Yleinen

Madame Jolie – esittelyssä Molla

17.11.2017, Jolie

Female householdia Joliessa pitelee yrityksen brändijohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja toinen pääomistaja Molla Jelkänen. Molla on Jolien alkuperäisiä perustajajäseniä, mutta siirtynyt yrityksen johtoon yhtiökumppaninsa Sakarin kanssa tarpeen vaatiessa yli kolme vuotta sitten.

Yrittäjäsuvun lapsena Molla on viettänyt ensimmäistä jouluaan vähittäiskaupassa reilun kuukauden vanhana ja aloittanut avustavissa kaupan alan työtehtävissä 3-vuotiaana. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri yleisestä kasvatustieteestä ja sosiologiasta. Hänellä on myös liikkeenjohdon korkeakoulututkinto, ja hän on opiskellut esimerkiksi floristiikkaa ja filosofiaa.

Mollan aktiivinen yli 15-vuotinen työura aikuiskoulutuksen kouluttaja- ja asiantuntijatehtävissä on kuljettanut pohjoisesta kaupungista pariisilaiseen monikulttuurisuuskouluun, mediaoppilaitokseen Portugalin perimmäiselle saarelle, ja saksalaisen luostarin kautta italialaisen vankilan työpajoihin.

Jolien johdossa Mollan vahvuutena näyttäytyy hänen kykynsä ennakoida ja käsittää ihmisten käyttäytymistä, asenteita, toimintaa ja vaikuttimia. Molla tuntee laajalti trendi- ja elämäntyylitutkimusta, ja on kiinnostunut tutkijan ja tarkkailijan roolissa urbaaneista heimokulttuureista ja (digi)ajan ilmiöistä. Hänen terävä kielen ja markkinointiviestinnän osaamisensa tekevät Jolien konseptoinnista ja tuotteistamisesta erityisiä.

Temperamenttinsa ansiosta Molla tajuaa asiat salamannopeasti, eivätkä käytännön syyt koskaan estä häntä. Nainen on luova soturiluonne ja erinomainen yksilösuoriutuja, joka saattaa siirtää vuoren muun maailman nukkuessa.

Mollassa täysiverinen pariisitar kohtaa sujuvasti suomenruotsalaisen mummon. Hän on esteetikko antimaterialisti. Boheemi piiskuri. Pystyvä ja omavaltainen, mutta huomaavainen ja kuunteleva. Riippumaton, mutta juureva. Molla on yhtä kotonaan niin metsässä ja merellä kuin suurkaupunkien yökerhoissa ja jazzklubeilla. Hänen asiallisuutensa alla piilee kuriton huumori ja ämpärillinen luontaista epäsovinnaisuutta.

Mollan mielestä parasta Joliessa on edelläkävijyys, joka edustaa idealistista, kestävää, yhteisöllistä ja merkityksellistä uuden ajan liiketoimintaa. Mollaa ovat lapsesta saakka kiinnostaneet isot asiat ja maailman muuttamisen mahdollisuus. Hänen johtotähtiään ovat jo periaatteesta rohkeus, autenttisuus ja seikkailuntaju.

Nainen on tunnettu koko ajan avoimena retkottavasta matkalaukusta ja ikuisesta päättämättömyydestä kysymyksessä, missä oikeasti haluaisi asua. Haaveissa on pysyvästi vain koruton saaristohuvila ja Eurooppa kaikissa ilmansuunnissa. Rinkkaan pakataan nykyään myös Mollan valovoimainen 3-vuotias tytär, joka toimittaa lentokenttien turvatarkastuksissa tottuneesti kuin aasialainen liikemies.

Mollan luonnonkosmetiikkasuosikit

Mollan luonnonkosmetiikkaherätys vie niinkin kauas kuin 90-luvun puoliväliin, jolloin hän vietti lukiolaisena kesälomiaan kummitädin luona Tukholmassa. Ympäristötietoisuudessaan edistyksellinen Ruotsi tarjosi jo tuolloin kiinnostavia vaihtoehtoja.

Arjessa johtajatar kulkee usein luomulookissa ja saa siitä erinäisiä huomautuksia huolelliseen huulipunaan pukeutuvilta kanssajolieilta. Silti Mollan ehdoton suosikki on meikkibrändi Kjaer Weis, jossa hän rakastaa kaikkea. Hänen sävynsä ovat Just Sheer & Subtlety, Sun Touched, Onyx, Ravishing ja Honor.

Mollan iho on enimmäkseen kuulas ja helppo, mutta iän myötä koko ajan kuivempi. Pintakuivuus tarvitsee välillä Mayn Problem Solveria ja Patykan kosteuttavaa naamiota sekä Neal’s Yardin Wild Rose Beauty Balmia. Viime talven löytö oli Esse, jonka Cream Cleanser, Toner Plus, Repair Oil ja seerumit (erityisesti probioottiseerumi) olivat kuurina varsinainen pelastajapartio. Kasvovesistä Molla käyttää jatkuvasti useita, Pain lootusta hän kuljettaa aina mukanaan.

Jolie Beautyn puolelta Mollan jatkuvassa käytössä ovat koko kesän ja syksyn olleet Kypriksen kevyet, mutta supertehokkaat seerumit. Ne pitävät ihon kauniina silloinkin, kun unet jäävät vähiin. Lisäksi hän ihastui Beautyn valikoiman testikierroksella Odacitén pehmeään Delivery Cremeen, johon voi tarpeen mukaan sekoittaa saman brändin tehotiivisteitä.

Villi tukka talttuu Josh Rosebrookin ja John Masters Organicsin hiustenhoidolla. Suosikkishampoo on jo hyvien muistojen nimissä JMO:n Evening Primrose. Mollan ikisuosikkeja Jolien klassikko-osastolla ovat Iroisien kuningatarseerumi ja Honore des Pren Välimereltä tuoksuva Nu Green. Aliman meikkipohja on muuttanut hänen käsityksensä mineraalimeikeistä. Vartalonhoidossa Molla käyttää Absolutionin vihreitä vartalotuotteita, Sophie la girafe Babyn Body Washia ja Little Butterfly Londonin vartalovoidetta. Uusin innostus vartalon ihonhoidossa ovat UMA Oilsin öljyt.

Kuva: Kaisu Jouppi
Meikki: Jenni Jungman

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Marju
Marju
7 years sitten

Toivottavasti koulutus ei menetä Mollaa kokonaan yrityselämälle!! Niin ainutlaatuisen hyvä ja tunneälyinen pedagogi hän on.

Heidi Kinnunen
Heidi Kinnunen
7 years sitten

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.