Toimitus

Iho ja hormonit

23.11.2015, Riikka Väänänen

Näppyjä siellä täällä? Kukkiva leuka? Kukoistava otsanseutu? Tuttua? Kerran kuussa, ainakin. Hormonit kiusaavat ihoamme ja kehoamme myös muulloin ja monella tavalla.

 

kukka1

 

Lähes jokainen nainen pystyy päättelemään kuukautiskiertonsa eri vaiheet ihostaan – ihan kuten mielialoistaankin. Kerran kuussa leukaan ilmestyy näppy tai pari tai välillä jopa kokonainen rykelmä. Ja aina tietenkin väärään aikaan, yleensä juuri ennen tärkeää työhaastattelua tai vuoden odotetuimpia juhlia. Lähes jokainen hormonaalisen ehkäisyn lopettanut muistaa hyvin, kuinka naama suorastaan räjähti sen jälkeen. Hetkeksi.

Ihosi kuntoon vaikuttavia hormoneita on useita ja tässä jutussa käsittelemme niistä vain tärkeimmät: estrogeenin, keltarauhashormonin, testosteronin ja kortisolin. Kyllä, myös testosteronin eli mieshormonin. Munasarjasi nimittäin tuottavat sekä nais- että mieshormoneja. Molemmat vaikuttavat ihosi kuntoon. Testosteroni estrogeenia vähemmän. Testosteroni nopeuttaa ihon rasvoittumista ja karvan kasvua. On siitä toki hyötyäkin. Sen lisäksi, että ihosi tarvitsee rasvaa, testosteroni lisää seksihaluja ja ylläpitää lihaskuntoa. Myös meillä naisilla. Keltarauhashormonia eli progesteronia taas erittyy noin kahden viikon ajan ennen kuukautisia ja juuri sitä voit syyttää naamasi kuukausittaisesta kukkimisesta.Absolution_05_SOLUTION_CONTROLE

Kokeile hoitaa kiukuttelevaa ihoa Absolutionin La Solution + Controle -puhdistavalla seerumilla, joka tasapainoittaa ihoa ja toimii erittäin hyvin etenkin hormonaalisten iho-oikkujen hoidossa. 52 €.

 

Estrogeenia voisi melkein kutsua kauneushormoniksi. Se nopeuttaa hiustesi kasvua, parantaa ihosi laatua ja säätelee rasvan jakautumista vartalossasi. Liian vähäisen estrogeenin vuoksi ihosi alkaa menettää kimmoisuuttaan, ohenee, kuivuu ja saattaa palaa auringossa aiempaa helpommin. Siksi estrogeenin riittävästä määrästä kehossa kannattaa pitää huolta – sen verran kuin itse ylipäätään pystyt siitä huolehtimaan. Estrogeenin määrää vähentävät ne samat tekijät (silloin kun kärsit niistä tai nautit niitä päivittäin), jotka aiheuttavat kehollesi paljon muutakin hallaa: stressi, alkoholi, tupakka, D-vitamiinin puute ja huonot yöunet. Ja ikä. Estrogeenin määrä vähenee noin 37-ikävuodesta lähtien.0598_Frankincense_Intense_Jar_Hi-Res_1

Neal’s Yard Remediesin Frankincense Intense on erittäin tehokas, anti-agevaikutteinen kasvovoide. Se kosteuttaa ihoa syvältä, vähentää juonteita, kiinteyttää ja tasoittaa ihoa sekä kirkastaa ihon väriä. 84,50 €.

 

Tiesitkö, että edellä mainittujen pahisten lisäksi on olemassa xenoestrogeeneja – luonnollisen kaltaisia synteettisiä aineita (löytyy mm. ruoasta ja synteettisestä kosmetiikasta), jotka häiritsevät kehosi omaa estrogeenitasapainoa? Hormonaalinen epätasapaino syntyy niin salakavalasti, ettet välttämättä edes heti huomaa sitä. Vasta kun epätasapaino on merkittävä, ihosi alkaa oireilla,  meilialasi vaihdella, rasva kertyä itsepäisesti yhteen paikkaan (yleensä vatsaan) ja turvotus alkaa olla jokapäiväinen vaiva. Vaihtamalla synteettisen kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan säästät kehoasi xenoestrogeeneilta.

Kuukautiskierrosta poikkeava ihon oikuttelu kertoo yleensä kehon sisäisestä epätasapainosta. Siitä, että jotain elämäntyylissä kannattaisi muuttaa.

Sukuhormonien lisäksi ihosi kuntoon vaikuttaa stressihormoni kortisoli. Älä siis hermostu! Sillä vaikka stressihormonia kuuluukin olla jonkin verran elimistössäsi (esimerkiksi sen määrän lasku auttaa sinua illalla nukahtamaan ja nousu aamulla heräämään), liiallinen stressi sattaa aiheuttaa lihasjännitystä, lihomista, nukahtamisvaikeuksia, vatsahaavaa, aknea, turvotusta, sameaa ihonväriä, hiustenlähtöä, verenpainetta ja lukemattomia muita vakavia ja vähemmän vakavia, mutta aina ikäviä oireita. Ja myös estrogeenin vähenemistä. Stressaantuminen myös lisää kehosi stressihormonimäärää ja pahentaa vain epätasapainoa entisestään.

kylpy

Hormonien liialliselle – tai liian vähäiselle – hyrräykselle voit, yllättävä kyllä ja onneksi, tehdä paljonkin, mutta oikotietä ei ole. Tärkeintä on tasapainon löytäminen. Niin elämäntavoissa, ruokavaliossa, kemikaalikuluttamisessa kuin stressaamisessakin. Nopea elintapojenmuuttamisrykäisy on kuin pikalaihdutuskuuri: toimii ehkä hetken, mutta ei kestä kauan ja kaikki ongelmat palaavat isompina takaisin. Tee mieluummin pieniä muutoksia joka päivä: kemikaalittomampia ja puhtaampia valintoja. Äläkä jännitä. Kun kiinnität huomiota ruokavalion ja kosmetiikan puhtauteen, pääset jo pitkälle. Muutokset eivät välttämättä näy peilikuvassasi heti, mutta lopulta kärsivällisyytesi palkitaan. Ja se mitä et pysty muuttamaan, voit peittää halutessasi meikillä. Luonnollisesti.

Lähteet: Jolien arkisto

Tekstin avainsanat: Hormoninäpyt, Hormonit, Hormonitasapaino

avatar
4 Kommentteja
0 Vastauksia kommentteihin
0 Seuraajia
 
Reagoiduin kommentti
Kuumin kommentti
2 Comment authors
Miia RantonenElle Recent comment authors
  Ilmoitukset kommenteista  
uusimmat vanhimmat eniten ääniä
Ilmoita
Elle
Vieras
Elle

Hei! Ihoni on ollut viime aikoina todella ongelmallinen. Omistan erittäin kuivan, couperoottisen ihon, joka oireilee vääriin tuotteisiin näpyillä otsassa ja poskissa. Ideana olisi nyt siirtyä luonnonkosmetiikkaan ja laittaa koko hoitorutiini uusiksi. Hakusessa olisi siis erittäin kosteuttava kosteusvoide, putsari ja kasvovesi. Seerumit ja öljyt sitten erikseen. En vain ole koskaan käyttänyt luonnonkosmetiikkaa, joten en todellakaan tiedä millaisia tuotteita tarvitsisin. Putsareissa pidän geeleistä ja vaahdoista, mutta ainakin synteettisessä kosmetiikassa ne kuivattavat liikaa. Löytyiskö valikoimastanne apua ongelmiini?

Miia Rantonen
Vieras
Miia Rantonen

Hei Elle, kiitos kysymyksestäsi! Onko ihosi ollut aina kuiva ja couperoottinen? Kuvailemasi iho kaipaa hellää hoivaa ja runsaasti kosteutusta. Hankausta / mekaanista rasitusta kannattaa välttää sekä tietysti couperosaa pahentavia tekijöitä ovat mm. sauna, punaviini, lämpötilan vaihtelut jne. Minimoisin myös kraanaveden käytön, se on kuivattava tekijä. Esimerkiksi aamupuhdistuksen tekisin pelkällä kasvovedellä. Oletko kokeillut sitä? Vaahdot ovat lähtökohtaisesti aika kuivattavia, mutta eräs putsaritrio on aivan mainio kuivalle iholle – nimittäin Patyka -sarjan kolmivaiheinen puhdistustrio. Se sisältää öljyn, vaahdon sekä kasvoveden. Öljy suojaa ihoa vaahdon kuivattavalta vaikutukselta ja kasvovesisuihke kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Toinen ihana, lempeä puhdistaja löytyy PAI skincare -sarjalta. PAI:n putsari on… Lue lisää..

Elle
Vieras
Elle

Kiitos vastauksestasi! 🙂 Ihoni on ollut aina couperoottinen, sekä kuiva. Luulen, että Patykan 3-step jää minulta väliin, olen nimittäin joskus kokeillut öljy + vaahto -komboa, enkä muista koskaan ihoni olleen niin järkyttävässä kunnossa, ilmeisesti sellainen ei vain iholleni sopinut. PAI:n ja Absolutionin putsarit kuulostavat kyllä mielenkiintoisilta, luulen, että jompikumpi lähteekin verkkokaupasta tilaukseen. Kasvovoiteesta en vielä ole aivan varma, olen nimittäin saanut käsityksen, että PAI:n chamomile & rosehip olisi aika kevyt koostumukseltaan. Ihoni on niin rutikuiva, että kaikki ohuet voiteet epäilyttävät, voi tietenikin olla, että kyse onkin vain mielikuvasta. Harmi kun en pääse itse paikan päälle katsomaan koostumusta. Osaatko sanoa, mikä… Lue lisää..

Miia Rantonen
Vieras
Miia Rantonen

Hei Elle, pahoittelut viivästyneestä vastauksesta! PAI -sarjalta täyteläisin voide on kenties Avocado & Jojoba Hydrating Cream tai sitten Echium & Macadamia Replenishing Day Cream. Voisit ottaa molemmista näytteet kokeiluun. Molemmat kosteuttavat tehokkaasti ja rauhoittavat ihoa. Patyka -sarjan Ultra Rich on kenties koko valikoimamme tuhdein voide. Olisin kuitenkin PAI:n kannalla, huomioonottaen ihosi herkkyyden! Toivottavasti tästä oli apua. Voit myös aina tulla piipahtamaan shopilla tai soittaa meille, jos haluat kysyä jotain lisää tai jos voimme auttaa sinua jotenkin! Emmi Mansikkaviidalle info@jolie.fi -sähköpostiin laittamalla omat yhteystietosi (nimi, osoite ja puh.nro) voimme lähettää sinulle PAI -sarjan näytteet voiteista. Laita viestiin tiedoksi, mitä näytteitä toivot… Lue lisää..

Tilaa Jolien uutiskirje

Saat 10%-alennuskoodin heti sähköpostiisi!

Back to top

Sivustomme käyttää evästeitä tai vastaavaa teknologiaa erilaisten toimintojen toteuttamiseen, asiakkaan tunnistamiseen, personointiin sekä analytiikkaan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Voit lukea tarkemmin evästekäytännöstämme Tietosuojaselosteestamme. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.