Yellowmood

Viikonlopuista ja parisuhteesta

12.04.2014, Hannamari Rahkonen

mandragora_teekauppa_capuccino_espresso_teapigs-yellowmood 6

Rakastan viikonloppuaamuja.

Ei siinä, että arkiaamuissa olisi mitään vikaa — herään rauhassa ja tiettyjen aamurutiinien jälkeen asetun työpöydän ääreen kaikkien mukavien töideni äärelle. Arkiaamuisin mies on ennättänyt jo juosta omiin töihinsä, kun itse vasta heräilen uuteen päivään. Meidän arkiaamuissa ei ole puhettakaan mistään aikaisesta rauhallisesta aamiaisesta tai lehden rauhassa lukemisesta, mutta toisin se on viikonloppuna, jolloin heräillään yhdessä ilman sen kummempaa kiirettä.

mandragora_teekauppa_capuccino_espresso_teapigs-yellowmood 7

Tykkään työstäni todella paljon, mutta päätin loppuvuonna, että kun muutamme takaisin kotiimme niin laitan arjen rullaamaan töideni suhteen aivan eri tavalla kuin ennen. Päätin olla tekemättä töitä viikonloppuisin lukuunottamatta erityistilanteita, joita tietysti aina välillä tulee eteen ja lisäksi poistin puhelimestani Facebook-applikaation, koska huomasin sen olevan liian suuri aikasyöppö.

Kaikki nuo päätökset tulivat jostain mielen sopukoiden perältä ihan yhtäkkiä, mitta tuli niin sanotusti täyteen. Ja tiedättekö, oloni on vapautuneempi kuin aikoihin! On mahtavaa tuntea hallitsevansa somea kuin olla somen hallittavana, aina ei tarvitse olla tavoitettavissa.

mandragora_teekauppa_capuccino_espresso_teapigs-yellowmood 10

Viikonlopuista kun on voinut nautiskella nyt aivan eri tavalla kuin ennen, sillä päätös riisua tuo aika kokonaan työjutuista ja pyhittää viikonloput jollekin ihan muulle kuin työlle on antanut niin paljon lisää pattereita — maanantaisin on taas kiva tehdä töitä, kun on pari päivää kerryttänyt henkistä saldoa. Vapaa-aika on kullanarvoista paitsi luovassa työssä, myös parisuhteessa.

Me ollaan Tuomaksen kanssa oltu aina rennolla tavalla tarkkoja siitä, että yhteistä aikaa löytyy, koska sitä niin helposti luisuisi vain sellaiseen aivottomaan eloon, jossa ei edes loppupeleissä tuntisi toista. Tai jossa toinen on koneella ja toinen puhelimen äärellä, tietänette mistä puhun?

Yhteisen vapaa-ajan eteen vaaditaan tietysti töitä, mutta kyllä se on yksi sellaisia asioita elämässä, johon pitääkin olla valmis nappaamaan aikaa. Ei sitä tarvitse olla mitään hienoja suunnitelmia ja kalliita ravintolaillallisia, koska ainakin meille se yhteinen kiireetön vapaa-aika auttaa säilyttämään hyvän keskusteluyhteyden ja sitä kautta tosi avoimet välit, jossa toista on helppoa rakastaa. Silloin on myös todella helpompi ja ennen kaikkea mukavampaa tehdä asioita yhdessä.

Se viisas, joka on joskus lausunut, että kannattaa mennä oman parhaan ystävänsä kanssa naimisiin, oli niin oikeassa. Sitähän se parisuhde parhaimmillaan on, elinikäistä ystävyyttä. Sellaisessa ystävyydessä tunnetaan toisensa läpikotaisin, mutta osataan antaa myös sitä omaa tilaa ja happea.

mandragora_teekauppa_capuccino_espresso_teapigs-yellowmood 12

Meille on myös sopinut hirveän hyvin se, että tingimme mieluummin rahasta kuin vapaa-ajasta mikä siis tarkoittaa sitä, että minä teen pääsääntöisesti osa-aikatöitä ja mun mies tekee neljäpäiväistä työviikkoa. Varmasti jokaisessa parisuhteessa tarvitaan omaa tilaa, täysin omaa tekemistä kaiken yhdessäolon vastapainoksi ja se on mun mielestäni todella tärkeää. Ainakin itse olen kokenut, että kun molemmat saa vapaasti tehdä niitä omia juttujaan niin se tuo siihen parisuhteeseen iloa ja erilaista sisältöä.

Remontti oli meille molemmille todella väsyttävää aikaa ja välillähän sitä sitten pinnakin kireni tavallista useammin, mutta se muistutti meitä siitä, että tämä meidän tavallinen tehdään vähemmän töitä ja eletään enemmän-elämäntyyli on ollut tosi hyvä valinta. Me ollaan huomattu, että ne parhaimmat keskustelut syntyy itsestään aina silloin, kun molemmilla on ollut rentoa vapaa-aikaa ilman kiirettä.

mandragora_teekauppa_capuccino_espresso_teapigs-yellowmood 13

Tämä viikonloppu poikkeaa ihanalla tavalla tavallisesta sillä ajelimme eilen rakkaan perheemme luokse Pohjois-Pohjanmaalle juhlistamaan Tuomaksen isovanhempien 50-vuotishääpäivää. On uskomatonta miettiä mitä kaikkea noihin mummun ja papan 50 yhteiseen vuoteen onkaan mahtunut, mutta ajatella, etteivät mitkään asiat ole heitä erottaneet, vaan hitsanneet heidät vielä tiiviimmin yhteen. En voi edes kirjoittaa sanoiksi sitä, miten paljon arvostan tällaista sitkeyttä ja rakkautta, joka on saanut heidät pysymään yhdessä.

Kyllä tuossa 50 yhteisessä vuodessa riittää tavoitetta meille nuoremmille ja samalla se muistuttaa kauniisti siitä, että elinikäinen rakkaus on mahdollista <3

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
9 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
June
June
9 years sitten

Ihana teksti, ja niin totta omallakin kohdallani. Yhteiselo elämäni ihmisen kanssa on tosin vasta alkutaipaleella, mutta onneksi hän onkin paras ystäväni. 🙂 <3

Jutta Ruonansuu
Jutta Ruonansuu
9 years sitten

Kiitos kauniista tekstistä ja kauniista muistutuksesta. <3

SiniS
SiniS
9 years sitten

Kaunis teksti ja tärkeitä asioita, kiitos myös minun puolesta! 🙂

Parisuhdepohdiskelija
Parisuhdepohdiskelija
9 years sitten

Ihanasti kirjoitettu! <3 Jaan aika ison osan ajatuksistasi, ja parisuhde on aihe, josta minulla jostain syystä on paljon ajatuksia muutenkin. Itse uskon siihen, että rakkaustarinoita voi olla monenlaisia, niin alkuja kuin loppujakin, (ja että ero ei aina tarkoita epäonnistumista), mutta pidempi onnellinen parisuhde vaatii sen, että toisesta ainakin kehittyy se paras ystävä, tai yksi niistä. Välillä olen aika hämmentynytkin siitä, miten paljon niitä parisuhteita tuntuu olevan, joissa omista tunteista ja ajatuksista vaietaan ja toisen ajatuksista tehdään oletuksia ilman että niistä puhutaan. Minusta se ei kuulosta parisuhteelta siinä mielessä kuin sellaisen itse ymmärrän, vaikka rakkautta siinä varmasti onkin. Minusta minun elämäni… Lue lisää..

taateli99
taateli99
9 years sitten

Ihana kirjoitus ja ihanat kuvat. Minua kiinnostaa mistä olet hankkinut noi kahvikupit asetteineen?? Kivan malliset. Juuri tuon tyyliset on hakusessa.

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Kiitos kommentistasi June ja onnea teille <3

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

<3

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Kiitos valtavan paljon pitkästä, mielenkiintoisesta ja syvällisestä pohdinnastasi! Pidän itse onnistuneen parisuhteen tärkeimpinä kulmakivinä ennen kaikkea samanlaista arvomaailmaa, tietysti niitä toimivia kemioita ja näiden lisäksi halua sekä kykyä kommunikoida ongelmatilanteissa. En tiedä muista, mutta me vain tiesimme heti olevamme toisillemme luodut 🙂 Toisen persoonallisuuden muuttaminen ei minun mielestäni pitäisi olla parisuhteessa minkäänlainen lähtökohta, se on paitsi hyvin aliarvioivaa, myös valtava rasite. Vastatakseni vielä kysymykseesi, olen itse asiassa ihmetellyt paljonkin sitä, kun ihmiset puhuvat kriisivuosista odottaen niitä. Minulle tulee siitä sellainen vastareaktio tavallaan, kuulen, mutta se menee heti toisesta korvasta ulos — vähän samaan tapaan kuin sellaisen ihmisen valitukset, joka valittaa… Lue lisää..

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Hei taateli, nämä espressokupit ovat kahvikauppa Mandragorasta, en ole ihan varma ovatko vielä myynnissä julkisesti 🙂 Sarjaan kuuluvat myös ihanat tee- ja capuccino-kupit. Kysäisen Mandragoran Blankalta, koska tulevat myyntiin ja vastaan sinulle sitten uudemman kerran tässä kommenttiketjussa 🙂

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.