Yleinen

Jolie box uudistuu – vielä ehdit tilata uuden kolmen kuukauden jakson

24.04.2019, Jolie

Tarkkaavaisimmat Jolie box -fanit ehtivät jo huomata, että kuuden kuukauden Jolie box -jakso poistui myynnistä heti pääsiäispyhien jälkeen. Kolmen kuukauden box on toistaiseksi edelleen myynnissä, heinäkuuhun 2019 saakka tai niin kauan kuin boxeja riittää. Syyskuuhun 2019 päättyy tällä erää kuukausittain ilmestyvä Jolie box, sillä uutta ihanuutta on luvassa!

Kolme vuotta – eikä suotta

Aloitimme Jolie boxin, aidon luonnonkosmetiikan ensimmäisen yllätysboxin, tekemisen kolme vuotta sitten näihin aikoihin. Olimme seuranneet erilaisia subscription -boxeja maailmalla, ja tulimme ajatelleeksi, että luonnonkosmetiikka tarvitsee ehdottomasti omansa. Meillä ei ollut tarkkaa käsitystä, kuinka saisimme homman toimimaan ja mitä se maksaisi, mitä työtä se vaatisi, kuinka saisimme hankittua tuotteet boxiin ja postitettua sen kunnialla suurelle määrälle tilaajia joka kuukausi. Onneksi! Sillä muuten olisimme harkinneet kauemmin ja huonoimmassa tapauksessa jotakin merkittävää olisi jäänyt tekemättä. Mutta perinteiseen jolielaiseen tapaan käärimme hihat ja käänsimme nenät rohkeasti kohti tuntematonta.

Jolie box on ollut supersuosittu tuote, olemme olleet kaikki nämä vuodet ihmeissämme ja haltioissamme sen jatkuvasta menestyksestä. Meillä on ollut mahdollisuus tutustuttaa boxin avulla valtava määrä ihmisiä luonnonkosmetiikkaan; sen uusiin ja klassisiin tuotteisiin ja tuotemerkkeihin. Olemme iloinneet ihanista boxeista yhdessä asiakkaiden kanssa. Luonnonkosmetiikka on saanut boxien avulla paljon uusia käyttäjiä ja ilosanoma on levinnyt laajalle, juuri kuten olimme toivoneet! Box on vauhdittanut myös Jolien kasvua, sillä se on levittänyt brändinimeämme uusien asiakkaiden tietoisuuteen.

Mitä Jolie boxille ja lux boxille nyt tapahtuu?

Ajoittain on tärkeää uudistua! Saamme boxeista paljon asiakaspalautetta, enimmäkseen rakastavaa, mutta jonkin verran myös kehittävää. Yksi toive toistuu usein, ja on ollut alusta asti ylitse muiden: voisiko boxia saada tilata yksittäin; kokeeksi, lahjaksi, pienellä budjetilla, mielenkiinnosta ..

Syyskuusta 2019 alkaen sekä Jolie lux boxit että kuukausittaiset perusboxit muuttavat muotoaan. Niiden laatu ja yksilöllisyys lisääntyvät ja määrä vähenee. Pakkausmateriaaleja ja kuljetusta tarvitaan vähemmän. Jatkossa julkaisemme neljä vuotuista sesonkiboxia (talvi, kevät, kesä, syksy), ja niiden lisäksi vaihtuvia teemaboxeja (aurinko, äiti-vauva, vegaani, miesten tuotteet…) Pyrimme kehittämään tarjontaa parhaamme mukaan monipuolisesti palvelevaksi. Sisällöt säilyvät edelleen yllätyksinä, ja sekä sesonki- että teemaboxit on mahdollista hankkia Jolien verkkokaupasta yksi box kerrallaan. Uusien boxien hinnoista ja aikatauluista tiedotamme hieman myöhemmin. Hinnat säilyvät edelleen boxien sisältöihin nähden varsin edullisina.

Haluatko tilata vielä viimeisen kerran vanhan box-jakson?

Jos olet todellinen boxin ystävä ja kuukausittainen boxisi on sinulle tärkeä, ehdit vielä hankkimaan yhden jakson. Kolmen kuukauden box on toistaiseksi myynnissä niin kauan kuin boxeja riittää. Viimeinen mahdollinen aloituskuukausi uudelle kolmen kuukauden boxjaksolle on heinäkuu 2019. Viimeinen kuukausi postitetaan syyskuussa 2019. Jos sinulla on tällä hetkellä keskeneräinen box-jakso, mutta haluat varmistaa itsellesi vielä yhden jakson, ilmoita tilauksesi lisätietokentässä, mistä kuukaudesta haluat viimeisen kuukausittaisen box-jaksosi alkavan.

Huom! Jos box-jaksosi ylittää jo tässä vaiheessa syyskuun 2019, otamme yhteyttä sinuun erikseen!

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
8 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Nina
Nina
4 years sitten

Vielä kun uuden boksin voisi tilata (lisämaksusta) ulkomaille, edes Ruotsiin!

Heidi
Heidi
4 years sitten

Loppuuko Lux box siis kokonaan? Jos näin on, se on todella harmillista sillä olen kiinnostunut nimenomaan kalleimista ja laadukkaimmista tuotteista. Äiti ja vauvaboxit tai vegaaniboxit eivät kiinnosta lainkaan.

Jolie
Jolie
4 years sitten

Hei Heidi! Luksusteemaiset boxit ovat meillä supersuosittuja ja lux boxeja on taatusti tulossa vielä. Äiti-vauvaboxit ja vegaaniboxit ovat vain esimerkkejä mahdollisista boxiteemoista. ✨

Jolie
Jolie
4 years sitten

Hei Nina! Valitettavasti tällä hetkellä toimitus ulkomaille ei ole mahdollista, mutta toivottavasti voimme tulevaisuudessa tarjota myös tämän mahdollisuuden. 💞

Heidi
Heidi
4 years sitten

Hei! Kiitoksia vastauksestasi. Hyvä kuulla, että Lux boxit jatkuvat vielä 🙂 Mukavaa vappua!

Marjaana
Marjaana
4 years sitten

Teemaboxeihin olisi kiva saada myös zero waste/plastic free boxi, jossa tuotteet ovat kokonaan pakkauksettomia. Tai mahdolliset pakkaukset ovat kierrätettävä/uudelleen käytettäviä tai sit tosi helposti maatuvia. Plussaa jos tuotteet olisi vegaanisia.

Jolie
Jolie
4 years sitten

Hei Marjaana! Kiitos loistavasta ideasta, otamme tämän huomioon teemoja suunnitellessamme. 🙂

elli
elli
4 years sitten

Toivoisin hiustenhoitoon keskittyvää teemaboksia!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.