Ikkunoista siivilöityvä puhdas valo tekee kaikesta paljon kauniimpaa ja kevyempää, sen alla ei ehdi paljoa maailman murheita mietiskellä. Eikä niitä murheita ole itse asiassa enää edes näkynyt, mieli käy kuoppien jälkeen valoa kohti täyttä satasta.
Ihan jokaikinen osanen kevään kaaoksessa — minit ja jättimäiset — järjestyivät palikka palikalta oikeanlaiseen rykelmään. Ei liian tarkkaan järjestykseen, mutta sellaiseen jossa on varaa hengittää ja liikkua. Palikat ovat vihdoin tarpeeksi kevyitä siirreltäviksi yksinkin, enää ei tunnu siltä että niiden nostamiseen tarvittaisiin koko kylä paikalle, puhumattakaan unettomista öistä.
Toukokuu on ihmeellinen, sillä meidän Super-Pirtelöbaari avaa ovensa ja rakkaalle isoveljelleni sekä hänen vaimolleen syntyy pienokainen. Ihan kohta erisnimeni taakse saa laittaa ilmauksen täti ja se on aika ihmeellistä.
Itselleni riittävät tällä hetkellä aivan loistavasti koti ja kotimme kaikki otukset, parveke, aurinko, kiireetön kahvikupponen, hitaat arkiaamut ja ideointisessiot, joissa kukaan ei kysy onko tämä järkevää?. On hyvä olla ja epäilemättä se paistaa ulospäinkin.
