Meikit

Meikkipussin kevätsiivous: siveltimien vaihtopäivät

11.03.2014, Katja Kokko

Nyt kun ihon kevätsiivous on käyty läpi perusteellisesti, on aika toteuttaa siivousoperaatio myös meikkipussille! Kuinka monen meikkipussin sisukset ovat pinttyneet irtopuuterista sekä poskipuna-luomiväri-pölystä ja kuinka monen puuterirasiassa on epämääräisiä jäänteitä (kökkäreitä) meikkikynistä? (Allekirjoittanut viittaa). Entäpä milloin viimeksi päivitit meikkisiveltimesi? Tai pesit ne?

Joliessa vietetään tällä viikolla siveltiminen vaihtopäiviä!

_MG_6880

Onnistuneen meikin perusedellytys ovat hyvät siveltimet. Olipa kyseessä sitten luonnollinen nudemeikki tai dramaattisen tummat sumusilmät, hyviä siveltimiä ei korvaa mikään. Usein siveltimiä tulee kuitenkin kohdeltua hieman kaltoin ja pestyä liian harvoin. Paraskin sivellin kärsii ja nuhjaantuu, jollei sitä huolla säännöllisesti. Siveltimille onkin syytä antaa kunnon pesu vähintään kerran tai kahdesti kuukaudessa ja rasvaisille sekä nestemäisille väreille käytetyt siveltimet tulee puolestaan pestä joka ikisen käytön jälkeen. Jos ihossa on epäpuhtauksia, kannattaa poskipuna- ja puuterisivellin pestä vähintään kerran viikossa. Pesuun kannattaa käyttää hellävaraista saippuaa, joka ei syövytä siveltimistä liimauksia.

Yhdellä luomivärisiveltimellä on myöskin miltei mahdoton loihtia hyvää silmämeikkiä – perussettiin kuuluu iso ja napakka luomivärisivellin, jolla onnistuu luonnollinen päivämeikki sekä tummat sumusilmät, kunnollinen häivytyssivellin sekä viistopäinen sivellin, joka on myös monikäyttöinen: sillä voi häivyttää rajauksen, varjostaa alaripsen tyven sekä käyttää kulmakarvaväriin. Halutessaan settiä voi vielä täydentää. Lisää erilaisista siveltimistä voit lukea Meikkisiveltimien ABC:sta.

_MG_6822 _MG_6818 _MG_6832

Jotta siveltimet kestäisivät hyvänä mahdollisimman pitkään, ne kannattaa säilyttää vaikka omassa purkissaan sen sijaan, että ne lojuvat irrallaan meikkipussissa. Meikkipussiin voi sitten hankkia pari pakollista sivellintä vaikka erikseen, jos siveltimiä täytyy kuskata mukana. Ja muistakaahan myös tarkistaa poskipuna- ja puuterisiveltimienne kunto.

Inspiroivia meikkipussin siivoushetkiä! Kun välineet on päivitetty ajan tasalle, onkin luvassa sitten niitä meikkivinkkejä siveltimien käyttöön! Stay tuned!

_MG_6871

Kuvat Katja Kokko

 

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
3 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Augusti
Augusti
10 years sitten

Kyselisin hieman muusta aiheesta. Ostin Joliesta vastikään ensimmäistä kertaa ihonhoitotuotteita, ja tässä siis muutama kysymys niihin liittyen. Kasvojenpuhdistusaineeni on Mia Höydöltä, Kaunis taisi olla tuotteen nimi. Luin äskettäin, että luonnonkosmetiikan puhdistusaineet levitettäisiin kuivalle iholle. Kerran tätä kokeilin, mutta se tuntui hieman oudolta. Miten ohjeistaisit oikeaoppiseen käyttöön? Suihkussa ollessani tuskin alan kasvoja kuivata, mutta niinä iltoina, kun en käy suihkussa, jätänkö kasvot kostuttamatta ennen aineen levitystä? Ja onko niin, että aamuisin riittää pelkkä kasvovedellä (minulla Patykan ruusukasvovesi) pyyhkiminen? Toinen kysymyssarjani koskee niitä sinisissä lasiputeleissa olevia kasvorasvoja, joista yhden omistan itse. Tuotteen tarkalla nimellä ei taida olla tässä yhteydessä väliä. Onko normaalia,… Lue lisää..

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

Eipä tähän puhdistusaineen levittämiseen ole mitään oikeaa protokollaa – jos sinusta tuntuu paremmalta levittää putsari kostealle iholle suihkussa, tee toki niin, luota omaan hyppystuntumaan. Kuivalle iholle levittäminen on neuvo niille, jotka ovat tottuneet tai pitävät oikein tuhtia ja tanakkaa vaahtoa muodostaviin synteettisen kosmetiikan putsareihin. Luonnonkosmetiikan sallimilla raaka-aineilla kun on vaikeampi päästä tuommoiseen koostumukseen, siitä siis johtuu tämä neuvo. Aamuisin pelkkä kasvovesi riittää, ei tarvitse pestä ihoa putsarilla enää. Sinisessä lasipurkissa oleva voide Neal’s Yard Remediesin. NYR on tunnettu siitä, että käyttää raaka-aineina todella luonnollisia ja luomua kaikessa mikä vain on mahdollista. Heillä ei ole siksi emulsioissaan edes luonnonkosmetiikassa sallituista emulgaattoreista… Lue lisää..

Augusti
Augusti
10 years sitten

Kiitos vastauksesta, sain siitä paljon tietoa! Vielä en ole huomannut positiivisia muutoksia, mutta toiveissa ne tietysti olisivat! Poskipäilläni on kyllä tavallista enemmän näppylöitä, jotka kenties johtuvat uusiin aineisiin totuttelemisesta.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.