Yleinen

Mitä kuuluu saippuakauppias?

26.09.2018, Jolie

Jutan ja Katjan naisyrittäjäenergiat kolahtivat ihanasti yhteen jo vuosia sitten intohimoisten helsinkiläisten saippuakauppiaiden kanssa. Täten Jolie on myynyt molempien yritysten alkutaipaleelta lähtien Doftia: serkusten Sonjan ja Veronikan artesaanisaippuaa, jota valmistetaan Helsingissä. Ensimmäisen erän Sonja ja Veronika tekivät vuonna 2011 ja siitä lähtien he ovat halunneet ilahduttaa asiakkaitaan rehellisillä raaka-aineilla, käsityöllä ja kauniilla paketoinnilla. Naisten saippuapaja sijaitsee tunnelmallisen puutalon päädyssä Helsingin Pirkkolassa. Pajalla Sonja ja Veronika jakavat työt, innostuksen, ilot ja kiireet äitiensä ja tytärtensä kanssa. Parhaillaan Doftin family business valmistautuu jouluun, joka on Doftille kiireisintä aikaa. Jouluksi Doft-valikoimaan piipahtaa vierailulle taas muutama joulusaippuakin!

Palashampoo on vihdoin kehitteillä!

Doftin Veronika kertoo, että brändin valikoimassa on tällä hetkellä yhdeksän vegaanista saippuaa. Loppukesästä naiset alkoivat kehittää paljon kysyttyä palashampoota. Asiakkaat toivovat päivä päivältä lisää muovittomia tuotteita ja niin kylpyhuone kuin hiustuotteetkin ovat yksi muovikysymyksen murheenkryynejä. Sonja ja Veronika haluavat tarjota muovittomia tuotteita, sellaisia, joiden raaka-aineissa ei ole muovia ja joita ei ole pakattu muoviin. Doftin testiryhmät ovat kokeilleet jo erilaisia versioita palashampoosta ja palaute vie asiaa koko ajan eteenpäin. Doft toivoo saavansa palashampoot valikoimaansa jouluun mennessä. Kysyntää voi vain arvailla, mutta se on varmaa, että Pirkkolan tonttupajalle on tiedossa ennennäkemätön vilske.

 

Tervetuloa Garden Helsinki – nimikkotuote

Doft on tehnyt Jolielle oman nimikkosaippuan, joka sisältää luonnollisesti minttua. Ihanasta piparmintun tuoksusta on tullut saippuan sivutuotteena virallinen Jolie-tuoksu, joka hiipii mukaan verkkokaupan pakkauksiin sekä Jolie-shopin pusseihin ja kasseihin. Jolie-saippua on kylpypommin ja sivellinsaippuan lisäksi suosituin Doft-tuote Joliessa. Doft on nimennyt saippuoitaan myös erilaisten helsinkiläisten paikannimien ja ilmiöiden mukaan. Valikoimasta löytyy mm. suklaa-vaniljainen herkkusaippua Bulevardi, joka muistuttaa klassikkokadun kahvilatunnelmasta.

Luvassa on tietysti nimikkosaippua myös uudelle kaupunkiparatiisille Gardenille! Garden Helsinki -saippua on variaatio raikkaasta ja vihreästä Jolie-saippuasta. Tuote on täydellinen Gardeniin, jossa liikkuu paljon turisteja, jotka haluavat mukaansa aidon lähi- ja luomutuliaisen Helsingistä, joka mahtuu pieneen tilaan. Mikseipä tuo ekologinen suloisuus palvelisi hyvin myös kaupunkilaisia?

Kuvat: Doft

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.