Toimitus

Absolution-hoidot uudistuvat ja ovat nyt varattavissa uudessa spassa

15.07.2019, Jolie

Absolutionin kouluttaja Harmonie vieraili viime viikolla Helsingissä. Hän toi tullessaan Absolutionin uudet holistiset hoitokonseptit, jotka innostavat sielun ja kehon hemmotteluun. Ainoa ongelma ihanissa hoidoissa on nyt runsaudenpula! Kun hoitoihin perehtyy tarkemmin, tulee väistämättä olo, että on kaikkien niiden tarpeessa ja valinta saattaa käydä vaikeaksi. Vartalohoitoja on yksi: Body Restart, joten sen valitseminen on simppeliä. Neljästä kasvohoidosta Absolu tarjoilee kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä se on pitkä yhdistelmähoito kahdesta muusta hoidosta. Töölön myymälä-hoitolan tilojen remontti etenee, ja spa manager Johanna on jo avannut hoitoaikoja pitkälle syksyyn. Pääset varaamaan omat syyshoitosi täältä.

Kalevankadun Jolie span suosituimpiin hoitoihin kuuluneet Absolutionin Fresh Magic -kasvohoito ja Beauty Full Life -vartalohoito ovat uudistuneet ja samalla hieman muuttuneet. Absolution Signature Face Therapy korvaa Fresh Magicin ja Absolution Body Restart korvaa Beauty Full Lifen. Hoitoja on päivitetty entistäkin kokonaisvaltaisemmiksi esimerkiksi uusien hierontatekniikoiden ja gua sha -välineiden avulla. Uusia Absolution -hoitoja lanseerataan nyt kolme; silmänympärysihoon keskittyvä Vitalite Regard, elvyttävä ja uudistava Lift -kasvohoito +40 iholle sekä 90 -minuuttinen Absolu-kasvohoito, joka yhdistää Vitalite Regardin ja Signaturen. Tutustu hoitokuvauksiin tarkemmin seuraavassa:

Absolution Vitalite Regard – silmänympäryshoito – UUTUUS

Kevyt kasvohoito keskittyen silmänympärysihon hoitoon ja liftaukseen. Kasvoille tehdään huolellinen alkupuhdistus ihon kuorinnalla. Hoidon kasvohieronta sisältää lymfaattisen osuuden avauksineen, shiatsuun perustuvan paineluhieronnan silmänympärysalueelle sekä lopuksi jade roller -käsittelyn.

Hoito helpottaa turvotusta, auttaa tummiin silmänalusiin sekä juonteisiin. Monipuoliset hierontatekniikat boostaavat lymfa- ja mikroverenkiertoa sekä auttavat juonteisiin vapauttamalla kasvojen lihasjännitystä. Rentouttava ja tehokas hoito kirkastaa kasvoja ja terävöittää kasvojen piirteitä. Sopii tuhkimohoidoksi ennen juhlia tai sarjana pitkäaikaisempien hoitovaikutusten saavuttamiseksi.

Hinta 98 €. Hoidon kesto noin 60 minuuttia.

Absolution Lift Face Therapy – elvyttävä kasvohoito – UUTUUS

Aikuiselle +40 -vuotiaalle iholle tarkoitettu elvyttävä ja vahvaotteinen holistinen kasvohoito. Lift sisältää alkupuhdistuksen ja kuorinnan lisäksi tuntuvan ja fyysisen hieronnan sekä gua sha -käsittelyn. Gua sha parantaa ihon väriä ja nestekiertoa. Se tuntuu miellyttävältä, poistaa turvotusta sekä lihas – ja faskiajännityksiä. Lift -hoitokonsepti on samanaikaisesti rentouttava ja energisoiva käsittely. Hieronta keskittyy kasvolihaksiin parantaen tonusta.

Hinta 138 €. Hoidon kesto 70 minuuttia.

Absolution Signature Face Therapy -yksilöllinen kasvohoito (ent. Fresh Magic)

Absolutionin nimikkohoito tehdään räätälöitynä juuri sinun ihollesi. Absolutionin tuotteilla ja konseptoiduilla hoitotekniikoilla tehtävä ihosi iän ja tarpeet huomioiva yksilöllinen kauneushoito. Mekaaninen puhdistus tarpeen mukaan. Hoitokokonaisuus on ihoasi VIRKISTÄVÄ / KIRKASTAVA / KIINTEYTTÄVÄ / UUDISTAVA tai KOSTEUTTAVA. Anna ammattilaisemme valita ihollesi tähän hetkeen sopivin kokonaisuus.

Hinta 138 €. Hoidon kesto 70 minuuttia.

Absolution Absolu Face Therapy ­-kokonaisvaltainen kasvohoito – UUTUUS

Pitkässä Absolutionin Absolu -kasvohoidossa yhdistyy useampi Absolution -tekniikka. Kokonaisvaltainen kasvohoito sisältää ihon puhdistuksen, kuorinnan ja naamion lisäksi silmänympärysihon hoitoon keskittyvän erityisosion sekä kasvojen jade roller -käsittelyn. Absolu -hoito yhdistää yksilöllisen Signature -hoidon ja Vitalite Regard – silmänympäryshoidon elementit.

Hinta 148 €. Hoidon kesto 90 minuuttia.

Absolution Body Restart  -uudistava vartalohoito (ent. Beauty Full Life)

Holistinen, rentouttava ja uudistava vartalohoito, josta jää hyvä olo kehoon pitkäksi aikaa. Hoidon alussa keskitytään hengitykseen, jonka jälkeen venytellään raajat. Jalkapohjien vyöhykekäsittelystä siirrytään avaamaan lymfapisteet. Keholle tehdään energisoiva ja puhdistava kuivaharjaus Absolutionin omalla harjalla ja tekniikalla. Tämän jälkeen seuraa koko kehon hieronta, jonka jälkeen lymfapisteet suljetaan. Hoito puhdistaa, nopeuttaa lymfakiertoa, tasapainottaa sekä virkistää ihanasti kehon ja mielen.

Hinta 158 €. Hoidon kesto 75 minuuttia.

Kuvat: Absolution

avatar
  Ilmoitukset kommenteista  
Ilmoita

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.