Toimitus

Streetwise John Masters Organics

09/09/2014, Nina Tawast

Muuan superlatiivien suurkaupunki on toimistollamme ajankohtainen teema, sillä eräs tiimimme jäsenistä palaa ennen pitkää tutkimusmatkaltaan Lower East Siden rosoisilta kujilta pursuten uuden mantereen luonnonkosmetiikan kiehtovia tuulia ja itärannikon hillittyä charmia. Voimme jo sivumennen kuiskata teille, että tuolta sateenkaaren päästä on löytynyt parhaimman mahdollisen luonnonkosmetiikan kimaltelevalle estradille uusia tähtituotteita, joista pääsemme nauttimaan vielä ennen kuin joulupukki valjastaa kulkueensa pohjoiselle yötaivaalle. Ripaus Gotham Cityn tunnelmaa taisi kuitenkin jo lennähtää Jolie shopiin ja webshopiin, ehkä huomasittekin?

Johnmasters_yellowmood_hannamarirahkonen_jolie 3 (1)

Jos hetkeksi kuvittelet itsesi SoHon tiilisten ja valurautaisten loftien paloportaille, mennyttä maailmaa henkivien teollisuusrakennusten boheemielämän ja julkkisten näyttämöksi muuttuneeseen tunnelmaan, kirjavien katukauppiaiden, värikkään väestön ja kuppiloista kutsuvan kahvin tuoksun keskelle, voit kenties päästä lähelle John Masters Organicsin estetiikkaa.

Olemme Joliessa keskittyneet viime aikoina testaamaan luonnonkosmetiikan hiustuotteita tarjotaksemme teille lisää loistavaa ja luotettavaa valikoimaa. Olette jo ottaneet omaksenne esimerkiksi Madaran hinta-laatusuhteeltaan erityisen hyvät ja riittoisat shampoot ja hoitoaineet sekä Neal’s Yard Remediesin hellät ja kiitellyt Nurturing Roset

John Masters Organics on hiusalan ammattilaistason sarja, jonka myötä haluamme tarjota kampaamotuotteita käyttäville asiakkaillemme vaihtoehdon. Laatu- ja luonnonkosmetiikan saralla valveutuneet asiantuntija-asiakkaamme ovat suositelleet ja odottaneet tulokasta, ja olemme täysin ihastuksissamme sen potentiaalista testikauden kokemusten ja tulosten tiimoilta. Rakennetta ja kosteutta on tarjolla todellakin ammattimaisella kädellä ja apuja löytyy myös ongelmahiuksille sekä hiuspohjan haasteisiin. Lisää tuotteista ja niiden ominaisuuksista voit lukea webshopista sekä tämän viikon aikana Jolien Toimituksen blogista.

Johnmasters_yellowmood_hannamarirahkonen_jolie 1 (1)

Jo 20 vuotta sitten hiusmuotoilija John Masters avasi ensimmäisen salonkinsa New Yorkin SoHoon. Siitä saakka hän on tehnyt tiiminsä kanssa pitkäjänteistä kehittämistyötä mullistaakseen käsityksen luonnonmukaisesta, luksuksesta ja ympäristöystävällisestä hiustenhoidosta. John Masters käyttää tuotteidensa valmistuksessa terapeuttisia, innovatiivisia ja laadukkaita raaka-aineita ilman keinotekoisia tuoksu- tai väriaineita ja on voittanut ekologisuudestaan lukuisia palkintoja suuren meren takana. Tuoksuista olemmekin haltioissamme, sillä ”Johnit” sisältävät täydellisen puhtailta ja aidoilta tuoksuvia herkullisia ainesosia. Aloeta, laventelia, ruusua, avokadoa, sinkkiä, sitruksia, nerolia, salviaa, hunajaa ja rakkolevää tanssahtelee parhaillaan myymälämme jokaisessa nurkassa. Oi miltä näillä saakaan tuoksumaan kylppärinsä ja treenikassinsa?

New Yorkin urbaaneissa seurapiireissä John Masters tunnetaan erityisesti wellness-julkimoiden omimana lifestyle-brändinä ja sen käyttäjiksi ilmoittautua esimerkiksi Gwyneth Paltrow, Jessica Alba, Sarah Jessica Parker sekä Jake Gyllenhaal. Pelkistetyn, hillityn ja tyylikkään ulkoasunsa ja monipuolisen käytettävyytensä vuoksi tuotteet sopivat loistavasti myös miehille.

Johnmasters_yellowmood_hannamarirahkonen_jolie 2 (1)

Teksti Molla Jelkänen

Kuvat Jolie

Tekstin avainsanat: Hiustenhoito, Hiusviikko, John Masters Organics, Jolie shop, New York

avatar
2 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
2 Kommentoijat
Nina TawastPäivi Viimeisimmät kommentoijat
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Päivi
Vieras
Päivi

Jee! Tää pörröpää haluaa ainakin kokeilla asap! 🙂

Nina Tawast
Vieras
Nina Tawast

Kiva kuulla, Päivi! Täällä myös muutama leijonanharjainen pörröpää on saanut apua “Johneista”. Pörröisille hiuksille sopivista, hoitavista muotoilutuotteista kerromme lisää loppuviikosta!

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.