Astetta valmiimpi työtila ja ajatuksia työnteosta

Miltä tuntuu työskennellä kotona? Mitä teet työksesi ihan niin kuin oikeasti?

Siinäpä kysymykset, joihin törmään yllättävän usein. Osittain tämä johtuu varmasti tästä pohjoisesta sijainnistani, missä ei ole ihan niin tavallista tehdä töitä kotona freelancerina kuin eteläisemmässä Suomessa, jossa suurin osa omankin alani edustajista sijaitsee.

Olen sitä ihmistyyppiä, joka nauttii ihmisten seurasta, mutta väsyy tietyssä pisteessä ja tarvitsee siten hetkiä pattereiden lataukseen. Nautin kotona työskentelystä todella paljon, muiden ihmisten kanssa ehdin seurustella riittävästi kyllä vapaa-aikanakin. Lapsesta saakka olen tykännyt tehdä keskittymistä vaativia asioita pääasiassa yksin, oli se sitten oman lehden toimittamista tai julkaisemattoman ponikirjan kirjoittamista (sain 150 liuskaa valmiiksi, mutta en ole uskaltanut avata tiedostoa kymmeneen vuoteen – uhka vai mahdollisuus?).

Nykyisessä toimittajan ja valokuvaajan työssäni yksinolo antaa mahdollisuuden pohtia ratkaisuja omassa rauhassani ilman että kukaan hengittää niskaan, kyselee tai keskeyttää. Tällainen vapaa, itsensä säädeltävissä oleva työaika- ja paikka mahdollistavat minulle sen unelmieni työn, joka tukee myös sitä mikä olen ihmisenä. Kotona työskentely ei varmasti sovi kaikille, eikä tarvitsekaan.

Mitä täällä neljän seinän sisällä sitten tapahtuu? Olen hidas heräämään, joten aamuni alkavat aina omaan tahtiini – joskus aamutoimiin ja uuteen päivään starttaamiseen kuluu tunti, joskus vähemmän. Koiramme Topi ja Riemu pitävät huolen siitä, että päivässä tulee ulkoiltua monta kertaa ja taukoja pidettyä. Sisällöllisesti työpäiväni eivät ole oikeastaan koskaan täysin identtisiä, vaan niihin voi sisältyä ihmisten valokuvaamista, tuotekuvaamista, ruoan stailaamista, artikkelien kirjoittamista, meileihin vastaamista, markkinoinnin suunnittelua, erilaisia sisällöntuotollisia asioita, teknisten asioiden opettelua, vanhojen tekstien stilisointia tai uusien reseptien kehittelyä. Välillä käyn työreissun merkeissä Helsingissä, se on kaivattua vaihtelua yksinoloon ja noina hetkinä nautin samanhenkisestä seurasta täydellä potentiaalilla.

Rakastan yökukkumista, mutta olen pyrkinyt tästä tavasta eroon ja aloitan työpäiväni nykyään 7-8 välissä. Saan aamutuimaan paljon enemmän aikaiseksi sen lisäksi että pääni leikkaa silloin terävästi. Asetan jokaiselle päivälle yhden tai kaksi tavoitetta, jotka pitää tehdä. Sen jälkeen minulla on vapaus ottaa listalleni jotain mikä ei ole niin kiireellistä. Tykkään keksiä kaikkea uutta, mutta samalla minun on pitänyt opetella pitkäjänteisyyttä – sitä, että saan aloittamani asiat oikeasti valmiiksi. Silloin kun minun on syystä tai toisesta oikein hankalaa keskittyä, musiikin kuuntelu kuulokkeista auttaa syventymään käsillä olevaan tehtävään ja sulkemaan muun maailman hetkeksi pois mielestä.

En lakkaa koskaan ihmettemästä sitä polkua, joka on minut tähän työtilanteeseen johdattanut. Perustin itseopiskelua varten hyvinvointiblogin vuonna 2009. Useammassa vuodessa tuosta pienestä siemenestä on kasvanut minulle rehevä ja villi työkasvi – voinkin sanoa, että saan toteuttaa lapsuuteni haaveammattia. Se ei missään nimessä ole tullut tarjottimella tai ilmaiseksi, vaan taustalla on vuosien pohjatyö, jossa on kompuroitu moneen otteeseen. Välillä olen väsynyt, kun en ole ymmärtänyt rajojani ja toisaalta olen saanut kokea suuria onnistumisia asioissa, jotka ovat olleet haaveideni ulottumattomissa.

Näiden reilun viiden vuoden aikana olen ehtinyt kyseenalaistaa lukemattomia kertoja omat toimintatapani ja taitoni sekä muistuttaa itseäni näkemään vaivaa niiden asioiden eteen mitä en vielä osaa, mutta jotka haluan osata. On turhaa verrata itseään 20 vuotta alalla olleisiin konkareihin ja lannistua – hedelmällisintä on pitää nokka kohti sitä itselle asetettua päämäärää ja pysyä liikkeellä. Joskus mennään eteenpäin milli ja toisena päivänä metri, molemmat ovat kokemisen arvoisia ja opettavia asioita. Joka vuosi voi tulla paremmaksi.

Mikä on sitten parasta polttoainetta oman työn suhteen? Pohdin tätä hetken ja tulin siihen lopputulokseen, että se on se vilpitön ilo mitä voi tuntea, kun on saanut valmiiksi jotain sellaista, jonka eteen olet uurastanut tuntikaupalla. Opetellut ehkä uusia teknisiä taitoja tai tuottanut kauniin tekstin.

Olisin varmasti selvinnyt monistakin mutkista pienemmällä vaivalla, mikäli olisin käynyt jonkin virallisen koulutuksen alalleni. Polkuni sattui olemaan erilainen ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että joskus itse matkanteko ja sen suomat oppimisen mahdollisuudet voivat olla tärkeämpiä kuin itse määränpää – siis tässä tapauksessa viralliset tittelit.

Näen kuitenkin omassa tilanteessani itsestäni luontaisesti löytyvän luovan hulluuden olleen se eteenpäin ajava turbo, jonka ansiosta olen halunnut ja jaksanut opetella niitäkin asioita, joista en varsinaisesti pidä, mutta jotka ovat välttämättömiä osasia siinä mitä haluan tehdä (tekniikka, kirjanpito). Turhaudun itseeni uusia taitoja opetellessa monta kertaa, mutta opettelen ne silti. En halua päästää itseäni liian helpolla ja tavallaan sellainen uutuudenviehätyksen tavoittelu pitää tietyssä mittakaavassa homman hienosti liikkeellä.

Pysähtyneenä pölyttyy – myös se ammatillinen into.

Yksintyöskentely on tietysti välillä henkisesti myös todella yksinäistä puuhaa – välillä tuntuu siltä, että voi kun joku olisi fyysisesti paikalla vaikka oikolukemassa jonkin tekstin, auttamassa kuvankäsittelyn kiemuroiden kanssa tai ihan vain jakamassa ajatuksen freelancerin hajanaisesta arjesta. Varsinkin yrittäjyyteni alkuaikoina kaipasin tietynlaista vertaistukea sekä ammatillista yhteenkuuluvuuden tunnetta jonkun kanssa, sillä minulla ei ollut tai ole täällä oikeastaan ketään saman alan ihmistä omassa tuttavapiirissäni.

Nykyään saan olla osa upeaa Jolie-tiimiä, jonka kanssa olemme yhteydessä oikeastaan päivittäin. Henkinen back up on tärkeä asia enkä voi kylliksi kiittää tätä etätiimiä, joka tekee yksinäisen työskentelijän päivistä valoisia ja iloisia.

On palkitsevaa työskennellä luonnonkosmetiikan parissa ja nähdä tiimitovereiden into sekä horjumaton ammattitaito, heiltä voin oppia joka päivä. Ja mikäpäs olisikaan sen mukavampaa kuin olla mukana siinä kollektiivisessa ilon ilmapiirissä, jossa jokaisen on helppo hyödyntää vahvuuksiaan ja olla uniikisti juuri sellainen kuin on.

Tällaisia ajatuksia tänään täältä kotitoimiston uumenista, nyt keitän itselleni kaffit ja lähden vielä kuvaamaan tälle päivälle muutamat uudet May Lindstromit.

Ilahtuisin kovasti, jos haluat kertoa minkä alan osaajia sieltä Yellow moodin lukijakunnasta löytyy, avatkaa ajatuksianne kommenttiboksissa!