Meikit

Jolien juhlakauden meikkilook 2 – Champagne Supernova

11.12.2019, Jolie

Jolien juhlakauden toinen meikkilook on jo tuulahdus uuden vuoden samppanjanvärisestä juhlasta. Meikkimallimme Iina Lallon vaalea lasi-iho hohtaa kuin kuulas tähtisade joulukuun pimeässä. Jolien Kämp Gardenin myymälän Khira Derraqi taikoi Iinan kasvoille hehkuvan lookin Absolutionin tuotteiden pohjatyöllä. Itse meikki on toteutettu Absolutionin ja Alima Puren tuotteilla.

Kuva meikkimallin kasvoista.

Kuulaan meikin pohjustus

Kostean ja täyteläisen ihon taikasana on öljy. Meikin alle lisätään jonkin verran öljyä, mikä kuultaa raikkaana meikkipohjan läpi ja parantaa sen levittyvyyttä iholla. Öljyn koostumuksen valinta ja annostelu ovat kuitenkin tarkan käden tehtäviä, sillä liika öljyisyys voi heikentää meikin kestoa.

Absolution La Brume Systémique -faasikasvovesi sisältää sekä vesikosteutta että öljyä, ja se tekee ihon pinnasta pehmeän ja kauniin. Absolution Le Soin Regard -silmänympärysvoide laskee välittömästi turvotusta ja tuo silmien ympärille valoa. Iinan meikin alle Khira lisäsi vielä Absolution La Crème Riche -voiteen. Täyteläinen tehovoide antaa iholle elinvoimaa ja tekee meikin alle kiiltoa samalla tavalla kuin kasvoöljy tai -balmi. La Crème Riche on superrunsas, mutta ravitsevuudestaan huolimatta ei liian vahamaista tai öljyistä.

Meikkipohjan tuotteet ja sävyt

Champagne Supernovan upea meikkipohja tehtiin Absolutionin La Crème du Teint -puolipeittävällä kuulaalla sävyvoiteella. Kahdesta sävystä Iinan iholle sopi täydellisesti vaalea 01 Light. Absolutionin Multi Correcteur -peitevoiteesta Khira käytti valovoidesävyä 01.

Alima Puren tuotteet toimivat meikkipohjan viimeistelyssä: Radiant Finishing Powder -korostuspuuteri sävyssä Lumina, Satin Matte Blush Pink -poskipuna ja Highlighter Whisper -korostusväri.

Lumina on hehkuva ja neutraali, vaalea ja hyvin kevyesti persikkainen sävy. Satin Matte Blush Pink on vahvapigmenttinen mineraaliposkipuna, jonka mattainen pinta näyttää kauniilta jokaisella iholla. Pink on ruusuinen pinkin sävy. Whisper on hehkuva ja neutraali, vaalea ja kevyesti vaaleanpunainen korostaja, joka tuo hienosti Iinan kasvojen luustoa esiin.

Kuva mallista Champagne supernova -meikissä.

Meikkilookin muut tuotteet ja sävyt

Luomivärisävyt
Silmämeikin tekemisen Khira aloitti levittämällä Iinan luomille Alima Puren Eye Primerin. Koko luomille levitettiin Satin Matte Eyeshadow sävyssä Fawn.

Pigmenttirikas, jauhemainen mineraaliluomiväri jättää iholle täysin mattaisen pinnan. Niitä voi hyvin käyttää yksin tai yhdessä hehkuvien luomivärien kanssa. Fawn on persikkainen beigen sävy.

Keskelle Iinan luomia Khira lisäsi korostukseksi Luminous Shimmer Eyeshadowia. Sävynä käytettiin suureksi suosikiksi noussutta Hellebore-sävyä. Hellebore on kullanhehkuinen, vaalea ja ruusuinen . Väriä voi käyttää kuivana tai halutessaan kosteana, jolloin sillä saa upean metallisen lopputuloksen.

Silmämeikin vahvat varjostukset Khira teki Luminous Shimmer Eyeshadown sävyllä Black Orchid, joka on hehkuva ruosteinen luumu. Suosittelemme sävyä erityiseksi taikatuotteeksi jokaiselle vihreäsilmäiselle.

Rajaukset, ripsiväri ja kulmat

Rajaukset tehtiin Natural Definition Eye Pencil -kynällä sävyssä Patina. Patina on tumma ja kimaltava, viileän harmaanruskea sävy. Ripsissä on Absolutionin Le Mascara. Kulmat tehtiin vastaavalla kynällä sävyssä Brunette.

Huulet

Khira pohjusti Iinan huulet Absolutionin klassikkovoiteella Le Baume, ja huulille lisättiin vielä pieni ripaus raikkautta Alima Puren samettisen Velvet-huulipunan suosikkisävyllä Olivia, joka on puhdas ja klassinen punaisen sävy.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.