Luopumisen taidosta

Viime viikkoina luopumisen teema on ollut pinnalla. Me kaikki jouduimme luopumaan ihanista helteistä ja päästämme vähitellen irti kesästä.

Omaa elämääni on koskettanut sukulaisen poismeno ja sen aiheuttama suru, joka tiivistyi viikonloppuna hautajaisissa. Olen myös päästämässä irti joistakin omista työprojekteistani, joiden kautta minulla ei enää ole annettavaa, eivätkä ne enää palvele omaa kehitystäni. Muutenkin elämässäni olen siirtymässä uuteen vaiheeseen, kun perheen vauva aloitti yläasteen. Hieman haikein mielin katselin vanhoja valokuvia mutta samalla olin otettu, kun sain viedä tyttäreni ensimmäisille meikkiostoksille.

Antautumisen ja irtipäästämisen tärkeydestä puhutaan paljon. Luopuminen vanhasta antaa sysäyksen kohti uusia päämääriä. Kivun hyväksyminen auttaa vapautumaan sen otteesta. Mutta miten oikeastaan on mahdollista antautua “olosuhteiden armoille” samaan aikaan, kun pyrkimys on suunnata täyttä vauhtia eteenpäin kasvun tiellä? Miten luopuminen auttaa eteenpäin?

Ensinnäkin on erotettava toisistaan luovuttaminen ja luopuminen. Kun löydämme itsemme umpikujasta, sen astisen kehityksemme kulminaatiopisteestä, tekee huonolla hetkellä mieli heittää hanskat tiskiin tai hieman paremmissa voimissa kaivaa kartta uudelleen esiin. Molemmat herättävät kipeitäkin tunteita, mutta luovuttamiseen liittyy epäonnistumisen tuskaa, jopa häpeää. Luopuminen taas herättää surua ehkä kaipausta mutta ei aiheuta arvottomuuden tunteita.

Hyvää tekevän luopumisen salaisuus on siinä, että kun lakkaamme vastustamasta, lakkaamme luovuttamasta voimaamme sille, mitä vastustamme. “The demon you swallow gives you it’s power and the greater life’s pain, the greater life’s reply.” (- Joseph Campbell). Pysymällä joustavana saat käyttöösi vastaasi heitettyjen haasteiden liike-energian.

Helpommin sanottu kuin tehty tosin, sillä haasteet aiheuttavat stressiä. Vuosituhansien aikana kehittynyt hengissäselviämisvaistomme kehottaa meitä tällaisessa tilanteessa valpastumaan ja jännittymään äärimmilleen. Tämä fysiologinen reaktio heikentää väistämättä kokonaisuuden havainnointia. Ilman harjoittelua tietoinen ajattelu tulee vasta selkäytimestä kumpuavien reaktioiden jatkeena. Tämä estää meitä toimimasta luovasti ja pääsemästä käsiksi sisäisiin voimavaroihimme, joita kipeästi tarvitsisimme haasteiden edessä.

Niinpä antautumistakin on harjoiteltava toistuvasti, jotta opimme hyödyntämään sitä elävässä elämässä. Kun opettelet tarkoituksellisesti päästämään irti, voit paremmin havainnoida ja arvioida tilannetta ja toimia sen mukaisesti. Sen sijaan, että antautuisit nyrkkeilymatsiin haasteita vastaan, voit treenata pehmeyttä ja joustavuttaa. Antautua kuin virran vesi, joka pyörteilee virrassa kivien ympärillä. Samalla kun pyrit neutraloimaan haasteiden herättämän tunnelatauksen, tulet vastaanottavaiseksi niiden sisältämälle energialle. Jonkin ajan kuluttua vaatii vain vähän mentaalista jumppaa muuntaa se voimaksi, joka kuljettaa sinua eteenpäin.

Konkreettinen esimerkki on vaikkapa kipu. Kun taistelee kipua vastaan, aiheuttaa kehossaan uusia jännityksiä ja tukoksia, jotka pahentavat kivun tuntemusta. Sen sijaan kivun hyväksyminen ja rentoutuminen (niin ristiriitaiselta kuin se ehkä kuulostaakin tällaisessa tilanteessa) auttaa parantamaan verenkiertoa ja tukee kehon korjaavia prosesseja. Kun hyväksyy oman haavoittuvuutensa, tulee eheämmäksi.

Jokaiseen aidosti luovaan prosessiin liittyy lupa suorittaa uusintaottoja. Todellinen luovuus, uudet keksinnöt ja kehitys edellyttävät huteja ja kiertoteitä. Selvitäksesi epäonnistumisista, menetyksistä ja vastoinkäymisistä anna itsellesi lupa tuntea täysin niihin liittyvät kielteiset tunteet. Vasta kun vastaanotamme elämän kaikkine kipuineen, voimme myös hyväksyä ja nauttia siitä täysiin siemauksin sekä luoda uutta.

Luopuminen on monimutkainen prosessi, jossa äly, intuitio ja voima kohtaavat. Thomas A Edisonia lainaten: Ei ole epäonnistumisia, vain lukuisia tapoja todeta, että voi toimia toisinkin.