Pohdin edellisessä kirjoituksessani, millainen pelko on “hyvää” ja eteenpäin vievää, ja milloin tietää, että kyseessä on aiheellinen varoitus olla kulkematta eteenpäin. Jatkanpa vielä vähän aiheesta ja katselen pelkoa vähän tarkemmin.
Hyvä pelko on houkuttelevasti kutkuttava tunne vatsanpohjassa, kuten se kokemus, jota haemme astumalla vuoristoradan vaunuun tai ajelulla kummitusjunassa. Voimme pelätä turvassa, ehkä jopa vapautua joistain peloistamme, jolloin ihmisinä kasvamme taas hiukan. Mutta hyväkin pelko voi tuntua lamauttavalta.
Itse olen lapsesta asti ollut hermoheikko jännittäjä. Pelkäsin pimeää, uusia ihmisiä, huomion keskipisteeksi joutumista, vakavia sairauksia, onnettomuuksia, kummituksia, uusia tilanteita, vääriä valintoja, fyysistä loukkaantumista, henkistä loukkaantumista, kovia ääniä, hurrikaaneja… Olen pelännyt monia asioita kuolettavan paljon ja edelleen olen usein kauhuissani. Tämä kaikki on saanut minut mm. muuttamaan pois kotoa 16-vuotiaana (tosin tilapäisesti), matkustamaan yksin junassa halki Euroopan, esittämään yksinlaulua julkisesti, patikoimaan korkeilla jyrkänteillä, esiintymään TV:ssä, muuttamaan ulkomaille, purjehtimaan myrskyssä keskellä Itämerta, harjoittelemaan akrobatiaa, irtisanoutumaan palkkatyöstäni keskellä pahinta lamaa ja tekemään sitä mitä haluan… Siis kaikenkaikkiaan hakeutumaan jatkuvasti tilanteisiin, joissa saan katsoa pelkojani silmästä silmään ja haastaa itseni.
Tätä voi kutsua ammattitermein kompensaatioksi, mutta itse sanon sitä mieluummin ihanaksi hurjuudeksi. Jännittäjän elämästä on tullut jännittävää elämää ja ilman pelkoa en olisi pötkinyt näin pitkälle. Pelosta on tullut luovaa käyttövoimaa, joka kiidättää minua eteenpäin. Olen sille kiitollinen, vaikka silti elämme tiiviissä symbioosissa ja havainnoin tarkkaan, mistä pelko minulle kertoo. Tosin useimmiten kuuntelen pälpätystä ystävällisesti ja totean, että tehdäänpä silti juuri näin.
Jos pelko ja sinä ette kuitenkaan ole vielä tulleet hyviksi kavereiksi, haluan vinkata kollegani Sirken vetämistä jännittäjäryhmistä. Niissä Sirke johdattaa lempeästi osallistujat kohtaamaan omia pelkojaan ja kurkistamaan niiden taakse. Seuraava ryhmä alkaa heti vuoden alusssa, 6.1 (kyllä, se on loppiainen!) ja lisätietoa Sirken ryhmistä löydät täältä.
I learned that courage was not the absence of fear, but the triumph over it. The brave man is not he who does not feel afraid, but he who conquers that fear. ― Nelson Mandela
Pelotonta keskiviikkoa ystävät!
Aivan kuin olisit kirjoittanut minusta, eli toinen jännittävä hurjapää ilmoittautuu! Ihana kirjoitus Outi, kiitos <3
Kiitos Hannamari <3
Minäkin löysin tuosta kirjoituksestasi ,mitä voisi soveltaa minuunkin;D Kuten nuo aikaisemmat jännitys-ja pelkotilat ja teininä kodista pois muuttaminen. Minustakin tosi ihana kirjoitus!
Kiitos Jael! Meitä rohkeita salajännittäjiä taitaa olla enemmänkin 😀
Mielenkiintoinen postaus! Kontrollifriikki pelkääjä ilmoittautuu! Ja sama täällä: itselleni pelko on myös luovaa käyttövoimaa, muuten ei olisi olemassa koko Jolieta! Nykyään tunnistan melko hyvin aiheellisen pelon, jolloin kannattaa vaihtaa suuntaa tai pelon, josta saan voimaa ja jota kohti kuljen. Tässä yrityksessä on toimittu ja tehty isoja päätöksiä suuristakin peloista huolimatta ja kahden vuoden intensiiviharjoittelun jälkeen uskallaan väittää olevani melkoisen karaistunut monenkin asian suhteen ja ennen kaikkea uskallan haaveilla ja unelmoida paljon suuremmin! Ihanaa joulua Outi!
Ihanaa joulua Katja <3