Flourish

Mindfulness – hands on: Kuuntele kumppania

03.11.2014, Outi Rinne

Viikon alkuun heitän mindfulness-haasteen, joka ei vain lisää tietoisuutta meneillään olevasta hetkestä, vaan ylipäätään positiivisia vuorovaikutustaitoja. Kyse on kuuntelusta ja siitä, miten tietoisesti keskustelemme muiden kanssa.

listening Kuva: Creative Commons, Laurent Scheinfeld

Meille on opetettu, että puhuminen on olennainen osa toimivaa ihmissuhdetta. On sitten kyse parisuhteesta, työkaveruudesta, ystävyydestä tai vaikkapa naapurisuhteista. Kerron elävän esimerkin viimeisestä kuluneelta viikonlopulta:

Lauantaina heräsimme pienessä taloyhtiössämme pihatalkoisiin. Takapihalla odotti kuitenkin näky, joka sai aamukahvin väärään kurkkuun: Naapuri oli käynyt laittamassa sileäksi ihanan sireeniaidan, joka oli kaiken lisäksi meidän tontillamme. Seurasi pävittelyä, tuohtumusta ja kyräilyä. Hallitus suunnitteli jo lieviä kostotoimenpiteitä, kuten mahdollisimman nopeasti kasvavien kasvien istuttamista tontinrajaan. Kyräilytunnelma jatkui, kunnes naapuritalosta uskaltauduttiin ulos ja päästiin keskustelemaan tilanteesta. Kävi ilmi, että kyseessä oli ollut yksittäisen ihmisen omavaltainen teko (jonka syihin en kuitenkaan tässä panudu tarkemmin) ja jota koko pihakunta katui ja harmitteli syvästi. Tunnelma laantui ja yllättäen loppupäivä sujui entistä paremman yhteistyön merkeissä. Naapurisuhteet tuntuivat jopa vahvistuneen. – Pensaatkin kasvavat vähitellen uudestaan. – Avoin ja myönteinen kommunkointi siis lähentää ihmisiä toisiinsa myös konflikteissa ja lisää myös pidemmällä ajalla onnellisuutta.

Mutta entä toinen puoli? Kuinka hyvin osaamme kuunnella keskustelutilanteissa, mitä toisella todella on sanottavaa? Tai sitä mikä tulee ilmaistua rivien välistä? Yllättävän usein saan ainakin itseni kiinni siitä, että kuuntelen, mutta en kuitenkaan kunnolla kuule. Mieli lähtee seikkailulle tai alan tehdä omia tulkintojani toisen sanoista. Pohdin jo ehkä omaa vastaustani tai jopa keskeytän toisen pälpättämällä päälle keskustelun herättämiä ajatuksia. Ja sitten on tietysti tilanteet, joissa vähän räplään kännykkää samalla tai teen jotain omaa hommaa: “Mmm… Joo… Ai mitä sanoitkaan?”

Veikkaan myös, että tämän päivän ääniä ja tietoa tulvivassa maailmassa, jossa huomiostamme kilpailevat “live-ihmisten” lisäksi erilaiset sähköiset ärsykkeet ja virtuaalimaailman tyypit, todella keskittynyt ja läsnäoleva kuuntelu alkaa olla harvinaista herkkua. Niinpä tämän päivän haaste on:

Antaudu kuuntelemaan tietoisesti

Tartu päivän aikana eteen tuleviin keskustelutilaisuuksiin, on sitten kyseessä ystävä, kaveri, puoliso, lapsi, tuttava tai kaupan kassa. Jos sellaista ei itsestään sattuisi tulemaan eteen, aloita oma-aloitteisesti juttelu vaikka bussipysäkillä tai kuntosalilla. Antaudu kuuntelemaan keskustelukumppaniasi ja tee samalla pieniä huomioita siitä, missä omat ajatuksesti askaroivat. Syvennytko todella kuulemaan, vai mietitkö jo omaa vastaustasi, seuraavaa tehtävää, illan ruokalistaa… Huomaatko mieleeni nousevan arvioivia tai arvostelevia ajatuksia keskustelukumppaniasi – tai itseäsi – kohtaan? Tuleeko sinulle halu neuvoa, tai huomaatko tekeväsi vertailuja tai pitkästyväsi? Entä pystytkö näkemään, mitä tunteita, tarpeita tai aikomuksia piilee kumppanisi sanojen takana? Miten vastaat niihin? Kun siirryt tietoisen keskustelun tilaan, miten huomaat sen vaikuttavan omiin reaktioihisi. Millaisin sanoin vastaat – vai vastaatko mitään? Kuunteletko järjellä vai sydämellä?

listening2

Kuva: Creative Commons, Ky Olsen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.