Toimitus

Joliebeauty.com goes Sweden – Tytäryhtiö aloittaa Ruotsissa

31.12.2019, Jolie

Vuodenvaihde on jälleen täynnä huikean luonnonkosmetiikkavuoden summauksia, riemuja, muutoksia ja yhteenvetoja. Yksi uutisvirtamme isoista ilmoituksista on uuden tytäryhtiön perustaminen Ruotsiin. Olemme parisen vuotta koputelleet Ruotsin luonnonkosmetiikkamarkkinoita ja todenneet, että onnistumisen mahdollisuutemme ovat erinomaiset – jos eivät suorastaan väistämättömät. Ruotsin liiketoiminta vaatii kuitenkin ihmisiä, jotka ovat fyysisesti paikan päällä.

Ehkä muistatte, että olemme kertaalleen jo viihtyneet Stockholm Beauty Weekin tunnelmassa upeissa historiallisissa puitteissa. Tapahtumassa pääsimme tutustumaan paikallisiin kosmetiikkatoimijoihin ja vaikuttajiin. Inspiroiva kokemus oli myös viime joulun juhlasesongin Jolie pop up -myymälä tyylikkäässä The Lobbyssa Regeringsgatanilla. Ystävämme Miksun avustuksella järjestimme myös huippuhauskan ja onnistuneen Patykan pressitilaisuuden Södermalmin parhaissa kortteleissa.

Uusi toimisto Gamla Stanissa

Olemme nyt päättäneet sitoutua vakavasti tekemään luonnonkosmetiikkakauppaa myös Ruotsissa. Siksi olemme perustaneet kokonaan oman organisaation sekä toimiston Tukholman kauniiseen Gamla Staniin. Henrik Olténg tiimeineen liidaa pitkällä luonnonkosmetiikka- ja bisneskokemuksella brändejämme lännessä, ja Skandinavian valloituksemme ottaa nyt fantastisia harppauksia joka viikko. Ruotsalaisten jälleenmyyjien lisääntyessä törmäätte jatkossa ihaniin tuttuihin tuotemerkkeihimme piipahtaessanne naapurimaassa.

Joliebeauty.se toimittaa Ruotsissa

Kansainvälinen verkkokauppamme tulee keskittymään toistaiseksi Ruotsiin, ja panostamme tässä hetkessä voimat Joliebeauty.se -kauppaan. Kyseinen verkkokauppa operoi nimenomaan Ruotsissa. Kun kansainvälistymisemme spurttivaihe etenee, voimme toivottavasti toimittaa jälleen myös globaalisti Joliebeauty.com -kaupasta.

Jos ruotsinkieliset sisällöt kiinnostavat tai haluat tehdä verkkokauppaostoksia Ruotsissa, kurkista Ruotsi-kauppaan. Joliebeauty.se lähettää omaa kauneuspostia uutiskirjeen muodossa, jonka voi tilata kaupan etusivun footerista. Hurra för Jolie!

0 0 vote
Article Rating
Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10 % alennuskoodin heti sähköpostiisi.

Takaisin ylös

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.