Yleinen

Kuusi vinkkiä lempeään lomaltapaluuseen

14.08.2015, Outi Rinne

Geranium

Monilla heinäkuun myötä päättyi myös loma. Viimeistään koulujen alku tarkoitti useimmille kellojen säätöä arkiaikaan. Lomaikävää saattaa tänä vuonna lisätä myös aikataulusta myöhästynyt kesäsää: Vasta elokuussa aurinko on alkanut helliä anteliaasti. Jos töiden alku ahdistaa, ei hätää, se on ihan normaalia. Muutos aiheuttaa aina reaktion. Ei kuitenkaan kannata harmitella työhuoneen oven taakse jäävää paistetta. Kesää on mahdollista jatkaa myös lomaltapaluun jälkeen ja laskeutua arkeen pehmeästi.

Pyri pitämään kiinni ainakin yhdestä itsellesi tärkeästä asiasta, jota teit lomalla. Jos se oli istuskelu kahviloissa, pihistä siihen aikaa lounastunnilta, työpäivän jälkeen tai sitä ennen. Jatka liikuntaharrastusta tai omaa luovaa projektiasi, vaikka vain 15 minuuttia päivässä.

Katkaise kiire ja keskeytykset. Opettele olemaan välillä tavoittamattomissa. Jokaiseen pyyntöön ja sähköpostiin ei tarvitse vastata heti. Tehtäviä voi delegoida ja työhuoneen oven laittaa välillä kiinni. Opettele itsellesi sopiva parin minuutin minimeditaatio tai hengitysharjoitus. Pieni hengähdyshetki tekee seuraavasta työrupeamasta tehokkaamman.

IMG_8178

Jos sisällä olo ahdistaa, nauti tauot puistossa tai pihamaalla. Ota mukaan omat eväät tai käy nappaamassa lounas kahvilasta. Tai tee kuten sveitsiläiset ja lähde lounastunnilla lenkille. Tankkaa vasta myöhemmin työpöydän ääressä vaikkapa tukeva smoothie.

Selätä istumisjumi taukojumpalla. Säädä kännykkään hälytys 45 min. välein ja venyttele, kyykkää, lankuta, hypi ja hetkuta. Tai kävele ainakin vessaan, kopiokoneelle tai hakemaan vettä. Pyydä työpisteeseen sähköpöytä ja taukotilaan kahvakuula. Ehdota kokoushuoneen sijaan kävelypalaveria lähipuistossa. Ulkoilma ja kävelyn rytmikäs liike tehostavat tutkitusti ajattelua ja ongelmanratkaisua.

Irrottaudu iltarutiineista. Elokuussa päivä jatkuu vielä pitkään ja illan tunteinakin ennättää nauttia kesästä. Jää töiden jälkeen kaupungille tai lähde ulos. Järjestä piknik tai pihakestit nyyttäriperiaatteella. Ota perhe kyytiin ja suuntaa lähimmälle ulkoilualueelle eväiden kanssa. Lähde marjametsään tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi perkaamaan kaverin kasvimaata.

Marigolds

Pysähdy hetkeksi ja listaa paperille kolme tärkeintä tavoitetta elämällesi juuri nyt. Älä mieti liikaa, vaan toimi tunteella tarttuen ensimmäiseksi mieleen tuleviin ajatuksiin. Poimi päämääristä yksi ja mieti, mitä sinun pitäisi tänä syksynä tehdä eri tavalla sen saavuttamiseksi. Mikä on ensimmäinen vauvanaskel, jonka voit ottaa päämäärääsi kohti jo tänään? Tavoitteiden asettaminen tekee tavallisesta arjestakin matkan kohti yhä tyydyttävämpää elämää.

Gardenparty
Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.