Hiukset

Hehkua hennasta

14.09.2012, Jolie

Kiiltävä, tasainen ja kestävä hiustenvärjäys kasviväreillä? Kuulostaako mahdottomalta? Sitä se ei kuitenkaan ole. Kasviväreillä on nimittäin täysin mahdollista saada kaunis ja peittävä väri, joka pysyy jopa niin hyvin, että se lähtee pois vain kasvamalla. Sen lisäksi kasvivärit hoitavat hiusta, eivätkä kuluta niinkuin vastaavat synteettiset vaihtoehdot.

Tunnetuin kasviväreistä on henna, jolla saadaan erilaisia kuparinpunaisia sävyjä. Sekoittamalla muita kasvivärejä, kuten indigoa, saadaan väriskaalaan ruskeita ja tummia, jopa mustaa väriä.

Onnistunut hiustenvärjäys kasviväreillä saattaa vaatia hieman opettelua ja se vie myös enemmän aikaa kuin tavallisella kestovärillä värjääminen. Lopputulos ja kemikaalittomuus ovat kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista.

Onnistunut hennavärjäys

  • Lisää pakkauksen värijauhe lämpimään veteen. Tarkoituksena olisi saada värimassa kermaiseksi ja tasaiseksi. Pakkauksessa on ohje, kuinka monta pussukkaa värijauhetta sinun hiuksesi tarvitsevat (pituus ja paksuus ratkaisee)
  • Levitä puhtaisiin pyyhekuiviin tai kuiviin hiuksiin aloittaen tyvestä ja anna vaikuttaa 30-90 minuuttia värjäysmyssyn alla. Värjäysmyssyn päälle suosittelemme vielä pyyhettä, sillä lämpö syventää väriä. Pidempi vaikutusaika tekee lopputuloksesta intensiivisemmän.
  • Huuhtele lopuksi huolellisesti pelkällä vedellä
  • Väri kehittyy vielä 48 h, jonka aikana shampoopesua ei suositella

Vinkkejä ja lisätietoa: Jos hiuksesi on värjätty kemiallisesti, pidä 5-6 viikon tauko ennen värjäämistä Cultivator’s hiusväreillä. Harmaiden peittäminen saattaa vaatia kahdesta kolmeen värjäyskertaa. Väri ei vahingoita hiuksia, joten voit värjätä uudestaan jo seuraavana päivänä. Tummemman ja intensiivisemmän sävyn saavuttaminen voi joskus vaatia toisen värjäyskerran, mutta odota värin kehittymistä vähintään 12 tuntia ennen toista värjäyskertaa. Kasvivärit eivät sisällä kemiallisia hapetteita, joten ne eivät vaalenna hiusta. Kasviväreillä on kuitenkin mahdollista kirkastaa omaa vaaleaa sävyä, häivyttää tyvikasvua ja tuoda vaaleaan hiukseen uutta sävyä.

Henna antaa hiuksiin kauniin kiillon ja väri haalistuu pois kauniisti, sillä se ei vaalenna hiusta kuten kestovärit. Värejä voi siis sekoittaa keskenään ja kaikkea väriä ei myöskään ole pakko käyttää kerralla, sillä jauheet säilyvät pussissa hyvin.

 

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
22 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
H
H
12 years sitten

Olipas täydellinen ajankohta tällä postauksella, tänään juuri luin ostamani henna-paketin ohjeita ihmeissäni (ensikertalainen) 😀 Siinä sanotaan ruskeasta sävystä tulevan vielä syvempi jos käyttää nesteenä mustaa teetä, onko sinulla jotain kokemusta tästä? Huomenna varmaan projekti odottaakin…

Helinä
Helinä
12 years sitten

Osaatko sanoa miten kasvivärit käyttäytyy kun hiuksissa on alkukeväästä otetut raidat? Vaaleampana raitakohdissa??

Kaisa
Kaisa
12 years sitten

Innostuin kirjoittamaan blogiini jutun omista värjäyskokemuksistani, linkitin tämän merkinnän sinne. https://yritysjaerehdys.blogspot.fi/2012/09/hennaa-paahan-osa-n.html

Katja Kokko
Katja Kokko
12 years sitten

Kuulostaa järkeenkäypältä! Testaa ihmeessä! Itselläni ei kokemuksta ruskeista sävyistä, mutta jaa ihmeessä tänne vinkkisi projektin onnistumisesta 🙂

Katja Kokko
Katja Kokko
12 years sitten

Ihan satavarma en ole miten käyttäytyy blondattujen kohtien kanssa, mutta itselläni on latvat juuri siksi vaaleammat, että siellä on vielä alla vanhaa kestoväriä, joka siis vaalentaa hiuksia.

Katja Kokko
Katja Kokko
12 years sitten

Hienoa, kiitos 🙂

Johanna Elisabeth
Johanna Elisabeth
12 years sitten

Hyvin onnistui Santen väreillä värjääminen. Tässäpä halukkaille linkki blogiin, jonka ohjeella sain kivan suklaanruskean sävyn hiuksiin! Toivottavasti tarttui pysyvästi. 🙂 https://himalajannauru.blogspot.fi/2012/03/suklaanruskea-vari-hennalla.html

H
H
12 years sitten

Höh, eipä muuttunut hiukset juuri miksikään (paitsi epämiellyttävän tuoksuisiksi), huolimatta siitä että tein värin mustaan teehen ja vaikutusaika oli hullun pitkä :/ Väri oli tummempi ruskea kuin omani, värin merkki Logona. Eli en voi ainakaan tätä kyseistä tuotetta suositella… palaan varmaan hyvin toimineeseen sanotint-väriin, tai sitten annan tilaisuuden vielä tuolle santelle 🙂

Katja Kokko
Katja Kokko
12 years sitten

No voi kurjuus! Mutta älä lannistu vielä! Hennaus vaati allekirjoittaneellakin opettelua aikoinaan. Pitkä vaikutusaika ja mahdollisimman lämmin massa ovat tosi tärkeät! Ja kokeile ihmeessä vielä Santea, josko se olisi parempi 🙂

Anni Minerva
Anni Minerva
12 years sitten

Hennavärjäys on mukavaa keittiökemiaa! Punaisiin sävyihin laitan aina kurkuman lisäksi myös neilikkaa, ja hennaan tulisi aina lisätä myös jotain hapanta, useimmiten sitruunamehua. Sillä on jälleen värin syvyyttä lisäävä vaikutus. Eilen hennasin taas oman kuontaloni ja tällä kertaa sekaan eksyi varomattoman suuri hujaus indigoa, mutta ei se tulosta pilannut 🙂

Anni Minerva
Anni Minerva
12 years sitten

Niin ja Santea paremmiksi olen kokenut Light Mountain -merkin hennat! Sitä saa monessa sävyssä iHerbistä. Kokemusta tosin on vain punaisista sävyistä, mutta Bright Red on todellakin punainen.

Katja Kokko
Katja Kokko
12 years sitten

Tuo sitruunamehu olikin uusi vinkki, luin sen tuosta Liisan linkkaamasta postauksestaan. Neilikan ja kurkuman lisäksi myös mustaherukkamehu ja salvia toimivat. Vai oliko se timjami 😀 Kun kävin ennen joulua hennaamassa kuontaloni Hiusgalleriassa sekaan meni jompaa kumpaa ja väri oli kyllä upea. Suhteellisen kallista touhua vaan, siksi olen opetellut sekoittamaan sörsselini itse 🙂

heta
heta
12 years sitten

heips! olen hennaillu tukkaani reippaan vuoden verran. sitä ennen käytin ihan tavishiusvärejä sekä kävin kampaajalla värjäyttämässä tätä luonnostaan melko vaaleaa lettiä. haluan olla brunette, mutta en toistaiseksi ole päässy santen hennaväreillä haluamaani lopputulokseen. värjäsin pelkällä mustalla kasvivärillä, kunnes se lorealilla värjätty hius kasvoi pois ja huomasin kuontaloni olevan sininen. – ja tästähän sitä on varoitettu. nyt olen sekoitellut mustaan puolet santen mahongin ruskeaa, mutta pää sinertää edelleen tai väri muuten tarttuu huonosti. punttisalilla loisteputkien valossa sinisyys näkyy parhaiten ja tekisi mieli marssia sillä sekunnilla kaupan hiusvärihyllylle. en kuitenkaan haluais luovuttaa. osaatteko sanoa, miten tästä tulisi jatkaa?

Katja Kokko
Katja Kokko
12 years sitten

Ounou. Tässä kohtaa allekirjoittaneelta loppuu vinkit! Anyone?

pirjo
pirjo
12 years sitten

värjäsin luonnonvaaleat hiukseni santen hennalla – tuloksena oli fluorinhehkuinen lady gaga meets kurt cobain – hirvitys, jota korjailtiin (ja kauhisteltiin joukolla siinä mun pään ympärillä) useampaan otteeseen ekokampaamo hiusgalleriassa. no way ei enää koskaan ei. huoh.

Katja Kokko
Katja Kokko
12 years sitten

Ounou! Joskus voi siis käydä näinkin..!

kiiam
kiiam
12 years sitten

en tiedä tarkoitatko heta mustalla kasvivärillä pelkkää indigofera tinctoria -jauhetta vai jotakin muuta, mutta itse olen vuosien varrella oppinut kasvivärjäämisestä sen, että indigoa ei tulisi koskaan käyttää yksin, ilman varsinaista hennaa (lawsonia inermis), sillä lopputulos on todenäköisemmin karu sinisenharmaa kuin nätti musta tai ruskea. tämä pätee myös silloin, kun haluttu lopputulos on jotain muuta kuin punainen. kasvivärjäystä on aina hiukan hankala neuvoa toiselle, sillä väri käyttäytyy jokaisen päässä omalla oikukkaalla tavallaan, mutta sinun tilanteessasi tekisin niin, että ostaisin paketillisen laadukasta puhdasta punaista hennaa, jonka antaisin vaikuttaa hiuksissa reilusti (nelisen tuntia), tämän jälkeen esim. seuraavana päivänä toistaisin saman, mutta tällä kertaa… Lue lisää..

Daa
Daa
12 years sitten

Voiko hennaväreillä värjätä esim. kulmakarvoja? 🙂

Minna
Minna
11 years sitten

Hennasin hiukseni äsken ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen tosi tyytyväinen. Minulla oli hunajanvaaleiksi värjätyt ja luonnostaan vaalean hiirenväriset hiukset. Sekoitin puolet ja puolet Santen Strawberry blonden ja Santen Terran ja pidin värin 25 min päässä muovihupun alla. Lopputulos on erittäin kiiltävä luonnollisen näköinen väri joka on hyvin lähellä omaani. Tarkoitus oli päästä värjäyskierteestä eroon tummentamalla hieman vaalennusta ja luulen että onnistuin aika hyvin. Kamalalta se väri haisee kun sen päähän laittaa, mutta sehän haihtuu hiuksista sitten nopeasti ja tuloksena on kiiltävät ja kauniit hiukset. Jatkossa käytän kamomillashampoota vaaleutta korostamaan ja lämmitän luonnonvaaleat hiukseni esim. Santen Strawberry blondella. Aika ihanaa ettei… Lue lisää..

Mia
Mia
10 years sitten

Hei! Itse olen noin vuoden hennaillut. Väri on nyt aikalailla sama kuin sinulla kuvassa. Alkuperäinen värini on perus maantien harmaa ja tumman ruskealla värjäilin useita vuosia tukkaani. Ennen ensimmäistä hennausta tein pari värinpoistoa ja hennauksen jälkeen tulos oli aika shokeerava oranssi. Nyt vuosi kulunut noin ja hiuksissa kaunis ketun punainen väri. Tykkään todella paljon väristä. Ainut ongelma on että en saa väriä pysymään tyvessä ja tukkani kasvaa aika nopeaa vauhtia muutenkin, joten tyvestä väri on ruskean punertava ja loput latvoista ketun punainen. Aluksi se ei näyttänyt ollenkaan huonolta, mutta nyt en pidä kun pituutta tullut lisää. Mietin värinpoistoa tai vaallennusta,… Lue lisää..

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

Juu eipä tuohon ole mitään muuta ratkaisua kuin tyven blondaaminen. Itsekin värjäsin yli vuoden hennalla aloitettuani pelkästään sillä, joka aiheutti hiusten tummumisen kun oma väri kasvoi esiin. Kyllähän henna sen peitti, mutta väri oli tietenkin tummemman punainen kuin vanhan kestovärin päälle värjätty henna. Itse haluan pitää oman tukkani vaalean oranssina ja siksi mun tyvi nykyään blondataan ja sitten värjätään hennalla. Käytän edelleen sekaisin Santen Flame Redia ja Natural Redia. En ole ehdoton blondausaineen kanssa, sillä se ei ole samanlaista myrkkyä kuin ppd-johdannaiset. Muuta keinoa en tiedä, sillä kyllä siihen kunnon kemikaaleja tarvitaan, että väri saadaan pois. Vielä vuosi sitten tyveni… Lue lisää..

Mia
Mia
10 years sitten

Okei, kiitos tästä. Blondaamaan siis! 🙂

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.