Yellowmood

FALL 2014-meikkilook

21.08.2014, Hannamari Rahkonen

Tuotteet saatu blogin kautta.

Esittelin alkusyksyn mieluisimmat luomivärisävyni alkavalle syksylle. Meikin juju on tasaisessa meikkipohjassa ja vahvassa silmämeikissä, joka yhdistelee metallia, mattaruskeaa, pronssia sekä dramaattista mustaa. Tämä meikki sopii erityisesti kaikille silmälaseja säännöllisesti käyttäville, sillä meikkisävyjen intensiivisyydessä ei ole tällä kertaa säästelty.

zuii_yellowmood_hannamarirahkonen 5

Auringon säteet pääsivät yllättämään ihoni viime kuukausina ja rusketuin aika mukavasti. Olen luonnostani hyvin vaaleaihoinen ja ihoni on hyvin taipuvainen punakkuuteen ja kevyesti myös couperosaan. Aiempien vuosien tuttavaani, eli palanutta rapua minun ei tarvinnut tavata tänä kesänä kertaakaan – mitä luksusta!

Päivetyksen ansiosta suosin koko kesän ajan todella kevyttä meikkipohjaa. Mádaran sävyttävä päivävoide sekä Iroisien BB-voide olivat käytössäni vuorotellen, sillä hellepäivinä en voinut kuvitellakaan levittäväni paksumpaa kerrosta ihoa rasittamaan. Tämän syysmeikin kohdalla päätin kokeilla vähän vahvempaa meikkipohjaa. Levitin kasvoilleni Zuii Olive Light-meikkivoiteen, silmänaluset sekä luomet saivat pienen kerroksen Couleur Caramelin peitepuikosta ja meikkipohjan kiinnitin Zuii Ivory-kivipuuterilla. Meikkivoiteen sävy oli aavistuksen liian vaalea päivettyneelle iholleni, mutta huolellisesti levitettynä lopputulos oli miellyttävä.

zuii_yellowmood_hannamarirahkonen 3

Kestävän sekä näyttävän silmämeikin tekemiseen on olemassa muutama kikka, joita hyödynnän jatkuvasti. Itselläni on hieman rasvoittuvat luomet ja siksi kaikista tärkein vaihe silmämeikin teossa on luomen huolellinen pohjustus. Teen sen yleensä Couleur Caramelin peitevärillä (sävy 11). Laitan peitevoiteen päälle erittäin kevyen kerroksen irtopuuteria ja tällä kikalla saan silmämeikkini kestämään tasaisena aamusta iltaan sekä luomivärin tarttumaan hyvin kiinni. Mikäli luomi on liian “kuiva”, luomiväriä voi olla hankala saada levittymään tasaisesti, jolloin silmämeikki voi jäädä suunniteltua valjummaksi.

Mikäli pohjustus ei auta luomiväriä näyttämään luomellasi tarpeeksi intensiiviseltä niin minulla on taskussani vielä yksi kikka. Aina kun otan uuden Zuiin luomivärin käyttööni, rikon sen pintaa kevyesti jollain terävällä, esimerkiksi kynsiviilan päällä. Näin saan luomivärisiveltimeen hyvin levittyvää luomivärijauhetta, joka on helppo levittää pohjustetulle luomelle ja joka näyttää juuri siltä miltä purkissakin. Jauheen määrä on syytä pitää erittäin maltillisena ja lisätä sävyä luomelle pikkuhiljaa, jotta silmämeikistä saa tasaisen.

zuii_yellowmood_hannamarirahkonen 4

Palataanpas sitten vielä tämän syysmeikin muihin yksityiskohtiin. Tein silmämeikkini levittämällä ensin koko luomilleni tasaisesti Zuii Bronze-luomivärin, joka on sävyltään tummanruskea mattaluomiväri — erittäin hyvä arkiluomiväri kaikille ruskean sävyistä pitäville. Seuraavaksi levitin sisäluomilleni sähäkän pronssista Brownie-sävyä, jonka maltillinen kimalle tuo meikkiin mukavasti särmää ja tekee katseesta energisen. Viimeistelin silmämeikin lisäämällä luomen ulkonurkkiin aivan ripsien tyveen Zuii Black Diamond-luomiväriä.

zuii_yellowmood_hannamarirahkonen 2

Kulmani vahvistin Zuii Taupe-kulmakynällä, jota uskallan väittää maailman parhaimmaksi kulmakynäksi sen muotoilun sekä sävyvalikoimien ansiosta. Poskipäilleni sudin kevyesti lämmintä Zuii Peach-poskipunaa ja varjostukset tein Couleur Caramelin mattaisella aurinkopuuterilla. Näin vahva silmämeikki kaipasi hillittyä huulimeikkiä, joten valitsin tähän tarkoitukseen Estelle & Thildin vadelmaisen kirkkaan huulikiillon.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.