Meikit

Jolien talvilook 2013: Diamond Sky

27.12.2013, Katja Kokko

Jolie050913_0254

Talven pimein aika on vihdoin taittunut, ollaan matkalla kohti valoa. Yötaivas ei näytä enää mustalta ja pimenevältä. Siihen sekoittuu jo ripaus syvää koboltinsinistä ja lupaus tulevasta. Uuden vuoden ensimmäiset yöt ovat tammikuisen kirkkaita ja selkeitä. Mennyt vuosi on takana, pakkasen kirkastamassa ilmassa leijailee tilaus kaikelle uudelle.

Nyt on aika tehdä selväksi maailmankaikkeudelle, mitä tulevalta vuodelta odotat. Mielessä itäneet unelmat, toiveet ja haaveet ovat nyt valmiita. Kun hiot ne mielessäsi yhtä kirkkaiksi timanteiksi kuin pakkastaivaan tähdet, voit olla varma yltäväsi niihin. Mitä korkeammalle kohti yönsinistä taivasta uskallat kurkottaa, sitä suurempia timantteja putoilee syliisi tulevan vuoden aikana. Vuoden ensimmäisenä yönä olet valmis olemaan rohkein versio itsestäsi, tee siis toiveesi selviksi nyt, kun hetki on otollisin. Universumi tukee kaikkia tähtikarttasi toiveitasi uuden vuoden magneettisella energiallaan.

Jolien uudenvuoden yön meikkilook saa inspiraationsa maagisista tammikuun ensimmäisistä pakkasöistä, jolloin kaikki suuret mahdollisuudet ovat edessämme. Diamond Sky -look vangitsee koko universumin yönsinisillä, tuikkivilla silmillään, joissa häivähtää myös aavistus kuun kullanhohtoista kuultoa. Tasainen iho antaa vahvalle sametintummalle silmämeikille yhtä kauniin pohjan, kuin yönsininen taivas tarjoaa kirkkaille tähdille. Viimeistele juhlayön look dramaattisilla statement-koruilla. Ne muistuttavat sinua siitä, että tänä vuonna sinun ei pidä tyytyä yhtään vähempään. Olet kuningatar, valmiina kurkottamaan kaikkiin niihin tähtiin, joka sinua tuntuvat kutsuvan. Uuden vuoden voima on kanssasi.

Jolie050913_0298

Diamond Sky -tuotteet

Iho

Iroisie BB-Cream

Couleur Caramel Peitevoide sävy 12

Couleur Caramel Silkkipuuteri

Silmät

Terre d’Oc Voidemainen luomiväri 601

Zuii Luomiväri Blue Marine

Zuii Luomiväri Sapphire

Terre d’Oc Jauheluomiväri 503

Terre d’Oc Meikkikynä 42

Terre d’Oc Maskara 42

Posket

Zuii Poskipuna Mango

Huulet

Couleur Caramel Huulipuna 255

Couleur Caramel Huulikiilto 818

Jolie050913_0479 Jolie050913_0510

Kuvat: Paavo Lehtonen

Meikki: Katja Kokko

Hiukset: Sanna Liljamo

Malli: Anna N./Paparazzi

Timanttikorvikset Cecilie Melli/Sofinah

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.