No olipa kerran lauantai

… joka alkoi katastrofilla.

Olimme sopineet olevamme paikassa X tiettyyn kellonlyömään, nukuimme pommiin ja lähdimme myöhässä liikenteeseen. Puolivälissä matkaa muistimme kotiin unohtuneet avaimet ja kurvasimme takaisin väistellen kelkkamessujen ruuhkaa. Avaimet mukaan ja uusi lähtö. Tässä vaiheessa molemmilta pääsi erittäin syviä huokauksia ja yllämme leijaleva turhautumisen pilvi oli niin sankka, että sitä olisi taatusti voinut leikata veitsellä.

On päiviä, jolloin kaikki ottaa pannuun ja lauantain alku oli juuri sellainen. No, hengissä selvittiin ja katastrofin jälkeen molempia nauratti aamun toilailut.

Meillä oli tarkoitus mennä johonkin kahvilaan tuon aamuisen agendamme hoitamisen jälkeen, mutta tulimme siihen tulokseen, että koti on siihen hommaan paras paikka — huono kahvi olisi viimeinen asia mitä kumpikaan meistä olisi kaivannut, varsinkaan allekirjoittanut, jonka hiiltymiskiintiö oli jo tuolta päivältä täynnä.

Ennen kotiin suuntaamista tuli sellainen tunne, että nyt jos koska on aika ostaa kotiin kukkia.

Tarvitsisin just nyt valkoisia ja keltaisia kukkia. – No tottakai me haetaan sulle kukkia, komppaa mies vieressä. Kaupassa oli jäljellä vielä yksi kelta-valkoinen kimppu, kuinkas sattuikin. Alavireisen päivän alku lähti kääntymään nousuun.

Olen muuten saanut viime viikkoina valtavan paljon ruusukimppuja mieheltäni ja ystäviltäni — kukat ilahduttavat minua todella paljon. Häkellyin muutamia viikkoja sitten, kun mieheni toi minulle jättikimpun punaisia ruusuja. Kysymys ei ollut siitä, ettei hän olisi muistanut minua kukilla aiemminkin, vaan siitä että nämä olivat ensimmäiset punaiset ruusut, jotka häneltä sain. Mieheni ostaa kukat aina ajatuksen kanssa ja hän on tuonut minulle näiden seitsemän yhteisen vuotemme aikana aina erikoisen muotoisia tai värisiä kukkia — klassinen valinta pääsi yllättämään.

Kesäisin on ihanaa kerätä kimppuja suoraan luonnosta, mutta talvella turvaudun kaupan antimiin. Jos en kirjoittaisi ja valokuvaisi, kouluttautuisin lapsuuteni unelma-ammattiin floristiksi. Voisin olla juhlia järjestävä floristi, hmm.

Otimme sunnuntaina hieman takaisin edellisen päivän toilailuja ja söimme pitkästä aikaa minibrunssin. Raakasuklaatuorepuuro, yksinkertainen vihersmoothie (omena, salaatti, lime, tuore minttu, vesi) ja vanilja-capuccino oli aika hyvä trio rauhallisen aamun aloittamiseen.

Sellaista täällä, välillä huomaa että lokakuun tahti oli aikamoisen kova. Marraskuussa tahtia lyövät CrossFit-treenit, työt, valokuvauskeikat, reissu Pohjanmaalle ja loppukuusta vielä Helsinkiin.

Elän siinä toivossa, että kaamos menisi huomaamattomammin ohitse, kun on tarpeeksi mukavaa tekemistä.