Flourish

Mieliruokaa: Skarppi-salaatti

07.04.2013, Outi Rinne

IMG_1323

… Tässä ohjeessa ei ole kyse mistään karppauksesta, vaan liukkaasti liikkuvista ajatuksista ja skarpeista muistikuvista.

Viime postauksessa hehkuttelin jo tumman suklaan ja muutamien muiden nautinnonlähteiden muistia terävöittäviä vaikutuksia. Flavonoidien lisäksi muistin toimintaan ja muihin älyllisiin aktiviteetteihin vaikuttaa välittäjäaine asetyylikoliini, jota elimistö valmistaa B-ryhmän vitamiineihin kuuluvasta koliinista. Ja jotta muistikemikaalien tuotanto pysyy yllä, koliinia on saatava ravinnosta säännöllisesti. Hyviä lähteitä ovat mm. kukkakaali (kuten muotokin jo vihjaa…) ja palkokasvit (kuten soija ja maapähkinä) mutta ennenkaikkea eläinkunnan tuotteet, varsinkin kananmuna. Niinpä silloin tällöin pyydän jotakuta onnellista kanaa pyöräyttämään munan salaattini lisukkeeksi. Kesän tullen voisin hyvinkin harkita pienen kotikanalan perustamista, mistä kerrotaan esim. tässä jutussa.

Seuraavassa skarppaajan salaatissa munat löytyvät herneenversopesästä lisukkeena kurkumalla keltaiseksi värjättyä kukkista, maapähkinöitä ja marinoitua punasipulia. – Pst. vegaaninen vaihtoehto herkkusalaatille löytyy Keittiökameleontin puolelta.

IMG_1311

Skarppi-salaatti

  • Rasiallinen herneenversoja
  • 1/2 kukkakaali
  • 1/2 t kurkumaa
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 2 tl hunajaa
  • mustapippuria
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • punasipuli
  • 3-4 kovaksi keitettyä kananmunaa
  • paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä rouhittuna

Mustaherukkavinegretti

  • 1 rkl (kylmäpuristettua) mustaherukkamehua
  • 1 tl dijon sinappia
  • 2 tl hunajaa
  • 1 rkl balsami- tai omenaviinietikkaa
  • ripaus laadukasta suolaa
  • rouhaus mustapippuria
  • 1/2 valkosipulin kynttä murskattuna

Leikkele kukkakaali muruiksi. Sekoita joukkoon kurkuma, 1 tl viinietikkaa, 1tl hunajaa, ripaus suolaa ja 1/2 rkl oliiviöljyä. Vaivaa käsin niin, että kukkakaali hieman pehmenee. (Huom! kurkuma värjää, joten suojakäsineet ovat ehkä hyvä ajatus. Voit myös lisätä kurkuman vasta pehmennyksen jälkeen.)

Viipaloi punasipuli ohuen ohuiksi siivuiksi.  Sekoita joukkoon 1 tl viinietikkaa, 1tl hunajaa, ripaus suolaa ja 1/2 rkl oliiviöljyä.

Kuori kananmunat ja puolita. Viipaloi puolikkaat pitkittäin 3-4 osaan.

Valmista vinegretti vatkaamalla kaikki ainekset sekaisin.

Sekoita herneenversoihin hiukan oliiviöljyä ja asettele pesäksi salaattikulhon pohjalle. Ripottele päälle kukkakaali, asettele kananmunat ja levittele päälle punasipulirenkaat. Lusikoi päälle vinegretti ja viimeistele suolapähkinärouheella.

IMG_1315
avatar
2 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
2 Comment authors
OutiYaelian Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Yaelian
Vieras
Yaelian

Herkulliselta kuulostava skarppisalaatti ja hyvä nimi sille ;D

Outi
Vieras
Outi

Yaelian, kiitos 🙂

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.