Työpisteeni vieressä on Pellon varikolta ostettu vanhan ajan käännettävä liitutaulu, joka oli menossa alunperin roskiin. Varikolla työskennellyt ystäväni Sarita oli kuitenkin pelastanut taulun ja se päätettiin maalauttaa vihreästä mustaksi. Minä bongasin taulun varikon Facebook-ryhmästä ja niin yksi kaunis päivä viime lokakuussa me ajoimme Pelloon liitutaulun noutoreissulle, hassua.
Liitutaulu etsii vielä paikkaansa meillä, mutta sen nykyinen sijainti työpisteeni vieressä mahdollistaa sen, että myös taulu saa jokapäiväisen aurinkoannoksensa työpisteen pikkuikkunoista. Muistan, kun kirjoitin tauluun viime vuoden puolella Welcome home-tekstin odottaen sitä, että ihan kohta pääsee jo takaisin kotiin — siinä se teksti möllöttää vieläkin. Haluan vielä hetken hautoa muistoja ennen kuin pyyhin sen pois. No, ainakin se on nyt tallessa näissä kuvissa.
Tämän kirppislöydön tein kahdella eurolla viime syksynä. Kauppaan sisältyi myös 6 metrin homeenhajuinen johto, joka sai lähteä kaatopaikalle. Lampulle on jo paikkakin, mutta minä olen hukannut laatikon, joissa ulkomailta tilaamani eriväriset kangasjohdot ovat. Eiköhän se löydy, kun päästään viimeisten muuttolaatikoiden kimppuun.
Taulun muista taiteiluista vastaavat Ryan, 5 vuotta ja Ray, 3 vuotta— eikö olekin hellyyttäviä? Vasemman puoleinen miniukkeli on Ryan ja oikeanpuolinen hujoppi meidän Tuomas. Huomatkaa myös sydän siinä heidän välissään, lapset ne osaavat aidosti rakastaa ja olla rakastettavia.
Nuo pikkupoikaset asuvat harmittavan kaukana meistä, joten nämä piirrokset muistuttavat minua jokaisena työpäivänäni noista suloisista vilkereistä. Toivottavasti näemme taas pian, terveiset vain sinne etelään!
Liitutaulu oli hyvä ostos, joka sentin arvoinen.
