich Toneria.

Mistä tykkäät Joliessa ja miksi olet valinnut sen yhdeksi kantakaupoistasi?

Joliessa on todella hyvä, asiantunteva ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Kiitos vain Khira, Miia, Heidi ja muut! Arvostan sitä todella paljon. Khira meikkasi minut elämäni tärkeimpänä päivänä (häät). Olen hänelle ikuisesti kiitollinen upeasta meikistä ja ihanasta palvelusta tuona päivänä ja sen jälkeen. Khirasta on tullut luottohenkilöni meikkeihin ja meikkivinkkeihin liittyvissä jutuissa ja suosittelen häntä aina kaikille!

Jolien toimipisteet ovat kauniita ja tunnelmallisia, joten niissä on mukava piipahtaa ostoksilla tai vain moikkaamassa. Toivoisin, että myös Stockan piste saisi nykyistä paremman paikan. Jolien voima on ehdottomasti ensiluokkainen asiakaspalvelu, tuotetietämys ja huippubrändit. On ilo olla Jolien asiakas!

Tekstin avainsanat: Jolien asiakkaat, Minun luonnonkosmetiikkatarinani

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.