Yleinen

Kosmetiikka on isänpäivän voittajalahja

04.11.2014, Hannamari Rahkonen

Viime viikon lopulla Helsingin Sanomat uutisoi testiryhmässään tehdystä selvityksestä, mitä isät itse mieluiten haluaisivat lahjaksi juhlapäivänään 9. marraskuuta.

Hesarin testi-isiksi olivat valikoituneet helsinkiläinen yhden lapsen isä ja pankkimies Janne, 46, vantaalainen kahden lapsen isä ja toimitusjohtaja Mika, 42, vantaalainen kolmen lapsen isä ja ramp-mies eli lentokoneen kuormaaja Paavo, 37, ja viiden lapsen isä, viiden lapsen isoisä ja yrittäjä Stefan, 63.

seka4

Testiryhmässä isät pitivät eniten (tadaa) kasvonaamiosta, kunhan se vain ei ole liian tuoksuvaa. Isät olivat kiinnostuneita myös yhteisestä ajasta ja puuhasta perheidensä ja lastensa kanssa. Miesten yhteinen intressi olivat hyödylliset yllätykset ja jonkinlainen itsearvo taisi olla ylipäätään testivoittajilla.

seka2

Jos kuulut vielä toistaiseksi niihin, jotka yrittävät kuumeisesti keksiä sopivaa lahjaideaa sunnuntaita varten, voit aina turvautua testiryhmän vinkkeihin. Piipahda Jolie shopiin ja nouda isälle naamio, jonka Emmi pynttää kädenkäänteessä mitä kauneimpaan lahjapakettiin. Voit myös valita ensiluokkaista luonnonkosmetiikkaa vaikkapa supersuositun kosteusvoiteen muodossa. Absolution La Crème de l’Homme – kiinteyttävä päivävoide miehille sisältää hyaluronihappoa, kalsiumia, aloe veraa, seetripuun eteerisiä öljyjä, santelipuuta sekä meiramia.

Ihanan lahjan käärimme halutessasi Neal’s Yard Remediesin valikoimauudistuksen myötä Jolie shopiin ja webshopiin ilmestyneestä Men-linjan miehekkäästä ja mukavan kohtuuhintaisesta luonnonkosmetiikasta. Men-linjan jokapäiväisistä miesten kosmetiikkatuotteista muuan muassa parranajoon puuttuvat tyystin niille tavallisesti tyypilliset vierasaineet ja synteettiset kemikaalit.

seka1

Vikaan ei voi mennä myöskään todellisella luksushemmottelulla. Jolie span lämmin hoitopöytä Helsingin Kalevankadulla odottaa ihoa ja mieltä kirkastavalla, lihasjännityksiä rentouttavalla sekä yrttejä ja superfoodeja sisältävällä Charisma Boostilla kaikkia hyödyllisten yllätysten ystäviä. Lahjakortin saat Jolie shopista Uudenmaankadulta.

Lämpimästi onnea kaikki isät 9.11.

Teksti Molla Jelkänen

Kuvat Jolie

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.