Media pursuaa erilaisia ruokavaliosuosituksia hittidieteistä elämäntaparemontteihin. Samaan aikaan kuitenkin elää ajatus siitä, että oikea syöminen voi olla monenlaista ja yhtä yksilöllistä kuin me itse. Tähän liittyy usein myös ajatus kehon kuuntelusta ja syömiseen tai ravinnon tarpeeseen liittyvien viestien tunnistamisesta. Puhutaan intuitiivisesta tai tietoisesta syömisestä. Olen huomannut itsekin viljeleväni ajatusta, että kyllä keho kertoo, mitä se kulloinkin tarvitsee. Mutta kertooko se? Ja jos kertoo, ymmärrämmekö viestit oikein?
Kuuluuko kehon taajudella pelkkää kohinaa?
Monissa holistisissa ravintosuuntauksissa ajatellaan, että luonnonmukainen, puhdas ruoka ja elämäntavat herkistävät kuulemaan kehon hienovaraisia kannanottoja esim. sen suhteen, mitä ravintoaineita ja kuinka paljon kulloinkin tarvitsemme. Vastaavasti länsimainen ruokavalio pitkälle jalostettuine tuotteineen sekä ehdollistuminen kulttuurissamme vallitseviin ruokailukäytäntöihin tukkii viestikanavat. Moni on kokenut kohinan kehon taajuudella vähentyneen siirryttyään aitoon ja tuoreempaan ruokaan, viimeistään paaston tai detox-kuurin myötä. Kuitenkin moni myös hämmentyy kehonsa ja eri ravitsemussuositusten ristiriitaisista viesteistä.
Kuuntelin jokin aika sitten Mea Salon radiohaastattelua Ylen Taustapeili-ohjelmassa. Toimittaja kysyi raakaruokavalmentajan mielipidettä kehon kuuntelusta. Mea totesi hieman yllättäen, että jos hän seuraisi pelkästään kehonsa suosituksia, ruokavalioon sisältyisi myös vegaanisia sokerimunkkeja. Yksinomaan kehon viesteihin ei siis ole luottamista. Itse tuumin, että jos jopa ns. puhtaasti syövä pitkän linjan raakailija kokee kehon viestit ajoittain ristiriitaisiksi, ei ihme, että monella tavallisemmalla haarukan pyörittäjällä on tulkintavaikeuksia.
Vatsan viisautta…
On varmasti totta, että ihmislajilla on alunperin ollut sisäsyntyinen viisaus syödä juuri sitä ruokaa ja juuri sen verran kuin tarvitaan. Aikojen alussa ei kuitenkaan ollut pikaruokia pursuavia eineshyllyjä, koukuttavaa mielikuvamainontaa tai perustarpeista vieraantuneen elämäntyylin aiheuttamaa henkistä ja fyysistä huonovointisuutta. Tunnetarpeet ovat ajaneet fyysisten tarpeiden edelle, onhan syöminen yksi parhaita ja pikaisimpia mielihyvän lähteitä: Rouskutamme rakkautta, tankkaamme turvallisuutta ja puputamme pitkästyneisyyteen. Mielen voimaa ruokahalun säätelijänä on siis turhaa aliarvioida, mutta tämä ei myöskään tarkoita sitä, että syömisen hallinta olisi vain tahdon asia.
Kurkistus navan takaiseen maailmaan
Perhoset vatsassa ennen esiintymistä ovat varmasti tuttu tunne jokaiselle. Samoin stressin aiheuttamat vatsan nipistykset. Fiilispohjaiseen tietoon viittaava “gut feeling” ei myöskään ole tuulesta temmattu käsite, sillä navan takana meillä on jotain, jota on alettu kutsua kehomme ”toisiksi aivoiksi”?
Suolisto on vähän brutaalilta ja alkukantaiselta tuntuva elin. Sillä on kuitenkin paljon suurempi rooli hyvinvointimme kannalta, kuin toimia elimistön jätekuskina. Suolten poimuissa toimii n. 100 miljoonaa samanlaista hermosolua kuin aivoissamme, suunnilleen kissan aivojen verran. Suolisto onkin varsin itsenäinen yksikkö, joka kontrolloi tarvittavia suolenliikkeitä ja ravintoaineiden imeytymistä tarvitsematta varsinaisia käskyjä aivoiltamme. Vaikka suolisto ei tarvitse aivoja ohjaamaan toimintaansa, aivojen ja suoliston välillä on todettu tiivis yhteys. Viestejä kulkee puolin ja toisin, myös suolistosta aivoihin. Viimeisimmän tutkimustiedon mukaan suoliston erittämät neurohormonit ja välittäjäaineet saattavat vaikuttaa luultua enemmän mielialoihimme, oppimiseen ja muistiin, jopa päätöksen tekoon. Tuntuu ymmärrettävältä: Kun vatsaa kivistää, olo on ankea ja mielikin sekaisin. Toisaalta, jos vatsamme ja immuunipuolustuksemme on kunnossa, koemme itsemme iloisiksi ja energisiksi.
Kuka päättikään syödä sen suklaaleivoksen?
Rankan työviikon jälkeen tekee mieli hemmotella itseään juustoa kihisevällä perjantai-pizzalla tai kermaisimmalla herkkujäätelöllä. Ravintotietoisina ymmärrämme tosin, ettei tällainen lohturuoka sovi terveelliseen ruokavalioon ja seurauksena on rasvasokeriövereiden lisäksi moraalinen krapula. Seuraa kuitenkin synninpäästö: Mielihalut eivät ole osoitus luonteen heikkoudesta, niitä tuottavat myös navantakaiset aivomme. Ne eivät kehitä viestejään lapsuusajan makujen lohtuterapiasta vaan silkasta fysiologiasta: Rasvaisen ruuan sisältämien rasvahappojen on todettu vähentävän sekä ahdistuneisuutta että masentuneisuutta ja aktivoivan aivoissa tunteiden säätelyyn liittyviä alueita. Eli lyhyesti sanottuna tasaavan mielialojamme ja tuottavan mielihyvää.
Stressitilanteissa vatsamme siis lähettää aivoille tiedon, että pelkkä porkkana ei nyt riitä, vaan tarvitaan tukevamia ravintoaineita, rasvaa siis. Pikatulkkauksessa tämä mielemme vastaanottama viesti saattaa kääntyä muotoon munkki, pizza tai pasta carbonara, por favore! Tässä kohtaa voimme kuitenkin vetää hetken henkeä ja tulkita viestiä uudelleen. Voimme valita mätämmekö pizzaa vai kenties jotain terveellisempiä rasvojen lähteitä, kuten pähkinöitä tai avokadoa; Valitsemmeko kerma-kinuski-suklaabrownie-jäätelön vai raakasuklaa-banaanipehmiksen. Kehon viesti siis on periaatteessa oikea, mutta tulkinta vaatii hieman tarkempaa ravisemustieoutta .
Suolistobakteerit salaisina agentteina
Vatsan ja aivojen yhteydenpitoon eivät vaikuta pelkästään hermosolut ja välittäjäaineet vaan myös suoliston ruoansulatusbakteerit tekevät osuutensa. Sen lisäksi, että suoliston bakteerikanta vaikuttaa olennaisesti ravintoaineiden imeytymiseen ja kuona-aineiden poistoon, tutkimukset osoittavat, että ne ovat yhteydessä myös geeniemme toimintaan.
Geenit määrittelevät, millaisia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia meillä on “varastossa”. Osa geneettisistä piirteistämme pysyy piilossa ja vain osa kytkeytyy elämämme aikana päälle vaikuttaen eri tavoin elimistömme toimintaan. Monien ympäristötekijöiden ohella myös suolistobakteerien on todettu vaikuttavan geenien aktivoitumiseen, sillä bakteerikanta on vuosimiljoonien kuluessa kehittynyt osaksi geeniperimäämme. Aivojen ja suolistobakteerien vuoropuhelu alkaa jo syntymässä ja jatkuu läpi elämän vaikuttaen osaltaan mm. kykyymme muistaa, oppia ja säädellä tunteitamme. – Aika uskomatonta, vai mitä?
Mitä merkitystä tällä tiedolla sitten on kehon kuuntelun kannalta? Vaikka bakteerit elelevät näennäisesti omaa navan takaista elämäänsä, voimme ratkaisevasti vaikuttaa siihen, millainen bakteerikanta suolemme mutkissa asustelee. Ja tämä tapahtuu luonnollisesti vetämällä jälleen henkeä ja miettimällä hieman tarkemmin, mitä laitamme suuhumme.
Maitohappobakteereita ja hyviä kuituja sisältävä aito ja lisäaineeton aito ruoka paitsi antaa kehollemme tärkeitä ravintoaineita, tarjoaa myös suotuisat olot suoliston hyvälle bakteerikannalle. Tämän on todettu useissa tutkimuksissa lisäävän vastustuskykyä fyysisten vaivojen lisäksi myös emotionaaliselle stressille. Sen sijaan lisäaineet, valkaistun sokerin, vehnän ja heikkolaatuisten rasvojen käyttö ruokkivat haitallisia bakteereja, jotka lisääntyessään altistavat myös tunnetason kuormitukselle ja mielialahäiriöille. Joten ajatus puhtaan ruoan ja kehon kuuntelun välisistä yhteyksistä ei ole tuulesta temmattu tai pelkkästään uskon asia.
… vai mielihaluja?
Mutta kuten jo aiemmin todettiin, kehon viestikanavia eivät tuki pelkästään heikkolaatuinen ravinto tai lisäaineryönä. Ymmärtämiseen vaikuttavat myös ruokakulttuurimme tarjoamat mielikuvat, tieto ja aiemmat kokemukset sekä niihin liittyvät ajatukset ja tunteet, joiden perusteella tulkitsemme kehon viestejä. Lyhyesti sanottuna se kieli, jolla tulkintoja teemme. Siihen paneudumme tarkemmin artikkelisarjan seuraavassa osassa.
Tarkoittikohan Mea Salo sitä, että vegaaniset sokerimunkit ovat huono juttu siksi, kun ne eivät ole raakaruokaa? Vai sitä, että raa”at sokerimunkitkaan eivät menettelisi. Valkoinen sokeri ei tietenkään ole hyväksi – vielä vähemmän toki keinotekoiset makeutusaineet – mutta ei varmaan hyväksi ole sekään, jos absoluuttisesti kieltää itseltään kaiken muun kuin Taatusti Terveellisen ja Rutkasti Ravinnetiheän ruuan. Epäterveellinen herkuttelu silloin tällöin ei romuta kenenkään ruokavaliota ja terveyttä. Jos sellaisia ei koskaan salli itselleen, niin taitaa olla muutenkin itseään – ja muita – kohtaan hyvin vaativa ja jyrkkä ja se jos mikä on myrkkyä hyvinvoinnille!
Ihanaa Outi, kiitos tästä tekstistä! Tämän kaltaisia juttuja olen kaivannut viime aikoina enemmän, niin moni blogiteksti kun tuntuu olevan nykyään (en nyt tarkoita ensisijassa täällä, mutta välillä kyllä) jonkin tietyn, usein melko kalliin tuotteen testaamista ja sen ympärille rakennettujen sisältöjen (esim. reseptien) esittelyä.
Minttu, en osaa tarkemmin sanoa, mitä Mea Salo tarkoitti kommentillaan, mutta olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä siitä, että sallivuus ja iloinen herkuttelu ovat olennainen osa hyvinvointia. Jyrkistely ja ehdottomuus ovat onneksi väistymässä joustavuuden tieltä.
Mappe, kiitos 🙂 Se on totta, että blogimaailmassa on yhä enemmän sisältömarkkinointia ja itsekin tasapainoilen asian kanssa. Asioilla on monta puolta, mutta olennaista on mielestäni tuoda selvästi näkyviin, milloin postauksessa on kyse tuotetestauksesta ja sponsoroidusta kirjoituksesta, milloin aidoista omista mielipiteistä. Ainakin lukija voi silloin valita, haluaako jatkaa lukemista kaupallisista sisällöistä huolimatta.
Kiitos tekstistä, tää tulikin nyt tarpeeseen. Aloitin juuri pari päivää sitten antibioottikuurin kyllästyttyäni viimeisimpään näppyläräjähdykseen ja ihokriisiin. En todellakaan ole vakuuttunut, että antibiootti olisi paras ratkaisu, mutta olen tehnyt päätöksen kokeilla. Nyt tietenkin kuurin aikana varsinkin pitäisi pitää erityisen hyvää huolta ravitsemuksesta. Noh, maitohappobakteerit pääsivät just loppumaan ja äsken yllätti kamala karkkihimo ja kourallisen höpöhöpönameja ostinkin ja naamaani sutjakkaasti nakkelin. Jotenkin yllättävä oli tämä sokerihimo, joka pääsi varsin ovelasti selättämään. Nyt sitten voinkin tässä pohtia, miten järkevää on ruokkia sokerilla antibiootin kurittamaa suolistoa ja sen häiriintynyttä bakteerikantaa…
Mo, karkkihimo yllättää usein takavasemmalta ja sitten sitä mennään… Jännästi joskus myös saattaa tehdä mieli juuri sitä, mikä elimistön epätasapainotilaa ruokkii, kuten juuri sokeria, valkoista vehnää jne. Mutta todellisuudessahan sitä tekee mieli sitä endorfiiniryöpyn aiheuttamaa hyvänolon tunnetta, joka karkkiherkuttelusta (hetkellisesti) seuraa. Tämä syömisen ja mielihyvän välinen yhteys on sen veraan vahvasti opittu säätelykeino, että sen muuttaminen vaatii vähän kuin uuden opettelua. Anyways, joskus höpöhöpönamittelu on myös paikallaan pienenä irtiottona ja mitään peruuttamatonta vahinkoa tuskin sitä aiheutuu. Mutta on mahdollista, että jos alkaa määrätietoisesti helliä vatsaansa myös aidosti hyvää tekevillä herkuilla, niin karkkihimotkin hellittävät vähän kuin itsestään. Tsemppiä ihokriisin hoitoon!
Mealta ei kysytty mutta kun hänet mainittiin kerran jos toisenkin sekä arveltiin sitä ja tätä niin: kyllä se voi syödä vegaanisia upporasvamunkkeja hyvällä mielellä. Mutta vaikkei söisikään, ei se silti olisi eikä ole “vaativa ja jyrkkä itselleen ja muille”. Sellainen jyrkkyyshän estäisi häntä tekemään työtään. Elämässä voi silti olla iloja ja nautintoja, vaikka söisi yksinomaan terveellisestikin, päinvastoin kuin kaikki nykyään sanovat. En ilmaissut, että kehoni viestit ovat ristiriitaisia. En kuulu niihin, jotka trendikkäästi viestittelevät kehonsa kanssa. Tarkoitin haastattelussa, että intuitiivinen “kehon kuuntelu” saattaa sekoittua mielitekoihin. Puhettani on ymmärretty toisin kuin oli tarkoitus, mutta niinhän viestinnässä usein tapahtuu, tässäkin luultavasti.
Kiitos Mea tarkennuksesta! Itse ymmärsin haastattelun juuri kuten ilmaisit ja se oli mielestäni mahtavaa ja allekirjoitan saman näkemyksen täysin. Pahoittelen jos kirjoituksestani syntyi jotenkin erilainen kuva.