Reseptit

Jolien kaamoskestit: Pirteät piparminttupatukat

21.11.2014, Hannamari Rahkonen

Ystävät, oletteko tekin huomanneet kuinka sohvannurkka on alkanut yhtäkkiä tuntua hyvin houkuttelevalta vaihtoehdolta? Arki tarjoaa tähän aikaan suurella kauhalla inspiroivia haasteita samalla, kun päivät tuntuvat lyhemmiltä kuin aiemmin. Mieleemme saattaa hiipiä ajatus kiireestä ja siitä, ettemme ei sitä nyt oikein ehdi pitää huolta itsestämme. On silti hyvä muistutella itseämme siitä, että loppujen lopuksi istumme ihan itse oman elämämme ohjauspuikoissa. Voimme päättää mihin suuntaan kallistamme ohjaustankoa, pyöritämmekö konetta ympäri hurjin kääntein vai tyydymmekö hetkeksi tasaiseen matkantekoon.

Meillä on ihana ja etuoikeutettu velvollisuus huolehtia myös olemisesta, vaatiihan tasapainoinen arki syntyäkseen sopivassa suhteessa niin välttämättömiä menoja sekä toimia kuin arvokasta vapaa-aikaa. Allekirjoittanut on huomannut kuluneella viikolle miten ihmeelliseltä jo yksi tai kaksi suunnittelematonta arki-iltaa tuntuvat. Ne lataavat akkuja ja saavat luovuuden pulppuamaan. Aina ei tarvitse olla menossa ja se jos mikä on eheyttävää.

rawchocolatebar_hannamarirahkonen_jolie_raakaruoka_raakaresepti3

Jolien kaamoskeittiössä jatketaan tällä viikolla samalla mutkattomalla sekä yksinkertaisella linjalla kuin viimeksikin. Reseptimme on tällä kertaa niin koukuttava, että suosittelemme valmistamaan kerralla tuplasatsin. Piparminttupatukat ovat pähkinättömiä, viljattomia, maidottomia sekä soijattomia ja ne voi valmistaa myös vegaanisena versiona korvaamalla hunajan kookospalmusokerilla tai stevialla. Itse resepti koostuu kahdesta yksinkertaisesta osasta ja patukat ovat helppo valmistettava myös perheen pienempien kanssa (mikäli pieni raakasuklaasotku ei haittaa).

Ensin valmistetaan vaaleatäytteiset piparminttutangot ja sen jälkeen ne kuorrutetaan raakasuklaalla sekä minttujauheella. Tarvitset reseptin toteuttamiseen leivinpaperia, vatkaimen, kattilan, kulhon ja blenderin. Patukoita voi (ja kannattaa) tehdä valmiiksi pakastimeen, sillä sieltä on helppo napata kiireisen viikon sumassa herkkupala kahvikupillisen kanssa nautittavaksi.

rawchocolatebar_hannamarirahkonen_jolie_raakaruoka_raakaresepti2

Piparminttu-suklaapatukat, 8 kpl

Piparminttutangot:

2 dl kiinteää kookossosetta

2 rkl hunajaa tai kookospalmusokeria

1/2 tl aitoa vaniljajauhetta

15 tippaa piparminttuöljyä

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa raaka-aineet tasaiseksi taikinaksi vatkaimella. Jaa taikina kahdesaan osaan ja muotoile palat noin 1-1,5 cm paksuisiksi tangoiksi. Laita valmiit piparminttutangot pakastimeen raakasuklaakuorrutteen valmistuksen ajaksi.

rawchocolatebar_hannamarirahkonen_jolie_raakaruoka_raakaresepti1

Suklaakuorrutus:

1,75 dl kaakaovoita sulatettuna

1/2 dl hunajaa tai kookospalmusokeria

2 rkl raakakaakaojauhetta tai tummaa kaakaojauhetta

1/2 tl aitoa vaniljaa

5 tippaa piparminttuöljyä

minttujauhetta

Raasta kaakaovoi ja sulata se juoksevaksi vesihauteessa. Mittaa blenderinkannuun sulatettu kaakaovoi, hunaja, kaakaojauhe, vanilja sekä minttutipat ja blendaa seosta pienimmällä teholla puolen minuutin ajan.

Kaada raakasuklaamassa mahdollisimman pieneen ja laakeaan astiaan, jossa on helppo kastaa piparminttupatukat. Patukat vaativat kaksi tai kolme raakasuklaakerrosta. Voit kastaa piparminttutangot raakasuklaamassassa perunansurvimella, jolloin vältyt turhalta käsien sotkemiselta. Lisää pirteän vihreä minttujauhe patukoiden päälle vasta kolmannen raakasuklaakerroksen jälkeen. Anna patukoiden jähmettyä hetki jääkaapissa ennen nauttimista. Patukat säilyvät hyvänä noin viisi päivää jääkaapissa ja useamman kuukauden pakastimessa.

rawchocolatebar_hannamarirahkonen_jolie_raakaruoka_raakaresepti4

Tänä viikonloppuna rauhoitumme hyvin mielin sohviemme nurkkaan, käperrymme viltin alle, luemme, katselemme hyviä leffoja, käymme ulkona jos mieli tekee, toivotamme letkeän tunnelman peremmälle ja laulamme ruhtinaallisen oodin olemisen keveydelle sekä valinnanvapaudelle. Emme suunnittele töitä, laadi to do -listoja keskeneräisen remontin suhteen tai rehki muissakaan arjen velvollisuuksissa. Olemme ilman vaatimuksia (ja syömme suklaapatukoita mielin määrin).

Time you enjoy wasting is not wasted time. (Marthe Troly-Curtin)

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Sarita
Sarita
9 years sitten

Aaaaa!!! Jo toinen ihanuus mitä VOIN syödä!!! Upeaa, kiitos! Tästä hirvittävästä taudista kun selviydyn niin tämä menee ehdottomasti kokeiluun. Nam!

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Mahtavaa kuulla, uskon että ihastut näihin ikihyviksi!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.