Yleinen

Hyvästit selluliitille – Jolien parhaat vinkit

20.05.2016, Jolie

Appelsiini-ihoa ja selluliittia löytyy noin 90 prosentilta naisista, ja noin 5-10 prosentilla miehistä. Älä siis huoli, et ole suinkaan yksin. Kyseessä on varsin yleinen erityisesti naiseuteen liittyvä ominaisuus.
Vallitsevassa kauneusihanteessa selluliitista on kuitenkin tullut kosmeettinen ongelma. Kokonaisvaltainen hyvinvointi käsittää tasapainossa ja harmoniassa olevan kehon ja mielen. Kun keho voi hyvin ja on terve, ulkoinen olemus huokuu myös tasapainoista kauneutta. Nykykäsityksemme mukaisen kauneusihanteen vuoksi selluliitti häiritsee tunnetta hyvinvoivasta kehosta ja siksi siihen pyritään etsimään jatkuvasti uusia hoitomuotoja.

VIHREÄ-2

Mitä selluliitti on?

Selluliitti ei ole sairaus, vaikka se nimensä mukaisesti viittaakin tulehdukseen (lat. cellula = solu ja itis = tulehdus). Selluliitin yleismääritelmän mukaan selluliitti on tila, jossa ihonalaiseen sidekudokseen on kertynyt liikaa rasvaa, nestettä ja kuona-aineita. Rasvasolut ovat ryhmittyneet suuriksi rykelmiksi eli noduleiksi ja niitä ympäroi säikeinen kudos. Tällöin veren- ja imunestekierto häiriytyvät ja solujen aineenvaihdunta ja hapensaanti hidastuvat. Selluliitti on kudosten rasva- ja vesipitoisuuden sekä verenkierron paikallinen häiriötila, eräänlainen ”tukehtuminen” kudoksissa, johon liittyvä kudosrappeutuminen on samantapaista kuin vanhenemisilmiössä.

Selluliitin yleisimmät syyt

Selluliitin syntyyn vaikuttavat useat eri tekijät. Yksi yleisimmistä syistä löytyy hormoneista, sillä erityisesti estrogeenit vaikuttavat rasvakudoksen aineenvaihduntaan. Selluliitistä osa kehittyy murrosiässä, osa raskauden aikana ja osa vaihdevuosissa. Myös ehkäisypillereiden käyttö ja hormonikorvaushoidot voivat lisätä selluliittia. Paha premenstruaalisyndrooma (PMS) lisää selluliittia, sillä hormonien vaikutuksesta kudoksiin voi keräytyä samalla kierrolla jopa kaksi kiloa vettä, josta kudoksiin jää noin 40 g.
Selluliitin kertymiseen vaikuttavat myös henkiset ja psyykkiset tekijät. Stressi, jatkuva väsymys ja epätyydyttävä tunne-elämä aiheuttavat lihaksistoon ja hermostoon jännitystilan, jotka estävät verenkiertoa. Huono veren- ja imunesteen kierto puolestaan altistavat selluliitin syntymiselle. Selluliitti pahenee rasvan kerääntyessä kudoksiin ja stressi puolestaan estää rasvaa hajottavien entsyymien toimintaa.
Huonolaatuisella ravinnolla on oleellinen rooli selluliitin muodostumisessa – etenkin prosessoitu ruoka, valkaistu vilja ja sokeri ovat syitä, jotka aiheuttavat lisää muhkuja. Vääränlainen ravinto johtaa huonoon ruoansulatukseen ja usein myös ummetukseen, joista syntyy noidankehä: kuona-aineet eivät pääse poistumaan vaan jäävät kehoon ja muodostavat selluliittia.

Selluliitin hoito on kokonaisvaltaista

Selluliitin hoidon on oltava jatkuvaa, onhan kyseessä krooninen tai kroonistuva tila. Selluliitilla on tapana palata itsepintaisesti takaisin, jos hoito keskeytetään. Hoitoa on siis turha mieltää kroppa biitsikuntoon -tyyppiseksi kuuriksi – selluliitti palaa takuuvarmasti, jos edes ehtii pikakuurin aikana koskaan pois lähteäkään. Koska olemme kokonaisuuksia, tulisi yhden oireen sijasta keskittyä koko pakettiin, mikä parhaimmillaan tarkoittaa sitä, että ohjelmoimme itsemme uudelleen ja alamme tähdätä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tällöin valinnoista puhtaan ja laadukkaan ravinnon suhteen tulee täysin automaattista ja nautinnollista, liikkuminen on luonnollista ja iloa tuottavaa eikä kiinteään takapuoleen tähtävää (ja kenties kaiken lisäksi stressaavaa) suorittamista. Kun hidastamme tahtia elämässä, emme jaksa takertua pikkuseikkoihin, keskittyä negatiivisiin asioihin tai kantaa huolta tulevasta. Jos olo kehossa on kokonaisvaltaisesti hyvä, muutama muhkura ei todennäköisesti seiso onnellisen olotilan tiellä.

Vinkit selluliitin hoitoon parantavat hyvinvointia yleisellä tasolla. Ravinnossa oleellista eivät ole kalorimäärät vaan ruoka-aineiden yhdistely. Hedelmät kannattaa nauttia erillään aterioista esimerkiksi tuntia ennen tai kolme tuntia aterian jälkeen, koska niiden sulamisprosessi on hyvin erilainen ja nopeampi kuin muiden ruoka-aineiden. Jos hedelmät syö esimerkiksi aterian päätteeksi, ne jäävät ”jonottamaan” edellä kulkevien hitaampien ruoka-aineiden taakse ja alkavat käydä – tämä tietysti aiheuttaa vatsaan ja kehoon turhaa turvotusta. Proteiinia ei kannata yhdistää tärkkelyspitoisten hiilihydraattien kanssa, sillä ne yhdessä ovat ruuansulatukselle melkoinen haaste. Vettä tulee juoda riittävästi ja siihen voi lisätä ripauksen laadukasta suolaa kuten esimerkiksi himalajan suolaa tai puhdistamatonta merisuolaa. Vesi tulisi nauttia hitaasti ja huoneenlämpöisenä eikä koskaan aterioiden aikana, jotta se ei neutraloi ruokaa sulattavia vatsahappoja.

Päivittäinen liikunta voi olla mitä tahansa, kunhan se on iloa tuottavaa ja sen tekee mielellään. Luonnossa kävely, juokseminen, spurttailu, uinti tai jooga ovat hyviä liikunnan muotoja. Riittävän liikkumisen lisäksi rentoutuminen, lepo ja hyvä uni ovat tärkeitä. Meditaatio tai vain päivittäinen rentoutuminen istumalla hetken aikaa silmät kiinni syvään hengittäen ovat myös todellisia tehokeinoja selluliitin selättämiseen. Oikeaa hengitystapaa ja ulkoilua on myös turha vähätellä, sillä ne antavat kudoksille riittävästi happea. Suurin osa meistä hengittää liian pinnallisesti. Hengityksestään kannattaa opetella tulemaan tietoiseksi ja päivittäin voi vaikka pitää monta pientä syvähengityshetkeä asian muistamiseksi

Screen Shot 2016-05-20 at 16.34.04

Kuivaharjaus ja selluliittivoiteet

Täsmähoitona selluliittiin voi käyttää kuivaharjausta, joka on ikivanha, mutta tehokas ja ihmeitä tekevä, karaiseva käsittely koko keholle. Vaikka selluliittia ei olisikaan, kuivaharjausta kannattaa harrastaa päivittäin. Kuivaharjauksella on lukemattomia positiivisia vaikutuksia terveydelle ja kauneudelle.
Ihomme on suurin elimemme, pinta-alaltaan noin kaksi neliömetriä – keholla on siis pari miljoonaa hermopäätettä! Kuivaharjaus stimuloi hermopäätteiden kautta hermoston toimintaa ja antaa keholle energiaa. Lisäksi kuivaharjaus elvyttää kapillaariverenkiertoa, jolloin aineenvaihdunta ja solujen hapen- ja ravinnonsaanti paranee. Kuivaharjaus pitää ihon pehmeänä, terveen värisenä, kiinteyttää lihaksia, tasoittaa rasvakertymiä sekä parantaa kehon puolustusmekanismia.

Kuivaharjauksen voi tehdä siihen tarkoitetulla harjalla tai kintaalla.

Tehokkainta on 5-10 minuutin harjaus aamuisin, mutta sen voi tehdä myös illalla ennen suihkua. Harjaus tehdään reippailla ja pyörivillä liikkeillä alhaalta ylöspäin eli jalkapohjista aloittaen ja lopuksi harjaus keskitetään selluliittialueille. Harjauksen jälkeen otetaan suihku vuoroin kuumassa ja vuoroin kylmässä vedessä. Veden lämpötilan vaihto kuumasta kylmään toistetaan muutaman kerran. Kuivaharjauksen jälkeen iholle levitetään vartalovoide tai selluliittivoidetta.

Selluliittivoiteet toimivat tukena selluliitin hoidossa, mutta pelkästää niiden käytöstä ilman muita toimenpiteitä ei voi odottaa kovinkaan näkyviä tuloksia. Instant-vaikutuksia voiteet eivät anna, vaan niiden käytön on oltava jatkuvaa ja pitkäjänteistä. Selluliittivoiteet ja -öljyt elvyttävät pintaverenkiertoa ja vilkastuttavat solujen aineenvaihduntaa, parantavat nesteiden poistumista kudoksista, vahvistavat hiusverisuonten seinämiä, kiinteyttävät ja pitävät ihon pinnan pehmeänä. Selluliittivoiteen tai -öljyn levittämiseen yhdistetään ylöspäin suuntautuvaa pyöröhierontaa. Reisien seudulla tehdään puristusliikkeitä kohotettua kudosta peukaloilla rullaamalla. Vaikka selluliitista ei pääsisikään täysin eroon, muhkurat kiinnittävät taatusti vähemmän huomiota terveen värisellä ja pehmeällä iholla.

Jolien parhaat tuotteet selluliitti-ihon hoitoon

1. Patyka Marine Crystals Body Scrub -vartalokuorinta

Suolakuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa ja parantaa ihon pintaverenkiertoa ja edistää kuona-aineiden poistumista. Patykan ihanan merellinen Marine Crystals Body Scrub -suolakuorinta levittyy sulavasti ja kuorii iholta kuolleen pintasolukon tehokkaasti mutta hellävaraisesti.

2. Patyka Biokaliftin Ultimate Regenerating Oil -uudistava vartaloöljy

Patykan Biokaliftin Ultimate Regenerating Oil -vartaloöljy hoitaa vartalon ihoa kokonaisvaltaisesti, ja sopii hyvin myös selluliitti-ihon hoitoon. Se uudistaa, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa antaen sille ravintoa ja energiaa. Samalla sen raikas tuoksu piristää mieltä.

3. Absolution La Solution Fermet -kiinteyttävä vartaloseerumi

La Solution Fermet on kiinteyttävä vartaloseerumi, joka uudistaa, siloittaa ja vahvistaa ihoa. Nopeasti imeytyvä seerumi toimii täsmähoitona selluliitille siellä, missä hoitoa tarvitset.

4. L’Atelier Des Delices Firming Body -kiinteyttävä vartalovoide

Kahvintuoksuinen, samettisen pehmeä Firming Body -vartalovoide tehostaa nesteiden kiertoa ja parantaa ihon kiinteyttä ja elastisuutta. Voide tekee ihosta välittömästi pehmeän, napakan ja sileämmän ja antaa samalla energiaa kehollesi ja mielellesi.

5. Fabulous Figure -vartalohoito

Hemmottele itseäsi ja hoida selluliittia käymällä Jolie span Fabulous Figure -vartalohoidossa. Ihoa napakoittavassa hoidossa tehokkaat raaka-aineet yhdistettynä nesteitä poistavaan hierontaan auttavat kehoa puhdistumaan kuona-aineista. Vartalonaamio ongelma-alueella toimii täsmähoitona selluliittiin.

Varaa aika hoitoon.

6. Eco by Sonya Invisible Tan -itseruskettava

Itseruskettavat tuotteet eivät poista selluliittia, mutta sopivat sen kosmeettiseen hoitoon. Kauniisti päivettyneellä iholla selluliitti on vähemmän näkyvää. Eco by Sonyan Invisible Tan on itseruskettava ja ravitseva kosteusvoide, joka antaa kauniin, hunajanruskean päivittyneen ihonsävyn yhdellä levityksellä.

MIMOSA

Lähde: Una Nuotio: Kerro, kerro kuvastin
Kuvat: Jolien arkisto

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Inari
Inari
7 years sitten

Kiitos kattavasta jutusta!

Reno
Reno
7 years sitten

Kiitos kommentistasi! <3

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.