Olisin voinut nukkua koko marraskuun ohitse, jos kalenteri ei olisi osannut kertoa, että To do -listani piippaavat punaisella. Harkitsen vakavasti tehokkaan kirkasvalolampun hankkimista, sillä aamut ovat olleet melkoisen tahmeita viime viikkoina, varsinaisia kepeän vastakohtia. Tunnistatte ehkä tunteen.
Silti, tämä höperö ja persoonaton kuukausi palauttaa mieleen saman opetuksen minkä aina ennenkin: auttaa huomaamaan pienetkin valonpilkahdukset ja muistuttaa, että niistä on syytä nauttia juuri nyt. Minuutin päästä voi olla myöhäistä.
Olen oppinut olemaan silloin, kun miettii että mitähän sitä nyt tekisi. Aina ei kuulkaas tarvitse tehdä jotain, sanon minä. Lepoa tarvitsee supereinkin nainen.
Kuvista on tehnyt mieli tehdä mustavalkoisia tai vähentää ainakin reilusti kylläisyyttä. Siltähän täällä meidän kodissamme oikeastikin näyttää, jos ei lasketa kello 11-14 välistä aikaa. Onneksi senkin päälle muuttanut uusi peikonlehti tuo edes hitusen muistutusta jostain elävästä.
Hieman hirvittää ajatella, että vielä kuukauden päivät vuorokausi pimenee. Silloin pohjoisessa nautitaan valosta juuri ja juuri tunnin verran. Vaikka hetkessä on kivaa (ja suotavaa) elää niin sanonpahan vaan, että meillä on hyvä syy odottaa tammikuuta ja valoa, uusia seikkailuja.
Juuri nyt ajelemme Helsinkiin, reissu on tälle vuodelle kolmas ja viimeinen. Kotiin jäi petaamaton sänky, pölypallot ja pyykit, mutta ei se mitään. Ei niitä näin pimeällä edes huomaa.
Otetaan viikonloppu leppoisasti ja juodaan hyvää kahvia, eikös vain.
Mun on pitänyt monesti kommentoida sitä että teillä on tosi kaunis ja kodikas koti. Persoonallinen ja lämmin. Tai sellainen tunnelma ainakin välittyy.
Kiitos Mari, mukava kuulla että lämmin tunnelma välittyy kuvienkin kautta! Koti on meille molemmille valtavan tärkeä paikka ja sitä laitetaan aina pieni palanen kerrallaan, kiirehtimättä. Tärkeintä on viihtyvyys ja kestävät ratkaisut 🙂