Kauneus

Meikkisiveltimien ABC

02.06.2012, Katja Kokko

Hyvät meikkisiveltimet ovat onnistuneen meikin perusta. Yleisin syy suttuiseen silmämeikkiin on liian pienellä luomivärisiveltimellä tumman luomivärin tihruttaminen, jolloin jäljestä tulee kaikkea muuta, kuin tasainen. Luomivärin häivytys pumpulipuikolla, kuulostaako tutulta? Laadukas häivytyssivellin on yksi tärkeimmistä välineistä siistin silmämeikin loihtimisessa. Meikkisiveltimet ovat investointi ja oikein hoidettuna ne kestävät vuosikausia.

Stop tihruttamiselle, tässä tulee meikkisiveltimien ABC!

Luomivärisiveltimet

Siveltimiä valmistetaan sekä synteettisestä että aidosta karvasta. Molemmille karvalaaduille löytyy omat käyttötarkoituksensa, mutta täysin vegaani on sivellinasioissa mahdotonta olla. Luomivärin levittäminen synteettisellä siveltimellä on kuin antaisi parturille paperisakset. Siksi luomiväreille kannattaa valita aitokarvaiset siveltimet. Yhdellä siveltimellä ei myöskään pötkitä vielä kovin pitkälle, ainakaan jos haluaa loihtia jotain nudemeikkiä voimakkaampaa.

Luomivärisiveltimet

Hyvä luomivärisivellin on paitsi aitoa karvaa, myös napakka ja tarpeeksi iso, reilu sentin levyinen. Siveltimiä voi hankkia kaksi – tummalle ja vaalealle värille omansa (kuvassa kaksi alimmaista sivellintä). Jos haluaa pihistää jossain, niin se kannattaa tehdä vaalean luomivärin kanssa, sillä vaaleassa värissä epätasaisuudet eivät erotu niin selkeästi. Sen sijaan tumman luomivärin levittämiseen kannattaa aina käyttää reilun kokoista sivellintä. Isolla siveltimellä väri levittyy tasaisesti, kiinnittyy luomelle hyvin eikä väri karise niin helposti.

Alaluomelle ripsien tyveen tumman luomivärin levittäminen onnistuu parhaiten napakalla, tylpällä ja pienellä siveltimellä (kuvassa musta sivellin) tai viistopäisellä siveltimellä (alla olevassa kuvassa). Silmän ulkonurkkien tummentamiseen sopii pieni ja litteä sivellin (kuvassa ylimmäisenä). Pieni sivellin on myös hyvä yleissivellin tarkkaan työskentelyyn olipa kyseessä sitten silmien ulko- tai sisänurkat.

Reilun kokoisen luomivärisiveltimen lisäksi meikkisiveltimien must have on viistopäinen sivellin. Paitsi että se toimii loistavasti alaluomen varjostamiseen ripsien tyvessä, se on kynärajauksen häivyttämiseen ehdoton työkalu. Rajauksen pehmentämisen lisäksi viistopäinen sivellin sopii myös kulmakarvoille, jos ne tykkää huolitella luomivärillä kulmakynän sijasta.

Viistosivellin

Mikäli luomilleen sutii vaalean värin lisäksi myös tummaa väriä, on syytä panostaa myös laadukkaaseen häivytyssiveltimeen. Niitä on kahdenlaisia: pulleita ja pyöreitä sekä pulleita ja leveitä. Tykkäsipä pehmentää tumman luomivärin reunat kummalla tahansa, molemmille ominaista on napakkuus – lörpällä häivytyssiveltimellä saa sutia vain tyhjää. Hyvä häivytyssivellin on noin sentin levyinen.

Häivytyssiveltimet

Silmienrajaussiveltimet

Nestemäiselle eye linerille kannattaa hankkia oma sivellin, vaikka eye liner-pulloissa sellainen onkin yleensä valmiina. Pitkävartinen rajaussivellin helpottaa kuitenkin työskentelyä, sillä varsi antaa kädelle hyvän tuen. Laadukas rajaussivellin on napakka, teräväkärkinen eivätkä sen karvat harota. Rajaussivellin voi olla joko synteettistä tai aitoa karvaa ja siveltiä löytyy myös taitetulla kärjellä, joka voi helpottaa rajauksen piirtämistä. Silmiä ei suinkaan tarvitse rajata nestemäisellä värillä, vaan kynä sopii rajaukseen yhtä hyvin. Kynällä tehty rajaus täytyy kuitenkin aina pehmentää ja siihen sopii jo aiemmin mainittu viistopäinen sivellin.

Rajaussiveltimet

Siveltimet ripsille ja kulmakarvojen ojentamiseen 

Ripsivärin levittäminen aivan ripsien tyveen voi joskus syystä tai toisesta olla hankalaa. Tällöin avuksi voi ottaa viuhkamaisen ripsivärisiveltimen (kuvassa keskellä). Väriä otetaan ripsiväriputkilon omasta siveltimestä viuhkaan ja levitetään aivan ripsien tyveen. Mahdolliset paakut voi kammata pois metallisella ripsikammalla. Metallinen ripsikampa on muovisia ripsikampoja parempi ja erottelee ripset toisistaan hyvin. Erillistä kierreharjaakin voi käyttää ripsille, mutta parhaiten tämä kierreharja toimii itsepäisten kulmakarvojen ojentamiseen sekä ylimääräisen kulmakarvavärin poisharjaamiseen.

Ripsisiveltimet

Kulmakarvat kannattaa pitää siistinä nyppimällä ne säännöllisesti. Joillakin karvaa saattaa kuitenkin kasvaa luomille, ohimoille, kohti otsaa tai kulmakarvat kasvavat yhteen ja karvan kasvutahti voi olla niin nopea, ettei ole joka aamu aikaa nyppiä itsepäisiä karvoja. Tällöin apuna toimii kulmiensiistijäveitsi eli face shaver, jolla karvat voi sheivata nopeasti kulmien lisäksi myös huulten yläpuolelta.

Faceshaver

Siveltimet peite- ja meikkivoiteille

Peitevoiteelle synteettinen sivellin sopii aitokarvaista paremmin. Peitevoiteet ovat rasvaisia tai nestemäisiä ja siksi liukkaalla synteettisellä karvalla väri liukuu ohuesti iholle. Aitokarvainen sivellin puolestaan imaisisi peitevoiteen itseensä. Näppylöiden peittämiseen kannattaa käyttää tarkkaa ja pientä sivellintä (kuvassa vasemmalla) ja laajemmille alueille, kuten couperosan peittämiseen isompaa sivellintä (kuvassa oikealla).

Meikkivoidesivellin (alempi kuva) on peitevoidesiveltimien tapaan myös synteettistä karvaa. Meikkivoidesivellin sopii nestemäisen ja voidemaisen meikkivoiteen levitykseen, mutta meikkivoiteen voi levittää iholle myös sormilla tai meikkisienellä.

Peitevoidesiveltimset

 

Meikkivoidesivellin

Jauhemainen mineraalimeikkivoide levitetään puolestaan aitokarvaisella tai synteettisellä kabuki-siveltimellä (kuva meikkivoidesiveltimen alla), joka on napakka ja tuuhea lyhytvartinen. Kabukisiveltimellä mineraalimeikkivoiteen pyörittely kasvoille sujuu nopeasti ja helposti. Lisäksi kabukisiviellin kulkee kätevästi mukana meikkipussissa lyhyen vartensa ansiosta.

kabuki

Siveltimet poskipunalle, aurinkopuuterille ja irtopuuterille

Hyvä poskipunasivellin (kuva alla) on aitoa karvaa eikä se saa olla liian iso. Varo siis sekoittamasta sitä irtopuuterisiveltimeen. Poskipunasivellin sopii myös kasvojen varjostamiseen aurinkopuuterilla.

Irtopuuterille tarkoitettu sivellin (alempi kuva) on siis poskipunasivellintä reilumman kokoinen ja sitä voi käyttää myös vaalean aurinkopuuterin sipaisemiseen kevyesti koko kasvoille ja decolteelle.

Poskipunasivellin

 

Irtopuuterisivellin

Huulipunasivellin

Huulipunalle ei ole kotikäytössä pakko käyttää sivellintä, mutta kirkkaiden värien levitys sujuu helpommin siveltimen kanssa. Jos huulet ovat hyvin kapeat, auttaa siveltimellä levitys pitäytymään huultenrajojen sisäpuolella. Huulipunasiveltimellä voi myös häivyttää huultenrajauskynän jäljen pehmeämmäksi. Paras huulipunasivellin menee hylsyyn, jolloin se on helppo kuljettaa mukana sotkematta koko meikkipussin sisältöä. Huulipunasivellin voi olla joko synteettistä tai aitoa karvaa, molemmat käyvät.

Huulipunasivellin

Siveltemien hoitaminen

Siveltimiä tulee pestä säännöllisesti, jotta ne säilyvät hyvänä. Pesu on tärkeää myös hygienian vuoksi. Pääsääntö on tämä: puuterimaisille tuotteille käytetyt siveltimet on hyvä pestä kerran viikossa ja voidemaisille, nestemäisille ja rasvaisille väreille käytetyt siveltimet jokaisen käyttökerran jälkeen. Syy on yksinkertaisesti se, että rasvaisille väreille käytettyihin siveltimiin alkaa kasvaa helpommin bakteereja. Iholta tarttuu siveltimiin likaa ja talia ja varsinkin epäpuhtauksista kärsivän on hyvä huolehtia puhtaasta poskipunasiveltimestä. Pesu jokaisen käytön jälkeen ei ole koskaan liioittelua.

Siveltimien pesuun soveltuu hyvin jokin luomulaatuinen kasviöljysaippua. Puristele siveltimiä pesun jälkeen kuivaksi pyyhkeessä, muotoile karva kosteana ja aseta siveltimet kuivumaan lappeellaan hengittävään paikkaan.

(Ylin kuva Paavo Lehtonen, meikki Katja Kokko.)

avatar
3 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
3 Comment authors
HerttaKatja KokkoJo Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Jo
Vieras
Jo

Ihana kirjoitus, taas kerran! Mikä on tuon kuvassa olevan poskipunan sävyn nimi? Olisi muutenkin ihanaa jos saisi nähdä swatchauksia noista Zuiin luomiväreistä ja poskipunista 🙂

Katja Kokko
Vieras
Katja Kokko

Poskipuna löytyy Jolien kesälookista Summer Wine, kyseessä on siis Zuiin Melon-poskipuna 🙂

Hertta
Vieras
Hertta

Heippa ja kiitos selkotajuisesta jutusta & positiivisella tavalla simppelistä ulkoasusta (haen kaiketi jotain sellaista sanaa kuin tyylikäs tms.)! Olen tässä 35-vuotiaana (!) opettelemassa vasta meikkaamista ja haluaisin hyvän, mutta kohtuuhintaisen poskipunasiveltimen, jolla tehdä varjostuksia. Mikä on tuo sivellin kuvassa, jota itse käytät?

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.