Yleinen

Huolettoman kesänaisen must-have -paketti

01.07.2014, Jutta Ruonansuu

Aurinko piilottelee itsepintaisesti pilviharson takana, mutta ei hätää. Universumin säätoimistossa painetaan kyllä kohta play-nappia.

Vähintäänkin lähtökuoppiin kannattaa jo asettua. Optimisti nostaa hellemekon jo eteisen henkariin ja pakkaa biitsikassin. Bikinit ja aurinkovoiteethan sieltä jo löytyvätkin, vai mitä?

Viime viikolla pohdimme, että jos kutsu autiolle saarelle kävisi, mitkähän kolme kauneustuotetta pakkaisimme joko matkalaukkuun tai käsiveskaan. Kahvitaukogalluppimme jälkeen järkeilimme, että vastauksemme se taitaa olla ihan pätevä myös silloin, jos lähtö tulisi Keski-Euroopan kesäkaupunkien sykkeeseen, kesämökille saaristoon, jätskikioskin tuntumaan treffeille tai torille syömään mansikoita. Ja jos niikseen tulisi, kyllä nämä tuotteet kasvoilla sopisi kesäiltaan, jopa yöhönkin lähteä. (Sitten vain odotellaan, mikä näistä kutsuista toteutuu.)

Tuotekolmikosta tuli niin killeri, että päätimme koota siitä teille huolettoman kesänaisen must-have -paketin. Paketti on nyt myynnissä sekä Jolien verkkokaupassa että myymälässä.

paketti20

Olennaisimmat asiat kesäkasvojen näkökulmasta ovat kosteutus, kosteutus ja kosteutus.

Kesällä kasvot kiiltävät tavallista enemmän, joten voidetta mukavammalta saattaa tuntua pelkkä kosteuttava seerumi. Oma kesäseerumisuosikkimme on Absolutionin Anti-soif, joka sammuttaa kesäihon janon hetkessä. Aloe vera kosteuttaa ja toimii ihanteellisena after sun -raaka-aineena, kalottikukka antaa iholle raikkaan antioksidantticocktailin. Seljanmarja rauhoittaa, pehmentää ja tasoittaa väriä – ja kiitos teepuun, talinerityskin tasapainottuu.

Lopputuloksena iho on kimmoisa, napakka, kiinteä ja tehokosteutettu. Sitruksisen tuoksun levittely kasvoille antaa aamulla raikkaan herätyksen, illalla sen sijaan virkistää auringon paahtamia kasvoja. Luonnostaan kuiva iho vaatii seerumin jälkeen vielä voiteen, mutta normaalille sekä rasvoittuvalle sekaiholle Anti-soif on sellaisenaan paras mahdollinen kesäkaveri!

Koska kyse on huolettomuudesta ja käsilaukun tärkeimmistä vakiovarusteista, koolla on merkitystä. Niinpä kesäpakettimme sisältää Anti-soifin matkakoossa, jonka koko on 30 millilitraa. (Tuote ei ole myynnissä vakiovalikoimassamme, matkakoon arvo on 25 e.) Anti-soif on hyvä kesäkäsilaukun ja biitsikassin first aid -tuote, joka helpottaa hetkessä iholta kiristävää tunnetta ja orastavaa punoitusta. Olkapäiden ja kaulan iho kuivahtaa tunnetusti myös kaupunkilomilla, joten täsmätuote kannattaa pitää kassissa silloinkin, kun liihottelee pitkin kuumia kesäkatuja.

paketti6 paketti7

Kun iho on kosteutettu, kasvoille sivellään unelmankevyt meikkipohja, joka samalla suojaa ihoa auringolta mutta antaa myös lisähehkua ja tasoittaa värin. Tähän tarkoitukseen on vain yksi oikea valinta, ja se on Absolutionin Creme de Teint! Jos sävy on vielä alkukesästä liian tumma, voit sekoittaa tuotetta Anti-soifin kanssa keskenään, kunnes kasvosi päivettyvät. Kesällä ei myöskään haittaa, jos meikkipohja antaa vähän lämmintä lisäsävyä. Vaikka sävy on talvella osalle meistä liian tumma, pääsemme me vaaleimmatkin skandinaavittaret tähän tuotteeseen käsiksi sentään kesällä. (Onneksi, koska tuoksu ja koostumus vat täy-del-li-set.)

Pelkäksi meikkipohjaksi tätä hittituotetta ei kannata kuitenkaan leimata, sillä se sisältää valtavan määrän hoitavia raaka-aineita. Vihreä tee antaa antioksidanttivirkistyksen, aloe vera kosteuttaa. Italianolkikukka vilkastuttaa verenkiertoa ja tasoittaa kasvojen väriä kauniin tasaiseksi. Tuote jättää iholle kuultavan pinnan, jonka voi halutessaan puuteroida irtopuuterilla vielä mattaisemmaksi. Pitää rasvoittuvankin ihon pitkään mattaisena ja raikkaana.

Pikahoitavaa ja pikakaunistavaa, juuri kuten kesällä haluammekin.

paketti3 paketti5

Creme de Teint sisältää fysikaalisen aurinkosuojan. Uudehkolle tuotteelle ei vielä ole teetetty SPF-testiä mutta olemme saaneet Isabellelta luvan kertoa, että tuote on city proof, eli suojaa auringolta kevyessä lomahengailussa ja kesäkaupungin auringonpaisteessa (lienee jo testattu Pariisin kuumilla kaduilla). Enempää ei suojakerrointa mielestämme tarvitsekaan, ennen kuin siirtyy veden äärelle veneilemään tai biitsille pitkiksi ajoiksi loikoilemaan.

Kauneusmeediomme ennusti tästä Jolien kesän myydyintä tuotetta ja voimme kertoa, että päivä päivältä varmemmin näyttää siltä, että kohtalo on sinetöity.

paketti8 paketti4

Jos meiltä kysytään, heti hymyn ja unelmankevyen meikkipohjan jälkeen kesän olennaisin meikkituote on poskipuna. Sipaus hohtavan heleää persikkaa poskipäille, aurinkolasit nenälle ja hymyä – ja raikas kesälook on siinä! Kestosuosikin paikkaa poskipunavalikoimassamme pitää Zuiin mainio Peach, joka sisältää aavistuksen auringossa kimmeltävää metallinhohtoa, mutta ei kuitenkaan yhtään liikaa.

Peach on varma valinta kasvoille kuin kasvoille ja sopii kaikenikäisille kaunottarille, korostaa ruskettunutta ihoa kauniisti. Ota sipaus punaa siveltimeen, hymyile peilille ja pyöräytä sivellintä muutama hento kierros poskipäiden korkeimmilla kohdilla.

Kesäpaketti on myynnissä sekä myymälässämme että verkkokaupassamme, sen voit tilata tästä aina sunnuntaihin 6.7. asti!

Tuotteet normaalihinnoin ostettuina 91,80 e – kesäpaketin hinta 76 e.

paketti2 paketti9

(Tuotekuvat Jutta Ruonansuu)

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Tia
Tia
9 years sitten

Zuiin Peach poskipuna on ihana!!! Ehkä paras ostos ikinä. 🙂 Absolutionin meikkivoidekin on hankittuna, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla sitä kuin kerran kotona.. 😀 En pääse irti tuosta mineraalipuuterista… Joskus normikosmetiikan aikaan vaihdoin kerran mineraalimeikkipuuterin nestemäiseen Dioriin tms. niin mulle tuli näkyvät ihohuokoset nenän viereen, jotka on vieläkin siinä. 🙁 Sen jälkeen olen vierastanut noita nestemäisiä, mutta uskon kyllä että Absolution on aivan omaa luokkaansa. Hei mites muuten tuo ripsiväripuoli? Huomasin ettei verkkokaupasta saa enää Terre d’Ocin ripsaria!?!?! Mitä siis seuraavaksi? Colour Caramel leviää mulla ympäri yläluomia tunnin sisällä laitosta, kun ripset ottaa sinne kiinni :-/

Jutta Ruonansuu
Jutta Ruonansuu
9 years sitten

Tia, Peach on omakin kestosuosikkini! Älä turhaan pelkää nestemäistä meikkipohjaa, luonnonkosmetiikan puolella ne eivät tuki ihoa. Rohkeasti vaan kokeilemaan, huomaat kyllä ensilevityksellä, mistä tuote on niin sanotusti tehty. Ennustanpa, että olet pian sen vannoutunut käyttäjä, ja sullehan tarttuu aurinko heti, sävykin on varmaan jo nyt sulle hyvä. Itsehän saan vielä vähän odotella ja sekoitella anti-soifin kanssa koska olen (toistaiseksi) erittäin vaaleaihoinen. Hyvä on kyllä sekin kombo! Ripsiväripuolella on tosiaan haasteita, Terreltä ei ole hetkeen luvassa ripsiväriä valmistusteknisistä syistä. Joten kysymykseesi “mites tuo ripsiväripuoli” vastaan että hallussa on, mutta ihan vielä en voi kertoa enempää… Palaamme siihen!

Kira
Kira
9 years sitten

Moikka! Oih, tässä paketissa on just kaikki mitä tällä hetkellä tarvitsen! Lähetättekö tilauksia ulkomaille (tarkemmin sanottuna jenkkeihin)? Tai onko teillä suositella hyvää jälleenmyyjää täällä, kenellä olisi myynnissä näitä kyseisiä tuotteita? Ihanaa kesää! Kira

Tia
Tia
9 years sitten

Nyt on pari päivää testattu Absolutionin meikkivoidetta. Oooo.. Voide on täydellinen! Aivan ensimmäisellä kokeilukerralla tein amatöörivirheen eli laitoin meikkivoidetta sormenpäille ja hieroin kasvoihin, no sitä tuli tietenkin liian paksu kerros. Kun laittaa voidetta kämmenselälle ja siitä levittää kasvoille tulos on täydellinen! Meikkivoide pitää kiillon poissa ja kasvot suorastaan hehkuvat. Meikkivoiteen hoitavat vaikutukset ihan oikeasti tuntuvat myöhään yöhön asti! Ei tule lainkaan fiilistä, että nyt on pakko päästä pesemään kasvot. Itse kiinnitin meikkivoiteen Colour Caramelin ihanalla seitinohuella silkkipuuterilla. 🙂

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.