Yleinen

Jolie shopin Tähtivierasilta 6.11. – Outi Rinne

19.10.2015, Jolie

Jolie shopin palveluihin on kuulunut viime syksystä saakka suositut Jolien Ystäväillat. Jolien Ystäväillassa asiakkaamme voivat tulla Jolie shopiin viettämään iltaa shopin sulkemisajan jälkeen ystävien kesken, vaikkapa polttareiden, pikkujoulujen tai synttäreiden merkeissä. Illan aikana tutustutaan luonnonkosmetiikkaan ja Jolien monipuoliseen valikoimaan osallistujien yksilölliset tarpeet ja kiinnostus huomioiden. Ystäväillassa voi esittää kysymyksiä ihonhoidosta, meikkauksesta ja raaka-aineista, tuoksutella tuotteita ja sovitella koostumuksia, tutustua herkullisiin meikkiväreihin ja etsiä itselle sopivia tuotteita.

blogi8

Jokaiselle ystäväryhmälle räätälöidään omiin tarpeisiin sopivaa sisältöä, jota voivat olla esimerkiksi huulipunabaari, meikkityöpaja tai yksilölliset pikameikit. Järjestämme myös pientä tarjoilua, ja jokainen osallistuja saa mukaansa pienen Jolie-lahjan. Ystäväillan hinta on 160 euroa. Ystäväilta ei sisällä ostovelvoitteita, mutta Jolie tarjoaa illan aikana -10% alennuksen omien sarjojensa, Iroisien, Absolutionin, Patykan ja Kjaer Weisin tuotteista. Kjaer Weisin etu on ekslusiivinen, ja tarjolla ainoastaan Ystävä- ja Tähtivierasilloissa.

Jolie shopin viihtyisä myymälä ja sen tilava takahuone Helsingin Punavuoren sydämessä tarjoavat illanvietolle keskeisen sijainnin ja tunnelmalliset puitteet. Lämpimän kynttilänvalon ja lempeiden tuoksujen sylissä on nautinnollista rentoutua ja pysähtyä nauttimaan hyvästä seurasta ja ihanasta kosmetiikasta.

M06A2531-67

Tänä syksynä Jolien Ystäväillat ovat varattavissa yhä entiseen tapaan, mutta ne ovat jalostuneet myös muutamiin uusiin muotoihin. Yksi näistä uusista palveluista Jolien ystäville on 8.9. alkaneet Jolie shopin Tähtivierasillat. Tähtivierasilloissa esiintyy eri alojen asiantuntijoita vaihtuvina teemoina kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät aihealueet, esimerkiksi hormonit, liikunta, ravinto, terveys, stressi, itsetuntemus, rakkaus, unelmat, mieliruoka, raakaravinto, ravitsemus, raskaus, vauvat ja lapset, kemikaaliton elämäntapa, suorituskyky, jaksaminen, immuniteetti, superfoodit, kemikaalit kosmetiikassa, ympäristön hyvinvointi, naisyrittäjyys sekä jooga.

outirinne

Jolie shopin Tähtivieras 6.11. Outi Rinne on tuttu Jolien Toimituksesta. Outi Rinne on ravintoon ja mielen hyvinvointiin erikoistunut psykologi, valmentaja ja työnohjaaja, joka työskentelee ajoittain myös kokkina. Työskenneltyään pitkään eri tavoin kuormittuneiden asiakkaiden ja solmuun menneiden tilanteiden parissa Outi kiinnostui yhä enemmän siitä, mikä saa meidät voimaan kokonaisvaltaisesti hyvin. Kiinnostus terveelliseen ruokaan ja yli 20 vuotta jatkunut intohimoinen kokkausharrastus ohjasivat Outi perehtymään erityisesti ruoan ja ravinnon sekä mielen hyvinvoinnin välisiin yhteyksiin. Outi on julkaissut myös kaksi hyvän mielen ruokakirjaa: Mielekkäät Eväät, joka ilmestyi keväällä 2015, sekä aiemmin julkaistu Raakaruoka-aika! – Herkkuja ilman hellaa ja uunia.

Jolie shopin Tähtivieraana Outi puhuu mielen ja ravinnon yhteydestä hyödyntäen mm. tietoisuustaitoja. Illan keskeinen teema on Sallittu nautinto. Outin illassa häärää herkkuineen myös toinen tunnettu raakaravintokokki Suvi Tikamo, joka tarjoilee illan vieraille muun muassa raakapizzaa.

suvitikamo

Outin osuuden jälkeen osallistujat voivat esittää kysymyksiä ja kommetteja. Pääset mukaan ainoastaan kymmenellä eurolla, joka sekin hyvitetään mahdollisten luonnonkosmetiikkaostosten yhteydessä illan aikana. Jolie tarjoaa Tähtivierasiltojen aikana -10% alennuksen omista tuotemerkeistään kosmetiikasta kiinnostuneille.

Sinun tarvitsee vain lähettää sähköpostia Jolien myynti- ja markkinointiassistentille Miialle osoitteella miia@jolie.fi ja ilmoittautua mukaan 6.11. Outin Tähtivierasiltaan Jolie shopissa. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Mukaan pääsee 30 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tervetuloa kanssamme inspiroivaan teemailtaan!

Kuva 1 Jolie, Kuva 2 Annamaria Kasanen, Kuva 3 Mikko Rasila, Kuva 4 Suvi Tikamo / Johan & Nyström

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.