Yellowmood

Infrapunasauna 2/3: Infrapunasaunan terveysvaikutukset

04.06.2014, Hannamari Rahkonen

Yhteistyössä Saunarannan kanssa.

saunaranta_infrapunasauna_infrapunaterveys_infrapunakalvot_yellowmood 1

Infrapunasauna on yksi aikamme hehkutetuimmista terveysilmiöistä. Terveysvaikutukset lupaavat suuria, mutta mihin infrapunasaunan teho oikeasti perustuu ja onko infrapunasauna kannattava investointi omaan kotiin? Kodissamme tehtiin viime syksynä suuri remontti, joka käsitti myös kylpyhuoneen sekä saunan ja tiesimme alusta asti haluavamme perinteisen kiuassaunaan kumppaniksi infrapunasaunan. Infrapunakalvot olivat paitsi helpot asentaa, myös esteettisesti miellyttävät, sillä ne jäivät kokonaan saunapaneeleiden taakse.

Kolmen kuukauden käyttökokemuksella infrapunasaunan hankkimispäätös on osoittautunut erittäin onnistuneeksi sekä hyödylliseksi valinnaksi, varsinkin kun elämäntapaamme kuuluu aktiivinen liikkuminen. Kerron teille omia kokemuksiamme seikkaperäisemmin tämän juttusarjan kolmannessa osassa, mutta tänään keskitymme enemmänkin infrapunasaunan toimintaperiaatteisiin sekä terveyshyötyihin — lähdetäänpäs selvittämään mistä infrapunasäteissä on kysymys ja mihin infrapunasaunan terveyshyödyt oikein perustuvat.

saunaranta_infrapunasauna_infrapunaterveys_infrapunakalvot_yellowmood 2

Infrapunasauna ei ole mikään uusi keksintö, sillä jo vuonna 1917 USA:ssa kehitettiin ensimmäinen infrapunasauna. Nykyisin valikoimissa olevien infrapunasaunojen idea on peräisin kuitenkin Japanista vuodelta 1965. Infrapunasäteilyä on tutkittu jo vuosikymmeniä ja sen syväpuhdistavista vaikutuksista puhutaan paljon erilaisissa tieteellisissä tutkimuksissa, joita löytää nykyään useita.

Infralämpösauna eroaa tavallisesta saunasta siten, että suhteellisen matalassa lämpötilasta huolimatta se saa aikaan voimakasta hikoilua, koska kudokset lämpenevät infrapunasäteilyn vaikutuksesta syvältä. Infrapunasäteilyn ansiosta kehomme solujen lämpötila nousee optimaalisesti 38,5 asteeseen, jolloin kehossa käynnistyy ikään kuin keinotekoinen kuume. Siinä missä perinteinen sauna lämmittää kudoksiamme vain yhden sentin syvyydeltä, pääsee infrapuna lämmittämään kudoksiamme noin 4-5 cm syvyydeltä ja jopa kolminkertaistaa hikoilun määrän perinteiseen saunomiseen verrattuna.

Infrapunasäteilyn luoman keinotekoisen kuumetilan avulla solujemme lämpötila nousee, hikoilumme kohoaa intensiiviseksi matalassa lämpötilassa ja kehomme alkaa myös tuhoamaan turhia bakteereja sekä viruksia. Infrapunasaunan vaikutukset ovat aineenvaihduntaamme, vastustuskykyämme sekä elimistömme puhdistumista ajatellen nelinkertaisesti tehokkaampia perinteisen saunan vaikutuksiin verrattuna.

saunaranta_infrapunasauna_infrapunaterveys_infrapunakalvot_yellowmood 3

Infrapunasäteilyllä itsessään tarkoitetaan energiaa, joka lämmittää kohteensa ilman, että se lämmittäisi ympäröivää ilmaa. Perinteinen sauna päinvastoin lämmittää ympäröivän ilman, jolloin harva meistä kykenee viipymään löylyissä kauaa. Infrapunasäteily tuntuu ihollamme yhtä miellyttävänä lämpönä kuten auringonsäteetkin lämpiminä kesäpäivinä, ovathan nekin infrapunasäteitä. Pitkäsäteinen infrapuna menee syvälle kehoon ja muuttuu valoenergiasta lämpöenergiaksi, jolloin kudoksiemme lämmetessä elimistömme alkaa hikoilemaan syvemmältä ja haitallisten kuona-aineiden irtoaminen kudoksistamme tehostuu huomattavasti.

Infrapunasauna on lämpötilaltaan 35-60 astetta ja vaikka lämpötila on matala, on säteiden syvälämmittävän vaikutuksen vuoksi nesteytyksestä tärkeää huolehtia tunnollisesti. Hikoilun käynnistyessä elimistömme tekee luopumistyötä kuona-aineiden lisäksi myös mineraalivarastoistamme, joita se tarvitsee puhdistustoimenpiteisiinsä. Infrapunasäteilyn avulla meidän on mahdollista tukea elimistömme jatkuvasti käynnissä olevaa puhdistustyötä, jossa se yrittää päästä eroon mm. sinne kuulumattomista raskasmetalleista, ympäristösaasteista, ruoan sekä kosmetiikan mukana tulevista kemikaaleista sekä erilaisista xenestrogeeneistä.

Kehon puhdistustoimenpiteissä on aina kyse kokonaisuuksista, ei koskaan vain jostakin yhdestä erillisestä tuotteesta, taikatempusta tai ihmevitamiinista. Voimme huolehtia kokonaisuudesta ravitsemalla itseämme värikkäällä ja puhtaalla luomuruoalla, käyttämällä ihollemme vain sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, nesteyttämällä solujamme sekä kudoksiamme puhtaalla vedellä, ajattelemalla positiivisesti ja liikkumalla säännöllisesti kehollemme sopivalla tavalla. Näiden tärkeiden perusasioiden lisäksi voimme kiihdyttää aineenvaihduntaamme sekä huolehtia kehomme puhdistustoimenpiteistä niin luonnonmukaisilla lisäravinteilla kuin eittämättä turvallisella sekä tehokkaalla infrapunasaunalla.

saunaranta_infrapunasauna_infrapunaterveys_infrapunakalvot_yellowmood 4

NASA:n 80-luvulla tehdyissä tutkimuksissa todettiin infrapunalämmön olevan paras tapa astronauttien verenkiertotoiminnan ylläpitämiseksi ideaalisella tasolla pitkillä avaruuslennoilla. Tämä havainto tehtiin siihen tosiasiaan pohjautuen, että infrapunasäteilyt parantavat verenkiertoa, jolloin aineenvaihduntamme kiihtyy sen seurauksena, että keho tekee koko ajan työtä viilentääkseen itseään samalla kun sydämen lyöntitiheys nousee. Näissä verenkiertoon liittyvissä tutkimuksissa on todettu infrapunasäteilyn nostavan verenkiertoa tavallisesta kolmesta litrasta minuutissa jopa 6-7 litraan minuutissa ja tuo kehossamme syntyvä tila vastaa jatkuvaa liikuntasuoritusta, jolloin verenkierto lisääntyy ja alkaa viedä hyvin hapetettuja verisoluja kaikkiin elintärkeisiin jäseniimme.

Infrapunasauna lämmittää solujamme kymmenen kertaa tehokkaammin kuin perinteinen sauna ja säännöllisellä käytöllä voidaan saada hyviä hoitotuloksia esimerkiksi selluliitin, iho-ongelmien, immuunisairauksien ja muiden kehomme tulehdustilojen suhteen. Infrapunasaunaa suositellaan käytettäväksi vähintään 30 minuuttia kolme kertaa viikossa kuukauden ajan. Itse huomasimme infrapunasäteilyn positiiviset vaikutukset kyllä jo parin viikon käytön jälkeen, mutta tämä on varmasti yksilöllistä. Infrapunasaunan konkreettista vaikutusta voi havainnollistaa se fakta, että yksi käynti vastaa 5-10 kilometrin lenkkiä, joka vastaa kulutuksena noin 300-600 kaloria henkilöstä riippuen.

Seuraavassa juttusarjan osassa pureudutaan minun ja mieheni käyttökokemuksiin, odotan innolla tämän viimeisen postauksen kirjoittamista, sillä olemme olleet positiivisesti yllättyneitä infrapunasaunan vaikutuksista.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.