Yleinen

Jolien tähtituotteita saatavilla ympäri Suomen

09.06.2015, Hannamari Rahkonen

Olettehan huomanneet jo tutustua Jolie distributioniin. Tämän mainion liiketoimintamme osa-alueen ansiosta asiakkaillamme on mahdollisuus hankkia Jolien maahantuonnissa olevia tuotesarjoja Patykaa, Iroisieta ja Absolutionia jälleenmyyjiemme myyntipisteistä ympäri Suomen.

Saamme usein toivomuksia Helsingin ulkopuolella asuvilta Jolien ystäviltä, että voisimmeko avata lisää kauniita Jolie shopeja, joita kaivattaisiin esimerkiksi Tampereelle, Ouluun ja Jyväskylään. Toistaiseksi kuitenkin Jolie shopeja on yksi ja ainoa – lippulaivamyymälämme Helsingin Punavuoressa osoitteessa Uudenmaankatu 26.

Yellowmood_iroisie_patyka_hannamarirahkonen 1

Jolie webshop palvelee asiakkaitaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kaikkina vuorokauden aikoina. Lähetämme webshopin asiakkaille tilausten mukana tuotenäytteitä aina mahdollisuuksiemme mukaan. Joskus voi kuitenkin olla hyvä päästä tutustumaan konkreettisesti tarvitsemiinsa tuotteisiin osaavien ammattilaisten avustuksella. Tällöin voitte kääntyä jatkuvasti kasvavan jälleenmyyjäverkostomme puoleen.

Iroisie_Jolie_HannamariRahkonen_yellowmood_cosmetic_organiccosmetic-3-670x1005

Urbaania ja tehokasta Absolutionia, eleganttia ja hemmottelevaa Iroisieta tai hienostunutta ja luksusta Patykaa on mahdollista hankkia useista laadukkaista myyntipisteistä Helsingissä Jolie shopin ja Jolie span lisäksi. Muualla Suomessa Jolien maahantuomia tuotemerkkejä saa tällä hetkellä jo esimerkiksi Kotkasta, Turusta, Oulusta ja Loviisasta, sekä lisäksi Ruotsista ja Norjasta.

iroisie_seerumi_20031015 absolution_jolie_luonnonkosmetiikanmeikkivoide_hannamarirahkonen1

Jälleenmyyjiimme kuuluu Jolien luonnonkosmetiikan verkkokauppojen Naturellen ja Biodellyn lisäksi laadukkaita kauneushoitoloita, joissa voi nauttia myös huippusarjoillamme tehdyistä ihanista hoidoista, joista kannattaa kysyä lisää suoraan hoitoloista.

Jos kaipaat kotiseudullesi Absolutionia, Iroisieta tai Patykaa, voit kysellä sarjoja paikallisilta toimijoilta, sillä tuotesarjojamme on tulevina kuukausina tulossa myyntiin useissa uusissa paikoissa. Jos sinulla itselläsi on hoitola tai laadukas myymälä ja olet kiinnostunut Absolutionin, Iroisien tai Patykan jälleenmyynnistä, ota yhteyttä Jolien Sussiin sähköpostiosoitteella distribution@jolie.fi

Tervetuloa mukaan Jolien jälleenmyyjien kasvavaan joukkoon!

Teksti Molla Jelkänen

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.