Yellowmood

Kakkupaikan paljastus, Super-Pirtelöbaari on täällä taas!

07.03.2014, Hannamari Rahkonen

Voihan pojat, mikä viikko täällä onkaan ollut! Aikaisin startannut kevät on tuonut mukanaan miellyttäviä puhalluksia uusien projektien tiimoilta ja täällä minä olen järjestellyt asioita eteenpäin.

Olemme pyörittäneet mieheni kanssa vuodesta 2011 alkaen Super-Pirtelöbaaria, jonka kanssa olemme tarjoilleet erilaisissa hyvinvointitapahtumissa smoothieita, raakakakkuja sekä raakasuklaata. Tuo työ on ollut meille tosi antoisaa ja me molemmat rakastamme tämän projektimme parissa työskentelyä. Aina on yhtä ihanaa nähdä tyytyväisen asiakkaan ilme maistetun kakkupalan jälkeen, varsinkin jos valmistusraaka-aineet ovat ensin aiheuttaneet hieman otsan kurtistelua. Siinä on tämän homman suola, tulee hyvä mieli kun saa kertoa ravinteikkaammasta ruoasta ja sen mutkattomuudesta.

Meidän raakasuklaamme ovat puolestaan olleet myynnissä kahvila Kauppayhtiöllä jo kohta kaksi vuotta, ehkä olettekin käyneet maistamassa noita herkullisia suklaamakujamme kahvin kera? Olemme todella onnellisia yhteistyöstämme Kauppayhtiön kanssa, koska raakasuklaamme sopivat tuon kahvilan miljööseen ja tunnelmaan kuin nenä päähän!

superpirtelobaari_vesalanluomukauppa_superfood_rovaniemi_raakakakku_raakasuklaa

Viime vuoteen mahtui paljon toimintaa, joten ehdimme heittää Super-Pirtelöbaarimme kanssa vain muutaman keikan. Kävin muutamia viikkoja sitten kuitenkin Vesalan lähi- ja luomuruokakaupalla ja siellä tulimme sopineeksi kaupan omistajan Tarjan kanssa siitä, että alkaisimme myymään raakakakkujamme Vesalan kautta. Olin onnesta soikeana, koska uusien reseptien kehittely on osa työtäni sekä laadukkaat raaka-aineet intohimoni. Tuota edeltävänä viikonloppuna olin sanonut miehelleni ääneen, että voi kun saisin tehdä jonnekin raakakakkujani myyntiin.

Ensi viikon perjantaista lähtien Vesalan lähi- ja luomuruokakauppa on ainoa paikka Rovaniemellä mistä voitte ostaa mukaanne valmistamiani raakakakkuja! Homma toimii siten, että kakkuja on myynnissä joka perjantai sekä lauantai, joten jos herkkuhammasta kolottaa, kannattaa olla nopea ja hakea itselleen kakkupalanen tai useampia jemmaan seuraavalle viikolle. Kakut valmistetaan aina luomuraaka-aineista raakaravinnon periaattein ja maut vaihtelevat viikoittain. Otan mielelläni vastaan makutoiveita kevään tuleville viikoille kommenttiboksissa!

Tämän lisäksi olemme smoothieidemme ja raakasuklainemme Vesalan kaupalla huomenna klo 11 alkaen sekä ensi viikon maanantaista torstaihin klo 11-14. Tuolloin on mahdollisuus ostaa smoothieta ja raakasuklaata mukaan sekä saada apua juuri sinulle tarpeellisten superfood-tuotteiden valitsemiseen.

Lämpimästi tervetuloa!

Hannamari, xxx

 

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.