Yellowmood

Kotikahvilan ABC

27.06.2014, Hannamari Rahkonen

Arki lienee jokaisessa perheessä jonkinlaista hulinaa ja ehkä välillä hullunmyllyäkin, siksipä tuota tavallista puurtamista kannattaa katkaista hyvää mieltä synnyttävillä pienillä rutiineilla. Jokapäiväisistä automaattisesti suoritetuista askareista voi kehittää entistä mieleenpainuvimpia sekä piristävämpiä hetkiä arkipäivien iloksi.

Saatamme karata hengähtämään ja ottamaan itsellemme aikaa kahviloiden uumeniin, mutta aina siihen ei ole kuitenkaan mahdollisuutta. Omaan kotiin tai jopa työpaikalle on kuitenkin kätevää luoda pienillä lisävarusteilla oma kahvila, joka on saatavilla aina tarpeen tullen. Kiireisinä päivinä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan niskaan on suorastaan helpottavaa, kun ei tarvitse tehdä erillistä matkaa kahvilaan jonottamaan omaa kuppostaan, vaan kaikki tarpeellinen on siinä käden ulottuvilla.

Kahvimaailma on omasta mielestäni äärimmäisen mielenkiintoinen ja auttaa myös osaltaan kasvattamaan arvostusta tuota aika monen suomalaisen arjen eliksiiriä kohtaan. Itse kaipaan Suomeen nauttimisen kulttuuria, jossa kiireen ja jättimäisen, halvan kahvikupposen tapajuomisen sijasta oikeasti otettaisiin koko projektiin muutama minuutti lisää aikaa sekä päivitettäisiin kahvinkeittotavat tälle vuosituhannelle.

capuccino_mandragora_hannamarirahkonen_yellowmood 1

Jokainen voi opiskella oman kotinsa kahvibaristaksi, se ei ole rakettitiedettä. Näiden helppojen askelten avulla pääset sujuvasti alkuun:

1) Osta kahvi papuina ja jauhata se kaupassa/kahvikaupassa juuri ennen käyttöä

Kahvinautinnon kivijalka rakennetaan laadukkailla kahvipavuilla. Kahvikaupassa on mahdollista valita tummapaahtoista, vaaleapaahtoista tai jotain siltä väliltä — riippuen täysin sinun omista mieltymyksistäsi. Mikäli mahdollista, valitse luomulaatuisia kahvipapuja. Kun ostat kahvisi papuina ja jauhatat ne juuri ennen käyttöä, kahvi maistuu tuoreelle eikä se ole ehtinyt härskiintyä. Säilytä kahvi aina jääkaapissa tiiviisti suljetussa rasiassa ja mikäli nautit kahvikupposesi harvakseltaan, voit myös laittaa jauhetun kahvin pakastimeen.

capuccino_mandragora_hannamarirahkonen_yellowmood 3

 

2) Satsaa laadukkaaseen kahvinkeittimeen

Onko keittiöntasoillasi jo valmiiksi ahdasta, mutta haluaisit silti helposti erikoiskahveja? Aeropress on oiva väline päivittäiseen kahvinvalmistukseen eikä vie kaapeista tilaa kuin kahvikupillisen verran. Hinta on vain muutaman hassun kympin ja sen käyttö sekä puhdistus on todella helppoa. Jopa kahviammattilaiset suosittelevat Aeropressiä kahvinvalmistukseen, laitteella kun saa valmistettua erittäin maukkaat espressot, doppiot sekä tavalliset kahvit. Aeropress kulkee myös matkoilla mukanasi minne menetkin — tarvitset mukaasi vain jauhettua kahvia sekä kiehuvaa vettä ja voit nautiskella kahvihetkestäsi missä vain. Jos olet henkeen ja vereen laadukkaan suodatinkahvin ystävä, toinen potentiaalinen vaihtoehto on Chemex, jolla valmistaa miellyttävän pehmeät ja hyvänmakuiset kahvit.

3) Kokeile capuccinon valmistamista kotona ja hanki maidonvaahdotin

Haluaisitko nautiskella capuccinosta myös kotonasi? Maidonvaahdottimia on monenlaisia, mutta yleisimmät ovat patterikäyttöinen vaahdotin sekä käsipelillä toimiva vaahdotin, jolla lopputuloksesta ei tule vahingossa liian kovaa. on edullinen hankinta, jonka avulla

capuccino_mandragora_hannamarirahkonen_yellowmood 4

4) Satsaa autenttisiin kahvikuppeihin

Tulemme harvoin ajatelleeksi sitä, että yksi kahvilassa nautittujen kahvihetkien erityisyyksistä liittyy juuri astioihin, siihen mistä ja miten nautimme kahvimme. Vaihtoehtoja on pilvin pimein, mutta satsaa laatuun ja valitse mieluiten kupit, jotka pitävät paksuutensa ansiosta lämpöä ja joiden muotoilu on paitsi ergonomista, tuo kahvin jokaisen aromin hellävaraisesti esille. Omat espresso-, capuccino– ja lattekupit tuovat kotikahvilaan autenttisen tunnelman, jonka ymmärtää vasta kokeiltuaan.

5) Jauha kahvipavut kotona omalla kahvimyllyllä

Mikäli haluat viedä kahvihifistelysi vieläkin pidemmälle ja nauttia mahdollisimman tuoreesta kahvista päivittäin, oman kahvimyllyn hankinta voi olla fiksu ratkaisu. Kahvimyllyissä on paljonkin eroja ja suosittelen kysymään kahviin erikoistuneista kaupoista mikä olisi juuri sinun tarpeisiisi sopiva kahvimylly, sillä kaikilla myllyillä ei saa esimerkiksi niin hienoa jauhatusta kuin espressokahviin tarvitaan.

capuccino_mandragora_hannamarirahkonen_yellowmood 5

Kun varaat näiden vinkkien lisäksi itsellesi hieman ylimääräistä aikaa, rentoa mieltä ja halua oppia uutta, kahvihetkistäsi ei voi tulla kuin henkisiä akkuja lataavia arjen pysähdyshetkiä.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
anne
anne
10 years sitten

Moikka 🙂 Hei lähdin kysymään sulta neuvoa kilpparin vajaatoimintaan liittyen. Tilasin tänään ajan Terveystalon lääkärille ja nyt sitten mietin, että onko se MDD:n paneeli mahdollista tilata ennen lääkärin vastaanottoa? Sama ilmeisesti myös labraan menon kanssa? Luin MDD:n sivuilta, että kaikkiin analyyseihin tarvitaan lääkärin lähete, joten ensin kai pitänee käydä juttusilla, että pääsee sitten vasta eteenpäin asian kanssa… Menin vaan vähän sekaisin luin postauksesta aiheesta Halo:n puolelta 😀 Terkkuja Jyväskylästä 🙂

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Moi Anne! Ilmeisesti nykyään noihin MDD-testeihin tarvitsee ainakin kilpirauhastestien suhteen lääkärin lähetteen. Silloin kun itse aloin selvitellä asioita vuonna 2012, sain paketin vielä suoraan tilattua MDD:ltä. Oma lääkärini oli Jyväskylässä, joten kävin labroissa täällä Rovaniemellä. Niihin ei tarvitse lääkärin lähetettä, vaan kerrot ajanvarauksen yhteydessä, että sinulla on MDD:n paketit ja tarvitset labra-ajan sitä varten. Itse varasin ajan yksityiselle vastaanotolle ja se maksoi noin 40 €. He sitten postittavat nuo MDD-paketit näytteineen eteenpäin ja sinä jäät odottamaan testituloksia 🙂

H
H
10 years sitten

Moikka! Lueskelin juuri hiljattain kahviguru Asher Yaronin mietteitä kahvista, hänhän on sitä mieltä, että kaikki valmiiksi paahdettu kahvi (pavut) ovat jo vanhaa kamaa, ja että se paras ja terveysvaikutteisin kahvi syntyy kun paahtaa itse raa’at pavut ja käyttää siitä parin viikon (!) sisällä… Paahtaa voi tietty monella tapaa ja tasaisin tulos tulee asiaankuuluvalla laitteella…Oletko koskaan kokeillut tai tiedätkö miten pääsisi käsiksi tällaisiin raakoihin papuihin? 🙂

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Hei H, ja suuret pahoitteluni että kommenttisi on mennyt silmieni ohi heinäkuussa. Olin tuolloin tosi kiireinen Super-Pirtelöbaarimme kanssa ja näemmä olen ollut liian huolimaton kommenttien suhteen. Yaronin ajatukset kuulostavat järkeviltä ja ovat varmasti totta. Olen ymmärtänyt, että Helsingissä on paahtimoita, joista voi ostaa lyhyen ajan sisällä paahdettuja papuja. Itse ostamme luomukahvimme aina papuina ja jauhatamme 1-2 viikon annoksen kahvikaupassa sekä säilytämme jauhetun kahvin jääkaapissa, jottei se härskiinny. Kahvi on ehdottomasti tuoretuote, harmi että sitä ei täällä Suomessa vielä olla tajuttu siinä mitassa kuin esimerkiksi Italiassa. Kahvi härskiintyy siinä missä pähkinät muutkin öljyjä sisältävät ruoka-aineet, joten kannatan kyllä Yaronin ajatusta. Suosittelen… Lue lisää..

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.