Yellowmood

Kjaer Weis -meikkilook

16.01.2015, Hannamari Rahkonen

Vietämme tuolla Toimituksen puolella Kjaer Weis -teemaviikkoa, johon minäkin osallistun tänään pienellä meikkilookilla. Eilen keskustelimme vuoden 2015 meikkitrendeistä, joista yksi on meikkaamattomat kulmakarvat. Ajatus vaatii totuttelua, mutta päätin kokeilla ja jätin hieman kaihoisin mielin harvat haituvani ilman mitään ehostusta.

Yksi tärkeä osa tämän vuoden meikkitrendeissä on hyvin kuultava ja luonnollinen meikkipohja, joten jätin kulmakynän lisäksi myös puuterin kokonaan välistä. Kjaer Weisin meikkipohjat ovat uskomattoman peittäviä ja kuten kuvista näkyy, lopputulos ei näytä ilman puuteriakaan yhtään liian kostealta tai öljyiseltä.

kjaerweis_organic_cosmetic_beautyproducts_yellowmood_hannamarirahkonen1 (1)

Meikkipohja

Pohjana käytin sävyä Like Porcelain, jonka levitin siveltimen avulla tasaiseksi kerrokseksi koko kasvoille. Voidemainen koostumus suorastaan hellii kasvoja näin talvella, olen totaalisen rakastunut tähän tuotteeseen.

Toisena meikkilookini kulmakivenä toimi Kjaer Weis Highlighter, jolla voi lisätä hehkua haluamiinsa paikkoihin. Tykkään levittää korostusvoiteen sormilla, joilla se on myös kätevä häivyttää. Lisäsin highlighteria kevyesti kulmakarvojen keskelle, nenänvarteen, kulmakarvojen alle, silmän ulkonurkkiin, huulen yläpuolelle sekä poskipäiden korkeimmalle linjalle.

Poskipunan suhteen luotin pitkästä aikaa hieman maanläheisempään vaihtoehtoon, kun kokeilin ruskean luumuista Abundance -sävyä. Lopputulos oli oikein mallikas ja astetta syvempi kuin tavallisesti suosimani vaaleanpunaiset sävyt.

Huulilla komeilee siveltimellä kerrostettu Kjaer Weis Lover´s Choise.

kjaerweis_organic_cosmetic_beautyproducts_yellowmood_hannamarirahkonen

Silmämeikki

Koska en käyttänyt meikissä lainkaan puuteria, pohjustin luomen ensin meikkipohjalla ja levitin sen jälkeen reiluilla siveltimenvedoilla koko luomelle vaaleanpunaiseen taittavan helmiäissävy Cloud Ninen. Halusin kokeilla miltä leveä siveltimenjälki näyttää luomella ja levitin ripsien yläpuolelle toffeisella Magnetic -sävyllä. Häivytin tummemman luomivärisävyn kevyillä, ylöspäin suuntautuvilla siveltimenvedoilla, mutta yhtä hyvin rajan voisi jättää näkyvämmäksikin.

Tällä tyylillä toteutettu silmämeikki toimii loistavasti myös näyttävämmillä ja värikkäämmillä sävyillä kuten Green Depthillä, Pretty Purplella tai Blue Wonderilla. Testaan jälkimmäistä sävyä heti tänä viikonloppuna ja kuvaan lookin myös tänne Yellow moodin puolelle.

Tein puolikkaan alarajauksen tummanharmaalla Divine -luomivärillä. Kjaer Weisin luomiväreissä on todella vahva pigmentti ja tässäkin tapauksessa rajaus pysyi koko päivän paikallaan ilman leviämistä.

Yläripsissä on yksi kevyt kerros Kjaer Weis -ripsiväriä ja alaripsissä kaksi kerrosta. Seuraavalla kerralla olen vieläkin minimalistisempi ripsivärin annostelun suhteen, mikäli huuliltakin löytyy näyttävä sävy – onhan vuoden kantavin meikkiteema juurikin yksinkertaisuus.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Mari Vee
Mari Vee
9 years sitten

Sinulla on kauniit kulmat ihan ilman kulmaväriäkin. Itselleni kauden teemameikissä on muutama seikka, jotka minulla vaativat totuttelua. Ja voihan sitä toteuttaa tätä soveltuvin osin jos ei tunnu omalle. Eihän tämä niin vakavaa ole. Mutta minulla meikissä on tärkeimmät tuotteet nimenomaan ripsiväri ja se yläripsissä enemmän kuin alaripsissä eli tämä on eri kuin teemameikissä. Samoin virastan sitä, että jättäisin silkkipuuterin kokonaan pois. Vaikka pidän ihon kuulaudesta, niin ilman puuterointi iho menee minulla aika pian jo liian kiiltäväksi ja tuntuu, että huokoset korostuvat. Vaikka Kjaer Weis meikkipohja onkin aivan ihanan tuntuinen ja sellainen semimatta, niin jouduin usein muutamiin kohtiin laittamaan peitepuikkoa/väriä ja… Lue lisää..

Mari Vee
Mari Vee
9 years sitten

Sori muuten nämä jatkuvat “kirjoitusvihreet”, joita on ihan liikaa. Kirjoitan nykyisin pikeastaan kaikki iPadilla ja liian usein sormi osuu viereiseen kohtaan mihin pitäisi ja tätä käy harvemmin näppäimistöllä kirjoittaessa. Pitäisi oppia oikolukemaan paremmin ennen julkaisua, mutta kun ei näemmä aina malta. Mutta ei kait se niin vakavaa ole, pääasia että saa selvää itse asiasta.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.