Yleinen

Marraskuun kuukauden tuote on uusi kuningatarvoide

07.11.2018, Jolie

Pitkäaikaiset jolielaiset asiakkaat muistavat yhä Patykan Ultra Rich -voiteen, joka tituleerattiin jo vuosia sitten voiteista parhaaksi. Tuolloin selektiivisen luonnonkosmetiikan tarjontaa ei vielä liikoja ollut, ja Patyka raivasi uljaasti tietä. Kukaan ei erottanut Ultran Richin koostumusta synteettisen kosmetiikan parhaimmista ja kalleimmista kulttivoiteista, tehoista nyt puhumattakaan. Monikaan kasvorasvapurnukka ei ollut syönyt niin mahtavaa määrää aktiivisia ja vaikuttavia tehoaineita kuin tuo Patykan tuntematon tähti. Ultra Rich oli yksi niistä syistä, miksi uuden ajan luonnonkosmetiikasta alettiin kuhista Suomessakin.

Ultra Richin hinta oli kuitenkin kolmenumeroinen ja sen tuotannon kanssa oli jonkin verran haasteita. Kysyntä ylitti toistuvasti tuotteen saatavuuden. Ultra Rich jäi siksi pois Patykan valikoimasta, joka keskittyi kehittämään täysillä uutta korvaavaa voidetta. Olimme tuolloin kauhuissamme Ultra Richin saatavuuden loppumisesta, varsinkin, kun uutta vastaavaa ei ollut heti tarjolla. Ajattelimme, että Patykan kaltainen tähtibrändi ehdottomasti tarvitsee sen upeimman, kuuluisimman ja runsaimman voiteensa. Sen perään kyselivät päivittäin myös asiakkaat.

 

Patyka toimi uskollisen kunnianhimoisesti. Tuotetta tehtiin se aika, minkä se vaati, juuri sillä intensiteetillä, mitä tarvittiin, ja sillä rahalla, minkä lysti useine tuotekehityskierroksineen lopulta otti. Olemme eläneet ilman tähtivoidetta useita vuosia. Mutta nyt Ultra Richin tilalle on vihdoin saatu kaivattu uusi kuningatar.

Kuningatarvoiteen paluu

Patykan laajemmassa tuoteuudistuksessa brändi on viime aikoina lanseerannut useita kiinnostavia uusia kosteusvoiteita, joiden pitkälle hiotut koostumukset kantavat nimiä thin ja universal. Thin on ohut ja tarkoitettu rasvaisellekin iholle, ja universal puolestaan on hieman täyteläisempi koostumus, joka sopii hyvin kuivemmille ihotyypeille ja talviseen vuodenaikaan. Rich on kuitenkin tähän saakka puuttunut.

 

 

Kyseessä ei kuitenkaan ole versio Ultra Rich -voiteesta, vaan Patyka Youth Remodeling Cream Rich Texture on kokonaan uusi tuote. Ylelliseen purkkiin pakattu rikas koostumus on täyteläinen, mutta silti kevyesti levittyvä kosteusvoide, joka on kehitetty erityisesti kuivalle ja aikuiselle iholle. Patykan ”rikas voide” ehkäisee ja häivyttää tehokkaasti ikääntymisen merkkejä ja auttaa silloin, kun iho tarvitsee erityisiä tehoja ja huolellista suojaa. Tuote on täydellinen joululahja äidille, mummolle tai plus 30-vuotiaalle iholle, jolla esiintyy kuivuutta ja juonteita tai joka kärsii erilaisin oirein talvesta.

Patyka ja Absolution harrastavat kaikille kosmetiikkabrändeille tyypilliseen tapaan namedroppausta, mitä tulee kuuluisiin pariisittariin ja huippumalleihin, Hollywood-tähtiin ja muihin nimekkäisiin kaunottariin. Diplomaattisesti ja hieman omahyväisenä Patyka kuiskuttelee, kuinka kuningatarvoidekin löytyy jo talveen viilenevän Pariisin kuuluisuuksien kylpyhuoneista.

Hyaluronihappoja, merileviä ja peptidejä

Patyka Youth Remodeling Cream Rich Texture -kiinteyttävä täyteläinen kasvovoide on raaka-ainevalikoimassaan vegaaninen ja hienosti ajan hermolla. Voiteen INCI sisältää kosteutta ihoon sitovaa ja silottavaa hyaluronihappoa kolmessa eri molekyylikoossa. Wakame-merileväuute aktivoi kollageenin ja elastiinin tuotantoa ihossa. Hexapeptide-11 kiinteyttää ihoa ja pyökkiuute auttaa palauttamaan kuivalta iholta karkaavaa hehkua. Hoitava ja ravitseva voide silottaa jopa syviä juonteita napakoittaen samalla veltostunutta ihoa. Ihon kunto paranee nopeasti käytön aloittamisesta.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Mari Vee
Mari Vee
5 years sitten

Aivan ihana tuo Garnenin(kin) myymälä!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.