Ihonhoito

Kesäihonhoitoa nuorelle iholle – epäpuhtaudet veks neljän tehotuotteen voimin

12.06.2015, Hannamari Rahkonen

Nuoren ihmisen keho on monenlaisten hormonaalisten muutosten keskiössä ja muutokset näkyvät usein ensimmäisenä ihon kunnossa.

Säännöllisen meikkaamisen alkaessa on ehdottoman tärkeää opetella huoltamaan ihoaan myös puhdistuksen suhteen. Helpoiten se tapahtuu satsaamalla toimiviin sekä iholle hellävaraisiin luonnonkosmetiikan puhdistusaineisiin, jotka eivät ole liian voimakkaita tai hoitavia. Nuori iho kaipaa usein tavallista enemmän huoltoa epäpuhtauksien vuoksi ja säännölliset ihonpuhdistusrutiinit palkitsevat tuloksillaan nopeasti.

estellethild_patyka_absolution_madara_jolie1157

Ihonhoitotuotteilta vaaditaan ennen kaikkea sitä, etteivät ne ole ihon kannalta liian peseviä. Luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteiden avulla epäpuhdasta ihoa on tarkoitus hoitaa ja tukea kunnioittaen sen luonnollista toimintaa.

Sertifioitu luonnonkosmetiikka antaa nuorille hienon mahdollisuuden olla altistumatta lainkaan turhille kosmetiikan kemikaaleille ja aloittaa ihonhoito alusta pitäen turvallisten sekä laadukkaiden tuotteiden avulla. Olemme koonneet nyt yhteen pakettiin nuorelle iholle soveltuvat luonnonkosmetiikan helmet, jotka kaitsevat epäpuhtauksia ja antavat tarvittavaa kosteutusta sekä ravinteita, joita iho tarvitsee uusiutuakseen.

Seuraavan neljän askeleen nuoren ihonhoito-ohjelmalla hetkelliset epäpuhtaudet voidaan saada kuriin ja kesäiho hehkumaan.

estellethild_patyka_absolution_madara_jolie1155

1. Puhdista aamuin ja illoin. Vesi on usein turhan kuivattava elementti ihonpuhdistuksessa, joten suosittelemme tähän toimeen kevyttä kasvovettä tai tässä tapauksessa monitoimituotetta, joka on hoitaa sekä puhdistusaineen että kasvoveden työt. Absolution-misellivesi puhdistaa ihon tehokkaasti epäpuhtauksista sekä meikeistä, mutta on samalla hellävarainen eikä kuivata ihoa.

estellethild_patyka_absolution_madara_jolie1158

2. Naamioi epäpuhtaudet lipettiin. Naamion tarkoitus on antaa iholle aina sen tarvitsemaa erityishoitoa. Nuoren ihoon kertyy helposti ylimääräistä talia sekä epäpuhtauksia, joiden hoitoon sopivat parhaiten syväpuhdistavat naamiot, jotka rauhoittavat ylimääräistä talintuotantoa ja supistavat ihohuokosia.

Mádaran Detox-mutanaamio on rasvaisesta tai epäpuhtaasta ihosta kärsivien luottoystävä varsinkin kesäkuumalla, sillä se supistaa ihohuokosia ja hillitsee talintuotantoa ilman kuivatusefektiä. Raikkaan tuoksuinen naamio sisältää kolmea talintuotantoa tasapainottavaa ja epäpuhtauksia imevää raaka-ainetta; metsäjärvimutaa, kaoliinisavea sekä Montmorillonite-savea. Näiden lisäksi naamiossa on antiseptista ja ihon verenkiertoa elvyttävää laventelivettä, kosteutta sitovaa ja ihon elastisuutta elvyttävää maitohappoa, kosteuttavaa oliiviöljyä sekä klorofyllipitoisia merilevä- ja vesikrassiuutteita.

3. Kosteuta hipiä kimmoisaksi. Kolmantena hoitotoimenpiteenä kosteutetaan puhdistettu iho valmiiksi yön kauneusunia vasten. Epäpuhtaalle sekä aavistuksen rasvaiselle iholle optimaalisin vaihtoehto on kevyt päivävoide, joka kosteuttaa, mutta ei tee sitä liian tuhdilla otteella. Rasvainenkin iho tarvitsee kosteutusta pysyäkseen kimmoisana.

Patykan Matte Perfecting Fluid imeytyy iholle nopeasti ja jättää ihon mattaisen tuntuiseksi. Hoitava takiaisenjuuri tasapainottaa ylimääräistä talineritystä ja syväpuhdistaa ihoa. Pii pitää ihon mattapintaisena. Patykan Matte Perfecting Fluid -voide sopii mattaisuutensa ansiosta myös meikinalusvoiteeksi.

4. Kosteuta ja peitä kevyesti. Nuori iho on yleensä epäpuhtauksia lukuunottamatta tasainen ja muutoin kunnossa, joten meikkiä tarvitaan vain sipaisun verran. Nuorten ei tarvitse vielä stressata tummista silmänalusista eikä heillä siten ole vielä tarvetta varsinaisille peiteaineille, joten erilaiset yhdistelmätuotteet toimivat parhaiten.

Vaikka nuori iho olisi loistavassa kunnossa niin esimerkiksi vaihtelevien vuodenaikojen vuoksi iho kaipaa silti jonkin verran ulkoista kosteutusta. Mádaran Sun Flower -kosteusvoide sävyssä golden beige tai rose beige kosteuttaa, antaa kasvoille kevyttä peittoa ja antaa ihon hengittää. Tuote on hyvin imeytyvä ja suloisen tuoksuinen päivävoide, jossa on mukana kevyesti pigmenttiä tuomaan peittävyyttä. Kevyt voide sopii erityisesti kesään, sillä se imeytyy hyvin, antaa luonnollisen pinnan eikä tunnu maskimaiselta kesäkuumallakaan.

estellethild_patyka_absolution_madara_jolie1156

Ihonhoitorutiinit ovat ihana irroitus arjesta kaikenikäisille naisille, niin nuoremmille kuin varttuneimmillekin. Oman ihon tarpeet, erityispiirteet sekä oikut voi oppia tuntemaan ainoastaan hoitamalla omaa ihoaan tunnollisesti niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Aurinkoa päiviinne kaikki te nuoret sekä varttuneemmat ihanat naiset – huolehditaan itsestämme ja toisistamme!

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Helena
Helena
8 years sitten

Hieno paketti! Lisäisin tähän vielä täsmätuotteeksi Absolutionin Control serumin, joka pelastaa mun naaman tasaisin väliajoin 🙂

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
8 years sitten

Absolution Controle -seerumi on tosiaan loistava vaihtoehto epäpuhtaalle iholle ja se tulee vilahtamaan myöhemmissä kesän paketeissamme! Kiitos, kun jaoit kokemuksesi.

Jenni
Jenni
8 years sitten

Tuosta neloskohdasta. Sen lukeminen näköjään vieläkin osuu arkaan paikkaan, kun on nuorena tullut kiusatuksi akneihon takia. Mulla ei ainakaan ole ollut peittämisen tarvetta nyt vähän vanhempana ollenkaan niin paljon kuin nuorena. Joskus teini-iässä koin tilanteen finnien kanssa sellaiseksi, että olisin mielelläni kulkenut paperipussi päässä. Tai koska vaan iloisena vaihtanut finnit tummiin silmänalusiin. Silloin stressi naaman kanssa oli ihan jokapäiväistä. Siispä suuri halaus kaikille nuorille, joilla on kovasti peittämisen tarvetta ihossa 🙂

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
8 years sitten

Ihon kunto on toki aina hyvin yksilöllistä ja olemme huomanneet myös henkilökohtaisesti, etteivät arvat valitettavasti jakaudu aina tasan. Parhaimmillakin ihonhoitorutiineilla voi kärsiä ongelmaihosta, elintapojen lisäksi kun geenit ovat merkittävässä osassa mitä tulee ihotyyppiin ja sen kuntoon. Myös meidän tiimiläisillämme on ollut teini-iässä mainitsemasi kaltaisia iho-oireita emmekä missään nimessä halunneet pahoittaa kenenkään mieltä mainitsemalla siitä, ettei nuori iho yleensä kaipaa peittoa. Vaikka peittoa kaivattaisiinkin, hengittävät ja sävytetyt kosteusvoiteet ovat erinomainen vaihtoehto tulehtuneelle iholle, jotta se saa tarvitsemaansa kosteutusta, ravinteita ja happea. Kiitos viestistäsi, mukava kuulla, että elo ihon kanssa on nykyään leppoisampaa 🙂

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.