Yleinen

Ruotsin luonnonkosmetiikan ykkönen Estelle & Thild -10%

21.07.2015, Hannamari Rahkonen

Jolien Toimitus muistaa, kuinka jo useita vuosikymmeniä sitten Ruotsissa niin viranomaiset kuin monet kuluttavat kansalaisetkin suhtautuivat valveutuneesti ympäristönsuojeluun sekä erilaisiin kemikaalialtistuksiin. Suodatinpussit ja leivinpaperit olivat valkaisemattomia, kodin siivous- ja pesuaineet ekologisia, biojätteet kierrätettiin ja kynsilakkojen ja hiusvärien haitoista puhuttiin ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Ruotsissa myös luonnonkosmetiikan markkinaosuus kaikesta ostettavasta ja käytettävästä kosmetiikasta on ollut aina ja on yhä selvästi Suomea suurempi.

Estelle & Thildin toimitusjohtaja Pernilla Rönnberg perusti Ruotsin suosituimman luonnonkosmetiikkatalon vuonna 2007. Ennen oman ihonhoitosarjansa perustamista Pernilla teki työtä synteettisen kosmetiikan parissa, jossa näki kemikaalien ja luonnottomien ainesosien käytön kosmetiikassa hyvin läheltä. Pernilla alkoi pohtia maailmaa, jossa hänen tyttärensä, Estelle ja Mathilde, kasvaisivat. Hän halusi kehittää innovatiivisen ihonhoitobrändin bio-aktiivisista, puhtaista ja mahdollisimman orgaanisista aineksista, hyödyntää toimialan huipputason tutkimusta ja saada aikaan tuloksellista ihonhoitoa ja ratkaisuja erilaisten asiakkaiden ja ihotyyppien tarpeisiin. Syntyi perin ruotsalainen tuotemerkki; Pernillan tyttärien mukaan nimetty Estelle & Thild.

estelle2 Ingredients

Estelle & Thild nousi välittömään menestykseen Skandinaviassa ja sai huomionosoituksia kansainvälisessä lehdistössä. Tänään Estelle & Thildin laaja valikoima tuotteita lapsille ja aikuisille löytyy yli tuhannesta myyntipaikasta eri puolilta maailmaa. Pernillan uraauurtavan työn ansiosta ihmisillä on ollut mahdollisuus valita tiedostavasti ja fiksusti – ja niin kosmetiikan kuluttajat ovat tehneet, erityisesti Ruotsissa.

Pernilla kertoo Estelle & Thildin lähtöajatuksesta, ettei heidän tuotteistaan löydy muoveja, torjunta-aineita, kemikaaleja tai myrkkyjäämiä. Synteettistä kosmetiikkaa käytettäessä jo pelkät aamurutiinit suihkuineen ja meikkeineen voivat sisältää yli 200 erilaista kemikaalia. Näillä tuotteisiin taiotaan miellyttäviä tekstuureja, tuoksuja ja värejä sekä parannetaan säilyvyyttä. Pernillan näkemyksen mukaan tämä on täysin tarpeetonta ja osittain jo todennetustikin haitallista. Ihania koostumuksia, aitoa toimivuutta ja miellyttäviä tuoksuja on mahdollista aikaansaada terveellisesti ja kestävästi.

estelle

Estelle & Thildin filosofia perustuu luonnosta saataviin kaikista rikkaimpiin kasviöljyihin yhdistettynä luonnon vitamiineihin, antioksidantteihin sekä rasvahappoihin. Sarja haluaa tarjota mahdollisimman puhtaat, laadukkaat ja tehokkaat ihonhoitotuotteet, jotka suojelevat itsemme lisäksi myös tulevia sukupolvia turhalta kemikaalikuormalta. Tehokkaiden tuotteiden lisäksi omaleimainen ja kaunis visuaalinen ilme on tärkeä osa brändiä.

Estelle & Thild valikoi huolella jälleenmyyjänsä. Saimme tuotesarjan myyntiin Jolieen laatutarkastuksen seurauksena jo yrityksemme alkutaipaleella keväällä 2013. Estelle & Thild on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen sarja, josta löytyy loistavia vaihtoehtoja ja kokonaisia tuotelinjoja myös herkkäihoisille ja tuoksuyliherkille. Valikoima on monipuolinen ja tehoaineet vakuuttavia pohjoisista supermarjoista hyaluronihappoon.

Contact

Tarjoamme tällä viikolla Jolie shopissa ja Jolie webshopissa uudistuneesta ja kasvaneesta Estelle & Thildin valikoimasta -10% alennuksen. Sinulla on mahdollisuus testata Pernillan lupausta ja ihastua parhaaseen ruotsalaiseen luonnonkosmetiikkaosaamiseen ystävälliseen hintaan. Webshopissa alennus toimii koodilla estelle10 aina sunnuntaihin 26.7.2015 saakka. Jolien Toimitus kertoo tällä viikolla vielä lisää Estelle & Thildin ihanuuksista, joten tervetuloa inspiroitumaan!

Teksti Molla Jelkänen

Kuvat Estelle & Thild

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.